Pirkko Kanervon aliokirjoitus: Italia ja Suomi löivät veljenkättä 70 vuotta sitten

LK/AFP<br />Benito Mussolini (vas.) oli saanut vaarallisen kilpailijan Adolf Hitleristä, joka oli noussut valtaan tammikuussa 1933. Hitlerin vallassaolon ensimmäisinä vuosina Mussolini koki tämän aiheuttaman uhan äärimmäisen hälyttävänä ja piti itseään Euroopan status quon tukipylväänä. Vaiheeseen liittyi myös suunnitelma kiinteämmästä yhteistyöstä fasistipuolueen ja suomalaisen Isänmaallisen Kansanliikkeen välillä, Pirkko Kanervo kirjoittaa. - Kuva vuodelta 1940.
LK/AFP
Benito Mussolini (vas.) oli saanut vaarallisen kilpailijan Adolf Hitleristä, joka oli noussut valtaan tammikuussa 1933. Hitlerin vallassaolon ensimmäisinä vuosina Mussolini koki tämän aiheuttaman uhan äärimmäisen hälyttävänä ja piti itseään Euroopan status quon tukipylväänä. Vaiheeseen liittyi myös suunnitelma kiinteämmästä yhteistyöstä fasistipuolueen ja suomalaisen Isänmaallisen Kansanliikkeen välillä, Pirkko Kanervo kirjoittaa. - Kuva vuodelta 1940.

Merkittävin suomalainen fasismin hengessä toiminut järjestö oli vuonna 1929 suorasta toiminnasta alkunsa saanut Lapuan liike. Kun liike lakkautettiin sen jäsenten noustua kapinaan Mäntsälässä keväällä 1932, toimintaa jatkoi Isänmaallinen kansanliike, IKL.

Suhteet italialaisten ja IKL:n välillä alkoivat rakentua pikaisesti. Italian puolella kiirettä lisäsi Adolf Hitlerin nousu valtaan, sillä Italian johtaja Benito Mussolini - pitäen itseään Euroopan status quon tukipylväänä - koki Hitlerin muodostaman uhan äärimmäisen hälyttävänä.

Kansallisten liikkeiden lisäksi Eurooppaan oli 1920-luvun lopulla syntynyt lukuisia kansainvälisen fasismin hyväksi toimivia järjestöjä ideanaan universaali fasismi, joka halusi yhdistää maailman kaikki nationalistit vastapainoksi kommunistiselle Kominternille ja kansainväliselle sosialismille. Suomalaisjärjestön johdossa oli professori Herman Gummerus , Suomen ensimmäinen lähettiläs Roomassa ja kirjeenvaihtajana maestro Pietro Tronchi , muusikko ja laulunopettaja.

Vuonna 1933 Mussolini, Il Duce, otti nopeasti kasvavan liikkeen kontrolliinsa ja perusti sen kattojärjestöksi CAUR:n (Comitati d'Azione per l'Universalitá di Roma). Ensimmäisen asiamiehensä CAUR lähetti Suomeen jo samana vuonna.

Somersalo tapaa Mussolinin

Sytykettä on eittämättä antanut peräti nelituntinen audienssi, jonka Mussolini antoi heinäkuussa 1933 everstiluutnantti Arne Somersalolle , IKL:n äänenkannattajan Ajan Suunnan päätoimittajalle. Tuliaisiksi Suomesta Il Duce sai "lapualais-fasistisella" tunnuksella varustetun puukon.

Mussolini oli saavuttanut kuin puolivahingossa erävoiton Pohjolassa. Somersalon tarkoituksena oli näet ollut tavata saman matkan aikana myös Hitler. Mutta tämän kanssa vastaanottoa ei järjestynyt, sillä Saksan silloinen ulkoministeri Konstantin von Neurath oli saanut Hitlerin vakuuttuneeksi, että IKL oli merkityksetön.

IKL:n ja italialaisten suhteet huipentuivat kesään 1935, kun Suomeen saapui Italian fasistisen edustajakamarin jäsen, Ezio Maria Gray . Ajan Suunta lavensi puolueiden välisen kädenlyönnin kansojen väliseksi toivottaessaan vieraan tervetulleeksi hetkellä, jolloin "kaksi kansaa, jotka kukin omalla tahollaan pyrkivät samaan kansalliseen voimaan, lyö tänään veljenkättä, suuri Italia, joka on ehtinyt paljon pitemmälle tulevaisuuden tiellä, ja pieni syrjäinen Suomi, jolla on vielä pitkä taival edessään".

