Ensimmäinen kuukausi epävarmuutta

Venäjä, Lähi-itä ja terrorismi ovat olleet vuosikausia kestoaiheita Münchenin turvallisuuskonferenssin asialistalla ja käytäväkeskusteluissa. Puheenaiheina ne olivat tälläkin kertaa.

Suurimman huomion sunnuntaina päättyneessä konferenssissa sai kuitenkin Yhdysvaltain ja Euroopan liittolaissuhde. Sitä ei ole tarvinnut nostaa tikun nokkaan vuosikymmeniin. Samaa aihepiiriä käsiteltiin viime viikolla myös G20-tapaamisessa sekä puolustusministereiden Nato-kokouksessa.

Donald Trumpin nousu Yhdysvaltain presidentiksi on tuonut runsaasti epätietoisuutta myös vakaisiin transatlanttisiin suhteisiin. Trump on ehtinyt kyseenalaistaa Euroopan unionin mielekkyyttä ja Naton turvatakuita. Protektionistiset puheet ovat nostattaneet ryppyjä Euroopan talousvastaavien ja yritysjohtajien otsille.

Ongelmallisinta on, että kuukauden vallassaolon perusteella Trumpin politiikasta ei vieläkään tiedetä mitään varmaa. Linjaukset vaihtelevat päivästä toiseen.

Yhdysvallat yritti hälventää suhteisiin pesiytynyttä epävarmuutta viime viikolla oikein urakalla. Asialla olivat muun muassa varapresidentti Mike Pence, puolustusministeri James Mattis ja ulkoministeri Rex Tillerson. Pence toi Eurooppaan Trumpin viestin, jonka mukaan Yhdysvallat seisoo Euroopan rinnalla "tänään ja joka päivä, koska meitä sitovat yhteen samat ylevät ideaalit: vapaus demokratia, oikeus ja laki" (TS 19.2.).

Naton merkitystä ei kyseenalaistettu, mutta vaatimus Euroopan Nato-maiden puolustusmenojen lisäämisestä ei jäänyt epäselväksi.

Venäjän ja Yhdysvaltain suhteiden tuleva luonne selviää sekin ajan myötä. Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapaavat viimeistään heinäkuussa Hampurin G20-kokouksessa. Venäjällä suurimmat odotukset Yhdysvalloista tulevasta myötätunnosta ovat hiipumassa. Trump ja hänen hallintonsa puolestaan kipuilevat vaalien aikaisten kyseenalaisten Venäjä-kontaktien kanssa.

Pence ja Mattis saavat jatkaa vakuutteluaan tulevina kuukausina – sen verran tempoilevaa Trumpin julkinen esiintyminen on ensimmäisen virkakuukauden aikana ollut. Yhteinen arvopohjakin tuntuu olevan kadoksissa päätellen Trumpin kannanotoista sananvapauteen, oikeuslaitoksen rooliin ja ihmisoikeuksiin.

Suomen kannalta protektionistinen kauppapolitiikka on myrkkyä. Viime vuonna Suomen ja Yhdysvaltain välinen kauppa oli Suomelle 1,7 miljardia euroa ylijäämäinen. Kiinaan viittaavat kauppasotapuheet ovat nekin huolestuttavia. Etenkin, kun Trump vähättelee Maailman kauppajärjestön WTO:n merkitystä.

Toistaiseksi Trumpin kausi on näkynyt pörsseissä positiivisena vireenä. Tosin niissäkin on uumoiltu kuplan mahdollisuutta.

ts.paakirjoitus@ts.fi

Ongelmallisinta on, että kuukauden vallassaolon perusteella Trumpin politiikasta ei vieläkään tiedetä mitään varmaa.

Haluatko käyttää

Osallistuaksesi keskusteluihin ole hyvä ja kirjaudu TS-tunnuksillasi

Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita uusi viesti
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Aiemmat viestit (1)

Vastaa
Juorupeili
Heh heh
Kaunis kuvaus Yhdysvaltojen uuden hallinnon kaoottisista ensi metreistä.
Vastaavanlainen sekasorto Venajän johdossa olisi aiheuttanut Suomessa liikannallepanon.
Haluatko käyttää
Olet kirjautuneena yritystunnuksella. Yritystunnuksella ei voi osallistua keskusteluihin.
Kirjoita vastaus viestiin
Viesti

Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Uudet näkökulmat keskustelussa vievät asioita eteenpäin. Siksi Turun Sanomat kannustaa verkkosivuillaan aktiiviseen ja rakentavaan keskusteluun.

Verkkokeskusteluun osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä (jonka pääset tekemään tästä). Rekisteröityminen ei edellytä lehden tilaamista.

Keskusteluun voit kirjoittaa omalla nimelläsi tai nimimerkillä. Suosittelemme oman nimen käyttöä, sillä on arvokasta seistä mielipiteidensä takana. Ole kriittisenäkin kohtelias ja kunnioita muita. Epäasiallinen käytös estää osallistumisen keskusteluun.

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä, ja julkaisusta päättää toimitus. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda äläkä kiroile.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta. Tekstin yhteyteen voi liittää teemaan liittyviä asiallisia linkkejä, jotka toimitus tarkistaa ennalta. Mainoksia emme julkaise.

Verkon keskustelut ovat osa Turun Sanomien sisältöä, josta olemme vastuussa. Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.

Tee ilmoitus sopimattomasta viestistä

Ilmoituksesi on siirtynyt käsittelyyn.
Virhe ilmoituksen lähetyksessä.
  • «
  • 1
  • /
  • 1
  • »