Touko Perkon aliokirjoitus: Maito-Aura sinnitteli pitkään Valion yhteistyökumppanina

TS/Riitta Salmi<br />Maito-Aura toimi Turussa runsaat kolme vuosi-kymmentä, kunnes toiminta lopetettiin vuonna 2003.
TS/Riitta Salmi
Maito-Aura toimi Turussa runsaat kolme vuosi-kymmentä, kunnes toiminta lopetettiin vuonna 2003.

Salon Seudun Osuusmeijerin ympärille syntynyt Varsinais-Suomen maakuntameijeri muutti Turkuun 1971 turvaamaan ison kaupungin maitohuoltoa ja kasvattamaan liikevaihtoaan. Se osti Valion uuden meijerin, joka oli valmistunut Vätin kaupunginosaan 1970 ja vaihtoi samalla nimensä maakunnallisuutta paremmin vastaavaksi Maito-Auraksi.

Maito-Aura oli 1980-luvun lopulla Valion suurimpia jäsenmeijereitä. Se otti vastaan maitoa vuosittain runsaat 120 miljoonaa litraa. Maidontuottajia sillä oli päälle 1 300.

Valio ja osuusmeijerit olivat suljetun talouden lemmikkejä, joille tulonjakopolitiikka, vientituki ja tiukat tuontirajoitukset tarjosivat melkeinpä leppoisan elämän. Parhaat meijerit pitivät usein kärkisijoja hallussaan, kun maan kannattavimmat yritykset pistettiin paremmuusjärjestykseen. Maito-Aura oli yksi menestyneistä.

Meijerikentän suojaisat näkymät muuttuivat olennaisesti 1990-luvun alussa. Suljettu talous oli tullut tiensä päähän: markkinat avautuivat kilpailulle ja vientituet hupenivat tulossa olevan EU-jäsenyyden myötä.

Vuoden 1992 kilpailunrajoituslaki iski suoraan pellervolaisuuden ytimeen. Perinteinen yhteistyö raaka-aineen hankinnassa, markkinoinnissa ja reviirien jaossa nosti esiin syytökset kartellista ja määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Erosta fuusioon, osuusmeijerien vaihtoehdot

Uusi tilanne pakotti Valio-kentän radikaalisti uudistumaan. Keskusosuusliikkeestä tuli 1992 Valio Oy, joka ensin otti haltuunsa osuusmeijeriensä tuotteiden markkinoinnin ja myöhemmin myös tuotannon.

Muutosprosessissa osa osuusmeijereistä, ns. Kymppimeijerit kuten Hämeenlinnan Osuusmeijeri, Satamaito ja Kainuun Osuusmeijeri, erkaantuivat Valiosta ja tekivät pellervolaisittain ennenkuulumattoman ratkaisun, lähtivät yhteistyöhön yksityisen Ingman Foodsin kanssa. Pääselitys irtaantumiselle oli se, että ne pelkäsivät joutuvansa tappolistalle ollessaan osa Valio-ryhmää.

Yhteistyöhaluisille osuusmeijereille Valio tarjosi kolme vaihtoehtoa: fuusiota, meijerin vuokrausta Valiolle ja markkinointiyhteistyötä.

Valion suurimmat yhteisöt Normik Oy, Maitokaari Oy ja Alueosuuskunta Promilk valitsivat fuusion. Sen sijaan ns. Länsiryhmän johtavat osuuskunnat Maito-Aura ja Maito-Pirkka päätyivät meijeriensä vuokraukseen nelivuotiskaudeksi 1994-1998 ja toimivat Valion hankintaosuuskuntina. Valio tarjosi kolmea vaihtoehtoa nimenomaan siksi, että meijereille jäi vapautta valita ja ettei syntyisi ajatusta mistään pakkoliitoksesta.

Maito-Aura sai hyvän sopimuksen

Jotta Valio sai isot ja itselliset Maito-Auran ja Maito-Pirkan mukaan vuokrasopimukseen, se suostui maksamaan niille maidosta enemmän kuin muille. Myös meijerin vuokra oli hyvä ja omistajat eli maidontuottajat olivat tyytyväisiä.

Valion "joustavuus" Länsiryhmän suuntaan oli seurausta siitä, että yhteistyön ulkopuolelle jäädessään ne olisivat mahdollisesti laajentaneet markkinointiaan pääkaupunkiseudulle, jolloin hintasota olisi ollut entistä kovempi. Potentiaalia niillä oli, sillä osuuskuntien taloudellinen tulos ja vakavaraisuus olivat alan huippua.