Poliittisista syistä Gray ei virallisesti edustanut Il Ducea vaan puoluetta. Todellisuudessa hän oli kuitenkin Mussolinin henkilökohtainen lähetti, jolla oli salainen luottamustehtävä. Grayn oli määrä raportoida suoraan Italian johtajalle kaikesta matkalla näkemästään ja kokemastaan, ottaa selvää IKL:stä, sen luonteesta, tulevaisuuden mahdollisuuksista ja suhteesta kansallissosialisteihin.

Grayn matkan julkinen puoli

Matkan julkiseen osaan kuului Mussolinin, lapualaisuuden henkisen isän ja innoittajan, kahden rintakuvan luovutus pohjoisille aateveljille. Toinen carraralaiselle marmorijalustalle pystytetyistä pronssisista rintakuvista tuli Ajan Suunnan toimistoon, toisen Gray luovutti IKL:lle juhlallisessa tilaisuudessa, jossa paikalla oli myös Italian silloinen lähettiläs Attilio Tamaro .

Kiitospuheessaan IKL:n puheenjohtaja Vihtori Kosola ylisti Il Ducea ja tämän kaikkea uudistavaa työtä. Vastalahjaksi rintakuvista IKL antoi karhunpennun omistaen sen Italian johtajan nuorimmille lapsille, Anna Marialle ja Romanolle . Mussolinin tahdosta karhu - lapualaisuuden tunnuseläin - sai paikan Rooman eläintarhassa.

Grayllä oli matkallaan runsaasti ohjelmaa. Hän tapasi ulkoministeri Antti Hackzellin ja vieraili Suojeluskunnan koulutuskeskuksessa Tuusulassa seuranaan järjestön johtaja, kenraalimajuri Lauri Malmberg . Utin sotilaskentällä suomalaiset lentäjät esittelivät taitojaan Grayn mukaan Il Ducen kunniaksi, ja saman tien keskusteltiin myös konekaupoista.

Matkakohteisiin kuuluivat myös Imatra, Viipuri, Mikkeli ja Lappeenranta, josta tehtiin laivaretki Saimaalle. Vastaanotto oli innostunutta, Grayn sanoista päätellen jopa haltioitunutta. Vastassa oli alajärjestöjen edustajia ja tyttöjä kukkakimppuineen, Lappeenrannassa kaikui fasistien tunnuslaulu Giovinezza suomen kielellä, ja myöhäisestä ajankohdasta huolimatta Viipurin asemalla odotti suoranainen väenpaljous.

Erityisen vaikuttava tapaus sattui Punkaharjulla. Öisellä asemalla oli näet vastassa Venäjän rajalta tullut vanha talonpoika, joka oli tuonut oman piirinsä lipun vietäväksi Mussolinille. Poikkeuksetta kaikkialla Grayta katsottiin kuin hän kantaisi mukanaan jotain Il Ducen maagisesta ilmapiiristä, ja syvästi iloiten hän saattoi todeta, miten kaukaisimmillakin seuduilla Mussolinin nimeä ympäröi legendaarinen sädekehä: "Tänä päivänä Mussolini ilmentää todellista moraalista suuruutta, poliittista lujuutta ja maailman sosiaalista oikeudenmukaisuutta."

Vallankaappaussuunnitelma IKL:ssa

Il Ducen ylistyksen ja matkakuvauksen jälkeen Gray pääsi itse asiaan, tehtävänsä salaiseen puoleen, josta suurella osalla IKL:n johtoa ei ollut aavistustakaan. Kuten dosentti Mikko Uola on osoittanut, liikkeen piirissä uskottiin, että Grayllä oli ohjeet välttää poliittiseen tai järjestötason yhteistyöhön liittyviä keskusteluja.

Niitä Gray kuitenkin kävi kumppaneinaan Italiaan päin kallellaan olevat everstiluutnantit Paavo Susitaival ja Arne Somersalo, "Il Ducen vanha tuttava". Nämä antoivat Mussolinille vietäväksi alajärjestöjen lukua, jäsenmääriä, jäsenten jakautumista eri ammattiryhmiin, lehdistöä, propagandaa, omaisuutta, rahoitusta ja liikkeen johtoa koskevaa tietoa.

Jäseniä oli tuolloin miehet, naiset, nuoret ja liikkeen sympatisoijat yhteen lukien 98 116 henkeä. Erityisen lupaavaa kehitys oli ollut Imatran alueella: syyskuussa 1934 vain 200 jäsentä, kesäkuussa 1935 jo viisinkertainen määrä.

Mutta oli myös huolia. Ne liittyivät Vihtori Kosolaan, josta oli vähitellen tullut liikkeelle taakka. Kosolan "älyllinen köyhyys ja puuttuva poliittinen notkeus" tekivät hänestä sopimattoman miehen laajenevan liikkeen johtoon.

