Mikko Rönnholmin aliokirjoitus: Jalostamo päätettiin rakentaa Naantaliin 50 vuotta sitten

TS/Jari Laurikko<br />Ratkaiseva päätös Nesteen eli nykyisen Fortumin öljynjalostamon rakentamisesta tehtiin 50 vuotta sitten eduskunnassa. Sitä edelsi pitkä poliittisen vaikuttamisen ja alueellisen edunvalvonnan prosessi, kirjoittaa Mikko Rönnholm.
TS/Jari Laurikko
Ratkaiseva päätös Nesteen eli nykyisen Fortumin öljynjalostamon rakentamisesta tehtiin 50 vuotta sitten eduskunnassa. Sitä edelsi pitkä poliittisen vaikuttamisen ja alueellisen edunvalvonnan prosessi, kirjoittaa Mikko Rönnholm.

Tasan 50 vuotta sitten joulukuun 17. päivänä 1954 päätti eduskunta äänin 124-67 hyväksyä valtion takauksen Nesteen öljyjalostamon rakentamiseksi Naantaliin.

Rauno LarsionNesteen tie - historiikissa kerrotaan lopputuloksen syntymisestä: "Eduskunnan kanta hahmottui lopullisesti valiokuntavaiheessa. Sosialidemokraattien myönteinen kanta oli selvä alusta pitäen, samoin kokoomuksen ja molempien kansanpuolueiden kielteinen. Maalaisliiton ryhmäkäsittelyssä mielipiteet menivät hajalle ja päätökseksi tuli, että ryhmän jäsenille annetaan vapaat kädet Nesteen ja Typen takuiden suhteen. Skdl:n kannanotto jäi varsin myöhäiseen vaiheeseen. Ryhmä arvosteli puolueen lehdistön kielteistä kantaa ja tuli siihen tulokseen, että ryhmä kannattaa hallituksen esitystä Nesteen takuiden myöntämisestä."

Esillä jo ennen sotia

Jalostamon rakentamiskysymys oli ollut esillä jo ennen sotia. Sota nosti pintaan huoltovarmuuden ja saksalaisten vaatimuksesta suomalaiset joutuivat panostamaan turvalliseen maanalaiseen varastointiin. Niinpä ensi askeleena ryhdyttiin vuonna 1943 suunnittelemaan Naantalin Tupavuoreen kalliovarastoja, jotka tosin päästiin toteuttamaan vasta sodan jälkeen.

Vuonna 1948 perustettiin Neste Oy huolehtimaan polttoainehuollosta ja nesteiden varastoinnista. Nesteen alkumetrit olivat varsin vaikeat: Tupavuoren kalliovarastossa riehunut tulipalo 1949 ja ajallisesti epäonnistunut S/T Nesteen laivakauppa olivat kaataa koko firman. 1950-luvun alun maailmanpolitiikan käänteet Koreassa ja muuallakin kehitys kylmän sodan suuntaan paransivat Nesteenkin taloutta, ja samalla vanha idea jalostamosta tuli uudelleen ajankohtaiseksi.

Jalostamoprojekti on mielenkiintoinen sekoitus huoltovarmuutta, ideologiaa, ulkopolitiikkaa, kauppapolitiikkaa, teknologia- ja teollisuuspolitiikkaa sekä alue- ja puoluepolitiikkaa.

Puolesta ja vastaan

Huoltovarmuusnäkökohta oli isänmaallisten puuhamiesten lähtökohtana: Kansallinen vastaan monikansallinen ja päätöksenteko omissa käsissä sekä kuljetusten halpuus ja varastoarvojen alhaisempi taso jne. olivat vielä sodan jälkeen keskeisesti esillä.

Suuri ideologinen kysymys valtion omistuksen lisääntymisestä toi kuvaan sosialismin peikon.

Ulkopolitiikan osalta kysymys oli suuntautumisesta länteen vai itään. Paradoksi oli, että molemmat puolet vastustivat hanketta peläten sen vievän omalta kannaltaan katsottuna väärään suuntaan.