Vuoden 1994 sopimus oli ongelmallinen siksi, ettei siinä mitenkään ennakoitu tulevaa tilannetta. Kukaan ei tuossa vaiheessa oikein tiennyt, mitä tuleman piti.

Lisäksi Länsiryhmän meijerit pelkäsivät sitä, että läheinen ja syventyvä yhteistyö Valion kanssa johtaisi lopulta fuusioon ja merkitsisi niiden omien meijerien sulkemista. Maito-Auran hallituksen puheenjohtaja Pertti Heinonen totesi kehitystä tarkkaan seuranneelle Turun Sanomille , ettei Maito-Auran meijerin lopettamista "suoranaisesti sanottu Valion saneerausohjelmissa, mutta sen suuntaisia huhuja on liikkunut".

Pelko oli aiheellinen, sillä Valioon fuusioituneita meijereitä oli yhtiön rankan saneerausohjelman aikana kohdeltu kovin ottein: 55 tuotantolaitoksesta 25 oli lyhyessä ajassa suljettu.

Maito-Auran ja Maito-Pirkan 1994 sovittu lisähinta ärsytti sekä Valioon fuusioituneita meijereitä että muita vuokrasopimuksen tehneitä meijereitä. Ärtymys oli luonnollista jo sinällään, ja lisäksi se oli vastoin osuustoiminnan keskeisiä periaatteita, joista yksi oli raaka-aineen samanhintaisuus. Tunteet kävivät Valion luottamusmiesten keskuudessa välillä hyvinkin kuumina.

Maito-Aura ja Maito-Pirkka puolestaan olivat tyytymättömiä siihen, että Valio menetti niiden perusalueilla markkinaosuuksia. Lähellä silloin oli ajatus, että ottamalla markkinointi omaan haltuun ne voisivat päästä parempaan tulokseen.

Vuonna 1997 Länsiryhmällä oli maitoa 220-230 miljoonaa litraa vuodessa. Myös niiden mahdollisuus jalostaa maitoa muihinkin kuin nestetuotteisiin oli hyvä: Maito-Auralla oli valmius tuottaa raejuustoa, Maito-Pirkalla taas voita, tuorejuustoja, viilejä, jogurttia ja rahkaa. Kun molempien meijerien talous oli vahva, ne pystyisivät tarvittaessa hyvinkin kovaan hintakilpailuun, varsinkin omilla alueillaan, joissa niiden etuna oli paikallinen tunnettuus sekä edulliset kuljetuskustannukset.

Toisaalta Maito-Auran ja Maito-Pirkan hallinnoissa oli paljon niitäkin, jotka halusivat jatkaa yhteistyötä Valion kanssa. Näin neuvottelut jatkuivat ja yhteisymmärrykseen pyrittiin, vaikka tunteiden palo pyrkimystä haittasikin.

Länsiryhmä hajoaa

Loppukeväästä 1997 näytti siltä, että Länsiryhmän ydinmeijerit lähtisivät omille teilleen, sillä 19. toukokuuta Maito-Pirkan ja Maito-Auran hallitukset päättivät yhteisessä kokouksessaan perustaa yhteisyrityksen tuotteidensa markkinointiin.

Yhtiölle oli valittu jo nimikin, Finnmilk, joka lainattiin Maito-Pirkan 1989 perustetulta tytäryritykseltä. Nimi oli hyvä, koska tarkoitus oli lähteä myös vientiin. Uuden yhtiön piti aloittaa toimintansa kesäkuun alussa 1998, jolloin vuokrasopimukset Valion kanssa päättyivät.

Yhtiön liikevaihdoksi ennakoitiin 800-1 000 miljoonaa markkaa. Kumpikin osuuskunta keräisi maitoa noin 90 miljoonaa litraa vuodessa. Lisäksi yhteistyökumppaneilta, Etelän Maitokunnalta (Vihti) ja Hämeen Osuusmeijeriltä (Valkeakoski), tuli yhteensä noin 40 miljoonaa litraa. Yhtiön myyntialueena olisi koko Etelä-Suomi.

