Dosentti Eero Kuparisen aliokirjoitus: Antisemitismi on saanut lisäpontta Israel-vastaisuudesta

LK/REUTERS<br />Kun natsien uhreista on tehty pyöveleitä, maailmankaan ei tarvitse enää tuntea syyllisyyttä holocaustista, kirjoittaa dosentti Eero Kuparinen. Kuvassa Israelin pääministeri Ariel Sharon holocaustin uhrien muistolle rakennetussa Yad Vashemissa Jerusalemissa 19. huhtikuuta 2004.
LK/REUTERS
Kun natsien uhreista on tehty pyöveleitä, maailmankaan ei tarvitse enää tuntea syyllisyyttä holocaustista, kirjoittaa dosentti Eero Kuparinen. Kuvassa Israelin pääministeri Ariel Sharon holocaustin uhrien muistolle rakennetussa Yad Vashemissa Jerusalemissa 19. huhtikuuta 2004.

Vuoden kuluttua, keväällä 2005 tulee kuluneeksi 60 vuotta - kaksi sukupolvea Adolf Hitlerin Kolmannen valtakunnan luhistumisesta. Vaikka antisemitismillä, juutalaisvihalla on ikää yli 2000 vuotta, niin holocaustilla, juutalaisten joukkomurhalla on silti suunnitelmallisuudessaan ja aiheuttamansa tuhon laajuudessa oma erikoisasemansa sen historiassa.

Olisi voinut olettaa, että holocaust olisi pysäyttänyt, vaikuttanut antisemitismiin hillitsevästi. Näin ei kuitenkaan käynyt, maailma tunsi huonoa omaatuntoa vain hetken, juutalaisviha jäi henkiin ja sai hyvin nopeasti myös uutta pontta.

Antisemitismi on tänään elinvoimaisempaa kuin vuosikymmeniin. Tämän päivän antisemitismin voimakkuuden salaisuus piilee siinä, että se on saavuttanut lisääntyvässä määrin kannattajia myös äärioikeiston ulkopuolelta. Antisemitismi on saanut lisäpontta muun muassa antisionismista, Israel-vastaisuudesta. Juutalaisvihasta on tullut yhä enemmän myös Israel-vihaa. Israelin valtiosta on muodostunut maailmaan kollektiivinen juutalainen.

Juutalaisten väitetty ulkopuolisuus - juutalaisvihan vanhin selitystekijä - soveltuu antisemitismin selittäjäksi tänäkin päivänä. Se ilmenee ennen kaikkea maailman juutalaisten kuvitellussa suhteessa Israelin valtioon.

Tämä tuli hyvin esiin kansainvälisen antisemitismin vastaisen järjestön Anti-Defamation Leaguen (ADL) vuonna 2002 kymmenessä Euroopan maassa tekemässä tutkimuksessa. Tämän mukaan keskimäärin 45 prosenttia haastatelluista uskoi juutalaisten olevan lojaalimpia Israelia kuin omaa kotimaataan kohtaan.

Globalisaatiokielteisyys vauhdittaa antisemitismiä

Myös juutalaisten kuviteltu valta aiheuttaa edelleen antisemitismiä. Keskeisenä on syytös siitä, että juutalaiset pankkiirit ohjaavat maailman kohtaloita. ADL:n tutkimuksen mukaan 30 prosenttia haastatelluista katsoi, että juutalaisilla oli liian paljon valtaa talouselämässä. Tähän liittyen juutalaisista on tehty myös globalisaation taustavaikuttajia - juutalaisen rahan nähdään ohjaavan maailmantaloutta. Antisemitismi onkin ottanut asevarastoonsa globalisaation ja siihen liittyvät kielteiset asenteet.

Huolestuttavaa tässä uusimmassa antisemitismissä on se, kuinka helppoa juutalaisten syyllisyyttä vakuuttavien on löytää ajatusmaailmalleen hyväksyntää maailmalla.

Tässä yhteydessä voidaan puhua jopa puna-ruskea-vihreä -liittoutumasta. Äärivasemmiston ohella globalisaatiota ja sen edustamaa kapitalismia ovat noussut vastustamaan myös kansallisia arvoja korostava äärioikeisto sekä osa globalisaatioon kielteisesti suhtautuvista vihreistä.