Gray raportoi Mussolinille, että johtajakysymykseen oli ratkaisuksi tulossa triumviraatti: Susitaival, Somersalo ja kolmantena eräs oikeusoppinut eli todennäköisesti kyse on ollut rikosoikeuden professori Bruno Salmialasta . Gray näki molemmat everstiluutnantit eräistä heikkouksistaan huolimatta mahdollisuuksien miehinä. Todellista johtajaa ei kuitenkaan ollut näköpiirissä, ja sitä hän piti liikkeen suurimpana vaarana.

Somersalosta CAUR:n puheenjohtaja

Vain kuukausi ehti kulua Grayn käynnistä, kun IKL:n ovea kolkutti uusi vieras, asianajaja Alberto Luchini , CAUR:n tarkastaja, joka laati yksityiskohtaisen suunnitelman Suomeen suunnattavista toimenpiteistä. Hänen oli myös löydettävä uusi puheenjohtaja professori Gummeruksen tilalle.

Jo ennakkoon parhaimmalta vaihtoehdolta vaikutti everstiluutnantti Somersalo. Tämä olisi oikea henkilö, kun piti ratkaista tekninen kysymys, miten kytkeä lapualaisuus ja italialainen fasismi toisiinsa. Ilmeisen tyytyväisenä Somersalo vastasikin myöntävästi Luchinin tarjoukseen, ja Suomen CAUR oli näin saanut uuden puheenjohtajan. Sitä sopi juhlia illalla Helsingin Kahvila Mustassa Karhussa.

Mutta suhdanteet vaihtuivat nopeasti 1930-luvun Euroopassa. Loppuvuodesta 1935, vain muutama kuukausi Luchinin Suomen käynnin jälkeen, CAUR:n asemassa ja toiminnassa tapahtui muutos liittyen Italian Saksan-politiikkaan. Akselipolitiikka nousi Mussolinin suunnitelmissa keskeiselle sijalle ajaen ohi CAUR:n.

Suunta oli yhteinen suomalaisten aateveljien kanssa, sillä Euroopan taivaan synketessä turvallisuuspoliittiset tekijät alkoivat painaa IKL:ää Saksan puoleen. Hitler voitti näin toisen erän saaden kuitenkin puolelleen kaiken aikaa painoarvoaan menettävän liikkeen. Sen voima ei kasvanut, kuten Somersalo oli kaavaillut Luchinille, vaan väheni. Samoin Somersalon oma tähti oli alkanut himmetä IKL:n piirissä.

Tamaroa seurannut Italian Suomen lähettiläs Armando Koch oli katsonutkin jo viisaimmaksi ottaa tiettyä etäisyyttä heikkenevään liikkeeseen. Ja kun sisäministeri Urho Kekkonen yritti lakkauttaa IKL:n syksyllä 1938, Koch raportoi Roomaan havainneensa heti, että IKL:ltä puuttui pätevä johto, jonka takia se menetti maaperää eikä pystynyt saavuttamaan massojen tukea.

Samaa sanoi Urho Kekkonen: "Lapuan liikkeellä ei siis ollut määrätietoista johtoa eikä kansan villitsemiseen kelvollista johtajaa". Se pelasti Kekkosen mukaan suomalaisen kansanvallan.

Kirjoittaja on filosofian lisensiaatti, joka valmistelee Turun yliopiston yleisen historian oppiaineessa väitöskirjaansa Suomen talvisodan merkityksestä fasistisen Italian politiikassa.

PIRKKO KANERVO

TS/<br />Pirkko Kanervo on filosofian lisensiaatti, joka valmistelee Turun yliopiston yleisen historian oppiaineessa väitöskirjaansa Suomen talvisodan merkityksestä fasistisen Italian politiikassa.
TS/
Pirkko Kanervo on filosofian lisensiaatti, joka valmistelee Turun yliopiston yleisen historian oppiaineessa väitöskirjaansa Suomen talvisodan merkityksestä fasistisen Italian politiikassa.
TS/<br />Everstiluutnantti Arne Somersalo oli IKL:n äänenkannattajan Ajan Suunnan päätoimittaja. Kuva on Somersalon vuonna 1931 julkaisemasta teoksesta Taisteluvuosien varrelta. Suomalaisen sotilaan muistelmia maailmansodasta.
TS/
Everstiluutnantti Arne Somersalo oli IKL:n äänenkannattajan Ajan Suunnan päätoimittaja. Kuva on Somersalon vuonna 1931 julkaisemasta teoksesta Taisteluvuosien varrelta. Suomalaisen sotilaan muistelmia maailmansodasta.