Monivaiheisten pohdintojen ja neuvottelujen jälkeen Maito-Auran ja Maito-Pirkan tiet erkanivat. Kun Valio paransi tarjoustaan, Maito-Aura valitsi yhteistyön, solmi uuden vuokrasopimuksen ja jatkoi Valion hankintaosuuskuntana. Sen sijaan Maito-Pirkka lähti omille teilleen. Kun sen vuokrasopimus Valion kanssa kesäkuussa 1998 päättyi, se liittoutui Kainuun Osuusmeijerin kanssa.

Yhdessä niillä ja niiden yhteisellä markkinointiyrityksellä Aito Maito Fin Oy:llä oli tarkoitus nousta valtakunnan markkinoilla Valion jälkeen kakkoseksi ja ohi Ingmanin. Kun kova maitosota kuitenkin söi kannattavuuden, Maito-Pirkalta ja Kainuun Osuusmeijeriltä loppuivat rahat ja jo joulukuussa 1999 ne olivat kypsiä palaamaan takaisin Valio-leiriin.

Maito-Aura valitsi yhteistyön

Kun Maito-Auran hallintoneuvosto hyväksyi uuden sopimuksen, äänestys oli tiukka: 16-12. Sopimusta vastusti muun muassa Maito-Auran hallituksen puheenjohtaja Pertti Heinonen. Ratkaisevaa oli, että toimitusjohtaja Reino Tapani oli tässä vaiheessa "kääntänyt takkinsa" ja oli suopea Valio-yhteistyölle.

Sopimusta kannattanet luottamusmiehet ja toimitusjohtaja arvioivat Turun Sanomissa , että sopimus takaisi varmemmin kuin ero Valiosta tavoitellun litrahinnan. Se myös turvaisi paremmin meijerin ja työpaikkojen säilymisen Turussa.

Uutta sopimuksessa oli aikaisempaan nähden kehittämistakuu; Valio sitoutui investoimaan Turun meijeriin niin, että se säilyisi tuotantolaitosten eturivissä. Tämä varmistaisi sopimusten puoltajien mielestä sen, ettei Valiolla olisi aihetta meijerin sulkemiseen.

Aikaisempaa myyntivelvoitetta oli muutettu niin, että kymmenvuotisen vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen Maito-Aura sitoutuisi myymään meijerin sopijapuolten yhteisesti puoliksi omistamalle kiinteistöyhtiölle. Valiolla olisi etuoikeus vuokrata meijeri käyttöönsä normaalihintaan.

Valion hallintoneuvoston puheenjohtaja Seppo Hakola , joka oli osaltaan ollut ratkaisemassa Maito-Auran pysymistä Valio-leirissä, luonnehti sopimusta vuoden 2004 lopussa seuravasti: "He saivat edelleenkin hyvän sopimuksen korkeamman vuokran muodossa, ei kuitenkaan yhtä hyvää kuin 1994, eikä sitä myöskään enää muualla kritisoitu, koska lähdettiin siitä, että rauhasta oli hyvä vähän maksaa. Hyvityksen makua oli myös siinä, että tuntuvasti pienentynyt Länsiryhmä sai Maito-Pirkan irtaannuttua säilyttää paikkansa Valion hallituksessa, kun vilppulalaisen Tauno Mikkolan tilalle valittiin Juhani Hörkkö Koski Tl:stä."

Valiolle, joka oli menettänyt meijereitä melkoisen joukon 1990-luvulla, Maito-Pirkan irtaantuminen oli epäilemättä kovin yksittäinen kolaus. Eron myötä Valion markkinaosuus putosi 72 prosentista 65 prosenttiin. Jos myös Maito-Aura olisi irtaantunut Valiosta, markkinaosuus oli pudonnut selvästi alle 60 prosentin. Näin Maito-Auran jääminen Valio-ryhmään lievensi Valion imagotappiota ja markkina-aseman kaventumista.

Maito-Auran Turun meijerille kävi niin kuin oli pelätty; se suljettiin 2003. Sen jälkeen Maito-Auran keräämät maidot on viety jalostettavaksi Riihimäelle (70 prosenttia) ja Tampereelle (30 prosenttia).

Kirjoittaja on Turun yliopiston Suomen historian dosentti ja Jyväskylän yliopiston journalistiikan dosentti. Hänen kirjoittamansa Valion 100-vuotishistoria "Valio ja suuri murros" ilmestyi syyskuussa.

TOUKO PERKO

TS/
TS/