Telakka on valtava työllistäjä

Turun telakan merkitys Varsinais-Suomelle on tiedetty, mutta Turun yliopiston Brahea-keskuksen tutkimus kertoo telakan olevan maakunnalle jopa tärkeämpi kuin on osattu ajatellakaan. Turun kaupungin ja Meyer Turku Oy:n tilaamasta tutkimuksesta käy ilmi, että laivoja rakennetaan vahvasti kotimaiseen verkostoon nojaten. Yli kolme neljäsosaa toimittajista on suomalaisyrityksiä.

Varsinais-Suomi hyötyy telakan menestyksestä eniten, mutta osattomiksi eivät jää muutkaan. Neljä kymmenestä telakan alihankkijasta eli toimittajayrityksestä on Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla lähes yhtä paljon. Rahassa mitattuna Varsinais-Suomi kattaa toimituksista yli puolet ja Uusimaa vajaan kolmanneksen.

Työllisyysvaikutus maakunnassamme on huikea: yli 90 prosenttia Meyer Turku Oy:n henkilökunnasta asuu täällä, samoin kuin valtaosa alihankkijoiden työvoimasta. Selvityksen mukaan telakan toiminta työllistää suoraan noin 3 200 henkilöä ja välillisesti henkilötyövuosina mitattuna 2 600 henkilöä. Selvityksessä muistutetaan aiheellisesti, että työllisyysvaikutusten kausivaihtelut ovat suuret.

Telakan tilauksessa on kahdeksan laivaa, joista viimeisin luovutetaan 2024. Meyer Turku Oy aikoo varautua siihen, että tilauksia ropisee lisää. Näyttää siltä, että risteilyalan kasvu jatkuu eli uusia isoja laivoja tarvitaan vastakin. Varatoimitusjohtaja Tapani Pullin mukaan telakalle on tulossa toinen suuri investointikierros, kun nykyinen noin 185 miljoonan euron kierros saadaan valmiiksi.

Turun seudulla on pidettävä huolta siitä, että telakka kykenee pysymään kasvu-uralla. Yksi mahdollisuuksien parantaja voi olla telakan läheisyyteen rakennettava Blue Industry Park. Yrityspuiston suunnitelmista saataneen lisätietoa ensi viikolla.

Yhtenä huolena on ollut, ettei telakka alihankkijoineen saa riittävästi osaavaa työvoimaa. Myönteistä on toistaiseksi ollut, että hakijamäärät toisen asteen meri- ja teknologia-alojen koulutukseen ovat selvästi kasvaneet.

Koska tiedetään, ettei koulutuksen tai työpaikan perässä muuttaminen ole Suomessa suosittua, Turun seudulla on panostettava monipuoliseen teknisen alan paikalliseen koulutukseen kaikilla asteilla.

Meriteollisuus vaatii paljon tiestöltä ja liikenteen sujuvuudelta. Telakan tavaratoimituksista pääosa sekä työmatkaliikenne kulkevat maanteitse. Esimerkiksi Telakkatien keskimääräisen liikenteen ennustetaan nousevan nykyisestä 2 800 ajoneuvosta vuorokaudessa 7 600 ajoneuvoon vuoteen 2025 mennessä.

Toiminnan kasvuun on syytä varautua paitsi liikenteessä myös vuokra-asuntojen tuotannossa. Selvityksen mukaan tarvitaan myös tilapäisasumismahdollisuuksia lyhytkestoisiin projektitöihin tuleville.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Kirjoita uusi viesti



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Telakka
Varmasti työllistää mutta kilpailu on veristä,firmat kyttäävät toisiaan ja ne joilla on suhteita vanhalta ajalta niin pärjäävät.Avi käy tarkistamassa mutta kumma kyllä että määrätyissä firmoissa on miehet lomilla kun pitäisi papereita tarkistaa,ettei vaan tälle naiselle joka virallisesti on aina mukana niin ruskea kuori tulee kuin ennen?Ihmetellä täytyy näitä ratsioita,eiköhän suurimmat konnat löytyne virastoista.Pienet yritykset tapetaan Avin ym.toimesta tässä maassa aivan täysin,kymmenen vuoden päästä ei sitten tarvita kyseistä virastoakaan eli kusevat nuo luuserit omaan sukkaan (nekin lahjaksi saatu).
Kirjoita vastaus viestiin



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.