Klaus Törnuddin Päivän teema -alikirjoitus: Afganistan salaisten palvelujen taistelukenttänä

LK/REUTERS<br />Afganistalaiset äänestäjät rekisteröityvät parhaillaan ensimmäisiä vapaita presidentin vaaleja varten, jotka on tarkoitus pitää lokakuun puolivälissä. Kuva Kabulista heinäkuun 7. päivältä.
LK/REUTERS
Afganistalaiset äänestäjät rekisteröityvät parhaillaan ensimmäisiä vapaita presidentin vaaleja varten, jotka on tarkoitus pitää lokakuun puolivälissä. Kuva Kabulista heinäkuun 7. päivältä.

Aikoinaan puhuttiin "valkoisen miehen taakasta", eurooppalaisten velvollisuudesta ottaa haltuunsa ja sivistää siirtomaita. Nyt siirtomaat ovat itsenäisiä, mutta useat valkoihoisten asuttamat kriisialueet aiheuttavat rasituksia kansainväliselle yhteisölle.

Vakaat teollisuusmaat - Suomi niiden joukossa - yrittävät omankin turvallisuuden takia hillitä kriisejä ja edistää rauhanomaista kehitystä. Toteuttajia ovat YK, EU, Nato, IVY, Etyj ja monet kansalaisjärjestöt. Afganistanin, Bosnian ja Kosovon vakauttamiseksi voidaan joutua ponnistelemaan vielä kymmeniä vuosia. Irakin osalta on vaikea ennustaa mitään.

Afganistan on murheellinen esimerkki kriisialueesta, jonka kohtalona on ollut joutua ulkomaisen väliintulon ja valtataistelun areenaksi. Sekä Neuvostoliitto että Yhdysvallat yrittivät 1970-luvun loppupuolelta lähtien aktiivisesti manipuloida maan tapahtumia. Viime vuosina on julkaistu muistelmia sekä Venäjällä ja Yhdysvalloissa, joissa kerrotaan avoimesti miten salaista sotaa käytiin neljännesvuosisata sitten.

Neuvostoliiton oma "Vietnamin sota"

Yhdysvaltain presidentin turvallisuuspoliittinen neuvonantaja Zbigniew Brzezinski on vahvistanut, että presidentti Jimmy Carter allekirjoitti heinäkuussa 1979 määräyksen tukitoimista mudjahedin-liikkeelle, joka vastusti Afganistanin vasemmistolaista hallitusta. Brzezinski on myös kertonut kirjoittaneensa jo silloin presidentti Carterille muistion, jossa hän arvioi näiden tukitoimien lisäävän todennäköisyyttä että Neuvostoliitto puuttuu sotilaallisesti Afganistanin tilanteeseen.

Brzezinski oli tyytyväinen, kun hänen ennustuksensa toteutui, ja Neuvostoliiton interventio alkoi vuoden 1979 loppupäivinä. Hän kirjoitti silloin presidentille: "Meillä on nyt tilaisuus antaa Neuvostoliitolle sen oma Vietnamin sota".

Neuvostoliiton salainen palvelu oli tietoinen amerikkalaisten toimista. Moskovan näkökulmasta oli tärkeätä vahvistaa Afganistanin siteitä Neuvostoliittoon ja vastustaa Yhdysvaltain pyrkimyksiä. Maahan lähetettiin aluksi eversti Grigorij Bojarinovin johtama pieni erikoisjoukkojen osasto Zenit-1, joka teki valmistelevaa tiedustelutyötä. Afganistania repivät sisäiset kiistat, ja Moskovassa pelättiin jopa amerikkalaisten Pershing-ohjusten ilmaantumista maan eteläosiin.

Politbyron sisäpiirin neuvottelussa joulukuun alussa 1979 nähtiin jopa kauhukuvia siitä, että Afganistanin uraania voisi kulkeutua Iranin ja Pakistanin haltuun ydinaseiden valmistusta varten. Siis samantapaisia kauhukuvia, joita Washingtonissa viime vuonna elätettiin Irakin suhteen! Salainen tiedustelutoiminta näyttää vahvistavan taipumusta käyttää mielikuvitusta tietojen hankinnassa.

Hyökkäys joulukuussa

Politbyron kokouksessa joulukuun 12. päivänä 1979 hyväksyttiin päätös syöstä Afganistanin presidentti Hafizullah Amin vallasta ja sijoittaa hänen tilalleen kommunistipuolueen Parcham-siiven johtaja Babrak Karmal sekä viedä maahan neuvostoliittolaisia joukkoja. Jo syksyn aikana Afganistaniin oli saapunut neuvostoliittolaisia sotilaita avoimesti ystävyyssopimuksen nojalla. Uusi KGB:n erikoisjoukkojen osasto asettautui maahan. Alkoi seuraavan vallankaappauksen valmistelu.

Afganistanin silloisissa oloissa se oli helppoa. Joulukuun puoliväliin mennessä oli Bagramin lentokentän alueelle saatu sijoitettua neuvostoliittolainen "muslimipataljoona", keskiaasialaisista neuvostotasavalloista tuotua väkeä. Sen mukana tuli maahan myös Neuvostoliiton suosikki Babrak Karmal.

Lopullisen taistelukäskyn erikoisjoukoille välitti kenraali Juri Drozdov joulukuun 27. päivänä 1979. Saman päivän illalla noin viitisenkymmentä neuvostosotilasta valtasi Taj-Bekin linnan ja surmasi presidentti Aminin. Muut osastot valloittivat pääesikunnan, televisioaseman ja muita kohteita. Kello 2 yöllä Babrak Karmal piti radiopuheen, missä hän ilmoitti asettuneensa valtion johtoon. Hafizullah Aminin presidenttikausi oli kestänyt vain syyskuun 17. päivästä joulukuun 27. päivään 1979.