Kauppapolitiikassa oli myös niin läntisillä kuin itäisilläkin toimijoilla - siis Essolla, Shellillä, Gulfilla ja Teboililla - menetettävää. Säännöstelyn peikkokin pilkisteli ja sekin, että yksityinen metalliteollisuus Wärtsilän johdolla pelkäsi venäläisten kanssa käytävässä kahdenvälisessä kaupassa öljytuotteiden tuonnin vähenemisen kaventavan hyvähintaista itävientiä.

Teknologisena aluevaltauksena kehittyneeseen kemianteollisuuteen nähtiin öljynjalostus oivana mahdollisuutena, jonka yhteydessä maahan voidaan saada läntistä teknologiaa.

Suomalaisen teollisuuden vahvistaminen sinänsä, uusien investointien käynnistäminen sekä valuutan säästäminen olivat perusteluina erityisesti kauppa- ja teollisuusministeriössä.

Politiikka ratkaisi

Sodan jälkeisenä aikana poliittisen päätöksenteon marginaalit, siis vapaa harkintavalta, olivat vielä suuret: Ulkomaankauppa oli säännösteltyä, rahoitus luvanvaraista, yksityiset pääomat vähäisiä ja koko maan asema vakiintumaton.

Poliittinen kamppailu oli myös kovaa, Sosialidemokratia taisteli kommunistien kanssa työväenliikkeen hegemoniasta. Urho Kekkonen valmistautui vuoden 1956 presidentin vaaleihin, joissa hänen valintansa estäminen oli sosiaalidemokraattien keskeinen tavoite.

Liberalistista, siis kokoomuksen ja kansapuolueiden linjaa kuvaavat Rkp:n kansanedustajan, professori Nils Meinanderin eduskunnassa asian käsittelyn yhteydessä lausumat mielipiteet:

"Harvoin on niin suuri elefantti kuin nyt on liikkeellä särkyvää tavaraa sisältävässä porsliinikaupassa...Toivoakseni ei tapahdu mitään dramaattista ja huomiota herättävää, joka asettaisi herrat Kekkosen, Tervon, Leskisen ja Raaden samaan häpeäpaaluun koko kansan edessä...Hallituksen johtavat voimat olivat solmineet jättimäisen lehmänkaupan, joka oli johtanut Neste-projektin poliittiseen läpimurtoon."

Yleensäkin, mutta erityisesti 1950-luvun alussa, Suomessa kaikki vaikutti kaikkeen.

Tuohon aikaan sopivat ja kuuluivat suuret persoonat ja heidän suhdeverkostonsa. Kabinetit olivat savuiset ja saunat kuumia. Eikä kaveria jätetty.

Tarinan päähenkilöt

Nesteen tarinan henkilöt ovat yllä mainitut Urho Kekkonen, Penna Tervo , Väinö Leskinen ja Uolevi Raade sekä mielestäni neljä muuta: Väinö Tanner , Arvo Korsimo , Rainer von Fieandt ja Paavo Aitio.

Väinö Tannerin, Sdp:n kruunaamattoman kuninkaan, suostuminen hankkeelle piti saada jo aikaisessa vaiheessa. Se tapahtui Raaden esittelystä Vihdin Sorkissa jo vuonna 1951 rouva Linda Tannerin , joka oli kemisti, asiantuntemukseen tukeutuen. Tämä takasi kahtiajakoon ajautuvan Sdp:n yhtenäisyyden - siis eri kuppikuntiin kuuluvien Tervon ja Leskisen samalinjaisuuden. Myös asevelisosialistien isänmaallisuus-kansallisuusaate voitti läntisen suuntauksen houkutukset.

"Fieandt ei ole ainoastaan suomenmielinen, hän on sosialisti".

Tätä argumenttia oli käytetty vastustettaessa hänen valintaansa ruotsinkielisen pääoman hallitseman Yhdyspankin johtoon. Rainer von Fieandt, entinen kansanhuoltoministeri, piti hanketta hyvänä äfäärinä. Hänen näkökulmansa käänsi kommunistikammoisen ministeri Veikko Vennamon hankeen kannalle.

