Kari Immosen aliokirjoitus, Kulttuuripääkaupunki 2011 -sarja: Kulttuuripääkaupunki auttaa näkemään asiat toisin

TS/Jori Liimatainen<br />Turku elää professori Kari Immosen mukaan samaan aikaan monessa ajassa. Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla ja keskiaikapäivillä muinaisuus muuttuu nykyisyydeksi. Myös Turun linnan tonttu-ukko on nyt joulun alla näkynyt Suurtorilla.
TS/Jori Liimatainen
Turku elää professori Kari Immosen mukaan samaan aikaan monessa ajassa. Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla ja keskiaikapäivillä muinaisuus muuttuu nykyisyydeksi. Myös Turun linnan tonttu-ukko on nyt joulun alla näkynyt Suurtorilla.

Kesällä 1970 ensimmäisen Ruisrockin sunnuntai aukeni raukeana. Aurinko paistoi, ja Kaustisen Purppuripelimannit virittivät Konstan paremman valssin . Wigwamin edellisen illan tykityksestä uupuneen festarikansan kasvoille levisi hymy. Kaksi maailmaa kohtasi.

Episodi kertoo kaupungista tilana, jossa yllätys ja sen mukanaan tuoma oivallus on koko ajan mahdollinen. Kulttuuripääkaupungin täytyy olla yllätyksille ja oivalluksille avoin. Kulttuuripääkaupungin täytyy olla paikka, jossa erilaiset elämäntavat, taiteen eri muodot, kauppahallin monikulttuurinen makumaailma ja eri ajoilta tulevat viestit kohtaavat toisensa.

Turku elää samaan aikaan monessa ajassa. Esimerkiksi Ruisrock on varsinainen mummo- ja pappafestivaali eli Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut rocktapahtuma, johon 1970-luvun hippikansa vaeltaa nuoruuden muistoihin. Mutta se on myös joka vuosi vastasyntynyt nyt nuorten elämyskeskus.

Tuomiokirkko on keskiaikaa ja katolisen kirkon yhteistä eurooppalaisuutta täynnä, mutta samalla jokainen uskovien sukupolvi kohtaa siellä Jumalansa itselleen ainutkertaisena ja hetkessä läsnä olevana.

Matkatessaan kaupungin läpi töihin tai treffeille turkulainen on samaan aikaan sekä vapaa että sidottu. Hän kulkee omia polkujaan, mutta Engelin ja ruutukaavan määräämässä järjestyksessä.

Kaupunkikuvan muutos

Käsite Turun tauti syntyi aikoinaan vanhojen rakennusten hävittämisestä. Tänään monikerroksisen kaupunkikuvan rakentaminen on Turun voima.

Down by the Laituri avasi osaltaan turkulaiset näkemään Aurajoen laakson uusin silmin. Se ei enää ollut ainoastaan kaupunkia jakava kaunis maisema, vaan aktiivisen toiminnan alue, kaupungin henkinen akseli.

Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla ja keskiaikapäivillä muinaisuus muuttuu nykyisyydeksi. Sääli vain, että torin keskellä oleva puurivi päätettiin jättää pystyyn. Nyt tori ei pääse esiin koko hansa-aikaisessa laajuudessaan.

Jokivarren valaistus nostaa Turun Amsterdamin, Prahan ja monen muun eurooppalaisen valon kaupungin rinnalle. Ylipäätään valon käyttö on muuttanut kaupunkia paljon. Samalla linjalla on hyvä jatkaa. Esimerkiksi ortodoksisen kirkon jouluvalot ansaitsisivat jäädä pysyviksi..

Historian kanssa keskustelu on uuden turkulaisen kaupunkiajattelun keskiössä. Kansaneläkelaitoksen modernistisen linnakkeen edustamasta ajattelusta on edetty pitkälle. Vähäväkisten talon ja Varvitorin postmoderni leikki, Åbo Akademin uusi hallintorakennus sekä humanistien Arken kunnioittavat historiaa ja tuovat sen meidän keskellemme, mutta edustavat samalla vahvasti uutta.

Uusi ajattelu mitataan Pinellan kohtelussa ja virheetkin ovat koko ajan odottamassa. Wikeström & Krogiuksen purkaminen on paha kaupunkikuvallinen virhe.

Puistot ja puutarhat

Palon jälkeinen Turku oli paljas ja alaston. Tänään Turku on puiden ja puistojen kaupunki. Brahenkadulta on juuri kaadettu kaksi isoa jalavaa, jotka kantoivat viestiä 1830-luvulta.

Engelin kaavassa suurkortteleiden sisälle istutettiin puistokaistoja, joiden tehtävänä oli estää tulen eteneminen. Keskiajalta alkaen Turku oli tulen tuttu. Kaupunki paloi yhä uudelleen, mutta rakennettiin aina entisille sijoilleen.

Puiden avulla haluttiin katkaista tämä tuhon kierre. Se sai turkulaiset kantamaan multaa Vartiovuoren ja Samppalinnan kallioisille rinteille. Se synnytti joenrannan istutukset ja keskiaikaisen kirkkokorttelin puistot.

Vihreä Turku ei kuitenkaan liity vain Turun paloon. Sibelius-museon takapihalla on Kalmin tammi. Sen kautta rakentuu yhteys vanhaan Turun Akatemiaan ja Pietari Kalmin Amerikan matkaan 1740-luvulla.. Hän toi tuliaisina yli 800 erilaista kasvia, joista vain harvat juurtuivat tänne pohjoisen perille. Jäljelle jäi tammi ja puutarhan muisto. Paikalla on nyt Toini Grönqvistin aikaansaama rosario, joka liittää nyky-Turun sekä Kalmiin että ruusujen koko historiaan.