Kabulin vallankaappauksen todelliset suorittajat ovat nykyään Venäjällä arvostettuja veteraaneja, jotka ovat kuvanneet operaatiota monissa jännityskertomuksia muistuttavissa muistelmakirjoituksissaan.

Yli puolet väestöstä pois asuinsijoiltaan

Neuvostoliiton virallisen tiedotuksen mukaan Afganistaniin siirtyi "rajoitettu määrä neuvostojoukkoja" hallituksen kutsusta ja ystävyyssopimuksen perusteella. Joukkoja olikin alkanut virrata maahan maanteitse ja lentoteitse jo kaksi päivää ennen Aminin surmaamista.

Sekä Yhdysvaltain CIA että Pakistanin salainen palvelu jatkoivat Afganistanin vastarintaliikkeen avustamista 1980-luvulla. Neuvostoliitto sai lopulta tarpeekseen menetettyään noin 50 000 miestä kuolleina ja haavoittuneina kahdeksan vuoden aikana. Afganistanin kansan omat menetykset on arvioitu jopa 1,3 miljoonaksi kuolleeksi.

Lisäksi syntyi maailman suurin pakolaisongelma - yli puolet väestöstä joutui lähtemään asuinsijoiltaan. Vuosikymmenen loppuun mennessä rajojen yli naapurimaihin siirtyneiden pakolaisten määrä kohosi 6,3 miljoonaan.

Sisäiset levottomat olot jatkuivat. Pakistanissa koulutetut talibanit lähtivät liikkeelle eteläisestä Afganistanista vuonna 1994 ja saavuttivat Kabulin vuonna 1996. Presidentti Burhanuddin Rabbani ja hänen hallituksensa pakenivat. Viimeistään tässä vaiheessa monet amerikkalaiset katuivat, että Afganistaniin oli vuosien aikana salateitse viety niin paljon nykyaikaisia amerikkalaisia aseita, esimerkiksi helikoptereita vastaan tehokkaiksi osoittautuneita kannettavia Stinger-ohjuksia.

Maahan jäi myös paljon neuvostoliittolaisia aseita, joita neuvostosotilaat möivät huumeita vastaan. Neuvostoliitto oli todella saanut oman Vietnaminsa. Venäjälle palanneiden demoralisoitujen sotilaiden vaikutus lienee myötävaikuttanut neuvostovallan luhistumiseen.

Yhdysvallat huolestui talibaneista

Talibanien kovat otteet johtivat YK:n turvallisuusneuvostossa vuonna 1999 talouspakotteiden hyväksymiseen. Tuki terrorismille antoi syksyllä 2001 Yhdysvalloille aiheen puuttua Afganistanin sisällissotaan, jolloin talibanien valta kukistui parissa kuukaudessa.

Afganistan on täynnä aseita vielä talibanien tappion jälkeen. Se on myös maailman eniten miinoitettu maa; YK:n laskelmien mukaan miinoja on viritetty noin 9,7 miljoonaa, melkein yksi joka toista asukasta kohti.

Maa on joutunut aloittamaan käytännössä nollasta saadakseen edes yksinkertaisimmat yhteiskunnalliset hallintotoimet käyntiin. Neljäsosa lapsista kuolee ennen viiden vuoden ikää. Pakolaisten paluu ja viljelyjen uudelleen aloittaminen ovat vielä kesken. Kansainvälinen rauhanturvajoukko ISAF, jossa on myös suomalaisia sotilaita, toimii melkein yksinomaan Kabulissa, ja olot koko maassa ovat vielä sangen turvattomat.

YK on kaikkina viime vuosina yrittänyt auttaa, mutta resurssit ovat niukat. Pääsihteeri Kofi Annan esitti Afganistanin avustamista koskevassa konferenssissa Tokiossa tammikuussa 2002, että ulkomaista apua tarvittaisiin kymmenen seuraavan vuoden ajaksi kymmenen miljardia dollaria. Maksulupauksia kertyi tästä määrästä vain puolet.

Suuri osa Afganistanin nykyisistä vaikeuksista johtuu viime kädessä siitä, että ulkovallat ovat yllyttäneet, kouluttaneet, rahoittaneet ja aseistaneet taistelijoita, jotka ovat saaneet aikaan mittaamattomia tuhoja ja kärsimyksiä. Samojen ulkovaltojen tulisi nyt tehdä enemmän maan auttamiseksi.

Afganistanissa tarvittaisiin paljon suurempi rauhanturvajoukko, jotta järjestys ja turvallisuus voitaisiin taata koko maassa. Tähän asti saadusta kansainvälisestä avusta suurin osa on käytetty välittömiin hätätarpeisiin, vain pieni osa varsinaiseen jälleenrakentamiseen.

Viime aikojen uutisvälityksessä Afganistan on jäänyt tyystin Irakin tapahtumien varjoon. Syksyllä 2004 aiotaan Afganistanissa kaikesta huolimatta järjestää yleiset vaalit. Maan nykyinen tilanne on harvinaisen selvä esimerkki suurvaltapolitiikan häikäilemättömyydestä sekä kansainvälisten instituutioiden ja järjestöjen tarpeellisuudesta. Niiden tehtävä on yrittää korjata sitä, mitä kiihko ja viha ovat rikkoneet.

Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori.

KLAUS TÖRNUDD

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.