Korsimo käännytti Kekkosen

Korsimo, Kekkosen mies, oli avainasemassa. Hän käännytti Kekkosen Nesteen kannalle. Merkittävää tässä käännytystyössä oli tulevan presidentinvaalin vaikutus: Urho Kekkosen oli päästävä pääministeriksi paalupaikalle. Ralf Törngrenin hallitus oli kaadettava. Sosialidemokraatit ostettiin Nesteen takauksilla uuden hallituksen kannalle. Kekkonen sai pääministeriyden, demarit Nesteen jalostamon. Tähän yllä oleva Meinanderin lausuma viittaa.

Maalaisliiton eduskuntaryhmän änkyrät käännettiin hankkeelle myönteiseksi, kun takaukset kulkivat käsi kädessä Typpi Oy:n takausten kanssa. Lannoiteteollisuuden ja pohjoisen etuja kunnon talonpoika ei uskaltanut vastustaa, ja niin Neste sai takaukset kylkiäisenä.

Aitio käännytti Skdl:n

Paavo Aitio kuten niin ikään varsinaissuomalainen Arvo Korsimo ymmärsivät turkulaista Uolevi Raadetta.

Tämä tausta näytteli ratkaisevaa roolia Skdl:n käännytyksessä. Paavo Aitio tunsi lukkarinrakkautta Naantaliin tulevaa jalostamoa kohtaan. Hän ryhtyi käännyttämään ryhmäänsä sen aikaisemmalta länsipelkoon pohjautuvalta kielteiseltä kannalta. Tasavallan hallituksesta sivuraiteelle joutuneelle puolueelle oli tärkeää päästä vallan kammareihin ja niin Nesteen hallintoneuvosto (Aitio valittiin sen jäseneksi) , josta pääsi seuraamaan yhtiön kauppapolitiikkaa, oli yksi avainsanoista, kun Skdl muutti kantansa myönteiseksi. Epäilemättä tähän samaan suuntaa puhui kommunistien Kekkos-myönteisyys. Tästä kaikesta voisi tehdä väärän johtopäätöksen ja panna koko hankkeen myönteisen ratkaisun sattuman sanelemaksi pelin politiikaksi.

Arvioni on, että asia-argumentit painoivat eniten. Hanke oli perusteltu huoltovarmuudella, kansallisella teollisuuspolitiikalla, teknologian kehityksellä ja sinänsä hyvänä liiketoimena.

Raaden luja usko

Hankkeen keskeisten puuhamiesten Tervon ja Raaden luja usko ja vahva tahto muuttuivat missioksi, josta tuli onnistumisen pakko. Onnistumisen pakko johdatti käyttämään tilannetta, poliittista asetelmaa, hyväksi. Politiikkaa sanotaan mahdollisuuksien taidoksi. Ilman tätä taitoa ei Nesteestä olisi tullut kansallista instituutiota, jota tultiin tarvitsemaan idänkaupan instrumenttina ja moneen muuhun tärkeään kansalliseen tehtävään.

Nesteen synty on myös oiva esimerkki onnistuneesta varsinaissuomalaisesta edun valvonnasta. Pitää ottaa mahdollisuudesta vaarin. Korsimo ja Aitio tekivät tässä asiassa tietoista aluepolitiikkaa, vaikka he eivät sitä äänekkäästi kuuluttaneetkaan. Paikallisille demareille homma oli helppo, mutta Korsimo ja Aitio joutuivat taiteilemaan oman alueensa puolesta erittäin vaikeissa olosuhteissa ja siksi heidän arvonsa on erityisen maininnan arvoinen.

Raade perusteli kantansa faktoilla, mutta hänen sisimmässään oli Naantalin Luonnonmaan rannalta merelle katsova tunteellinen pikkupoika.

Uolevi Raade, Arvo Korsimo ja Paavo Aitio olivat suuria varsinaissuomalaisia.

Kirjoittaja on Fortum Power and Heatin kehitysjohtaja, entinen Sdp:n kansanedustaja ja Euroopan parlamentin jäsen. Hän toimii Varsinais-Suomen liiton hallituksen vara-puheenjohtajana.

MIKKO RÖNNHOLM

TS/Marttiina Sairanen
TS/Marttiina Sairanen
Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.