Nuorison ja työläisten Turku

Kulttuurikaupungin tunnusmerkki ja edellytys on toleranssi, kulttuurin erilaisten muotojen ja alakulttuurien hyväksyminen - eikä ainoastaan hyväksyminen vaan myös rohkaiseminen. Tässä Turku on osin pelannut kaksilla korteilla. Ruisrock ja Down by the Laituri, Kauko Röyhkä ja Matti ja Teppo kertovat nuoriso- ja populaarikulttuurin voimasta, Koneiston - taloudellisesti varmaan ymmärrettävä - pako Helsinkiin siitä, että tehtävää vielä riittää.

Nuoriso on kulttuurikaupungin kuumemittari. Nuoret hakevat oikeutta omaan tilaan ja tekoon. Palatsi on monella tavoin ollut juuri tätä. Näyttää siltä, että Aurakadun koulusta tulee sama vielä harkitummin.

Kun turkulaisveneet 1960-luvulla lähtivät Aurajoelta lähisaariin, ne kulkivat jokisuun telakoiden muodostaman laivakuilun läpi. Turkulaisen työn historia on kulttuurikaupungin historiaa. Teollisen työn pakeneminen keskustasta on muuttanut monin tavoin kaupungin ilmapiiriä. Työläisten jonot eivät enää kulje aamuseitsemältä kohti Wärtsilän ja Barkerin porttia eivätkä tehtaiden pillit jaa aikaa työhön ja lepoon.

Mutta eivät työläiset ole Turusta mihinkään kadonneet. He ovat vain siirtyneet ydinkaupungin reunoille. Työ on myös muuttanut luonnettaan. Tänään se tehdään toimistoissa ja tavarataloissa. Se hajoaa pienempiin yksiköihin eikä hallitse enää kaupunkikuvaa niin kuin ennen. Mutta ilman työtä ei olisi Turkua eikä kulttuuripääkaupunkihankettakaan.

Kulttuuri on voimaa

Usein ajatellaan, että kulttuuri on sama kuin taide. Näin ei ole. Kulttuuri on se tapa, jolla ihminen elää. Siihen kuuluu kaikenlainen työ ja tekeminen. Mutta taide on tietysti kulttuurin ytimessä.

Taide takoo meille ajatuksen liikkeelle. Sen se onkin tehnyt Turussa viime vuosina yhä vahvempana. Tässä esimerkiksi Taideakatemian rooli on tärkeä, samoin tanssin aluekeskuksen syntyminen. Kelvollisten toimintaedellytysten luominen taiteen tekemiselle on kulttuuripääkaupungin keskeinen tunnusmerkki.

Kulttuuria voidaan tarkastella vahvuutena tai menoeränä. Kun aika koetaan ahtaaksi, on luontevaa sanoa, että talouden liikkumatila on käytettävä perusasioihin, ei ylellisyyteen. Tässä ajattelussa kulttuuri on ylellisyyttä, johon varaa on vasta, kun perusasiat eli sosiaalitoimi, terveydenhuolto, vanhusten hoito jne. ovat kunnossa.

Kun kaupungit ja paikkaseudut kilpailevat osaamisesta ja investoinneista, kysymys on toisaalta rahasta ja toisaalta vetovoimasta. Globaalikapitalismi juoksee lyhyen rahan perään. Uuden rakentajat taas hakevat monipuolisesti kilpailukykyistä toimintaympäristöä. Kaupunki, joka keskittyy vain perusasioihin, ei ole monipuolisesti kilpailukykyinen.

Kilpailukyinen kaupunki syntyy juuri niistä tekijöistä, joita kulttuuripääkaupungilla haetaan. Kulttuuripääkaupunki on sijoitus kaikkien turkulaisten tulevaisuuteen.

Onnen hevonen

Johannes Nepomukin patsas Prahan Kaarlen sillalla, Villisian kärsä Firenzessä ja Pyhän Pietarin isovarvas Rooman Pietarinkirkossa ovat kohteita, joita koskettamatta näissä kaupungeissa ei voi käydä.

Turulla on nyt mahdollisuus omaan Nepomukiinsa. Kävelykadulla Stockmannin edessä on Rafael Saifulin Onnen hevonen. Saiful sanoo: "Ihminen, joka koskettaa tätä hevosta, tulee onnelliseksi. Raha, kunnia-arvot, kunniamerkit - eivät merkitse mitään. Suurin elämässä on onni ja rakkaus."

Onnen hevonen on lunastettava kaupungille ja jätettävä kulkemaan siihen, missä se nyt on. Muutaman vuosikymmenen päästä kukaan Turkuun tulija ei voi lähteä täältä pois sitä koskettamatta. Näin joulun viestistä, rakkauden sanomasta, tulee ympärivuotinen - ja se leimaa Turun Onnen kaupungiksi.

Kulttuuripääkaupungin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Kulttuuripääkaupunki ei ole projekti vaan elämäntapa. Me tarvitsemme kulttuuripääkaupunkia opetellaksemme ajattelemaan toisin, opetellaksemme näkemään kaupungin kokonaisuutena, jonka eri osat tukevat toisiaan. Kaupunki ei ole menomomenttien yhdistelmä vaan elämän näyttämö. Siksi sen tasapainoinen kehittäminen on niin tärkeää.

Kirjoittaja on Turun yliopiston kulttuurihistorian professori.

KARI IMMONEN

TS/Tuula Heinilä<br />Kari Immonen on Turun yliopiston kulttuurihistorian professori.
TS/Tuula Heinilä
Kari Immonen on Turun yliopiston kulttuurihistorian professori.
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.