Näiden ryhmien muodostama globaalisaation vastainen rintama on leimannut Israelin erityiseksi paarialuokan valtioksi, maailman viimeiseksi kolonialistiseksi siirtomaavaltioksi, länsivaltojen luomaksi enklaaviksi arabiväestön keskuuteen palestiinalaisten ja Israelin arabien orjuuttajaksi. Juutalaisen rahan selitetään myös pitävän Yhdysvallat Lähi-idässä valvomassa juutalaisten intressejä, ja sen nähdään myös ajaneen presidentti George W. Bushin hallinnon sotaan Irakia vastaan.

Terrorisminpelko muokkaa asenteita

Globalisaation vastaisuuden ohella tämän päivän antisemitismi sekoittuu voimakkaasti antiamerikkalaisuuteen. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskut Yhdysvaltoihin ovat luoneet uuden entistä selvemmän rintamalinjan myös antisemitismiin. Yhdysvaltojen läsnäolo Lähi-idässä ja sen antama ehdollistamaton tuki Israelille yhdistetään terroristien Yhdysvaltoja vastaan aloittamaan sotaan.

Euroopassa on tunnettu syyskuusta 2001 lähtien pelkoa siitä, että ääri-islamilainen terrorismi kohdistuisi jatkossa laajemminkin länsimaita kohtaan, ei enää vain Yhdysvaltoja vastaan. Madridin pommi-iskut 11.3.2004 ovat myös vahvistaneet näiden pelkojen aiheellisuuden. Koska Israel nähdään tässä ongelman ytimenä, se on ruokkinut myös antisemitismiä ja juutalaisvastaisia kannanottoja.

Uuden antisemitismin myötä juutalaisvastaisuus on sekoittunut vielä entistäkin enemmän Israel-vastaisuuden kanssa. Hyvin kuvaava on italialaisen Corriere della Sera -lehden yhdeksässä EU-maassa teettämän tutkimuksen tulos eurooppalaisten suhtautumisesta Israeliin. Tammikuussa 2004 julkistetun tutkimuksen mukaan 15 prosenttia haastatelluista oli sitä mieltä, että maailmalle olisi parempi, jos Israelia ei olisi olemassa. Tulos myötäilee syksyllä 2003 tehtyä, paljon kohua herättänyttä EU-tutkimusta, jonka mukaan eurooppalaiset kokivat Israelin suurimpana uhkana maailmanrauhalle.

Uhreista tehdään pyöveleitä

Juutalaisten hallussa olevan vallan yhteys antisemitismiin on tullut hyvin selvästi esille myös juutalaisten suhteesta sotilaalliseen voimaan. Tämä ilmeni jo vuonna 1967 Israelille voitokkaan kuuden päivän sodan yhteydessä.

Israel sai sodankäynnillään ihailijoita maailmalla, mutta myös vastustusta. Monet eivät voineet hyväksyä, että Davidista oli tullut Goljat , aiemmasta turvattomien pakolaisten suojasatamasta Lähi-idän sotilasmahti, salamasodan taituri, arabiarmeijoiden voittaja ja palestiinalaisalueiden miehittäjä. Shylock oli muuttunut Ramboksi. Muutos heijastui myös antisemitismiin.

Juutalaisten hallussa oleva sotilaallinen voima on johtanut juutalaisten syyllistämisessä myös Israelin rinnastamiseen Hitlerin Saksan kanssa. Tämän linjan kannanottojen mukaan Israel on ollut milloin rasistinen, milloin fasistinen, milloin natsistinen valtio. Natsismi ja holocaust on projisoitu Israelin valtioon. Kun uhreista on tehty pyöveleitä, maailmankaan ei tarvitse enää tuntea syyllisyyttä holocaustista. Tänä päivänä esimerkiksi pääminister i Ariel Sharon rinnastetaan antisemiittisessä kielenkäytössä usein Adolf Hitleriin.

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että Israelin valtioon ja sen politiikkaan kohdistunut kritiikki sinänsä ei ole antisionismia antisemitismistä puhumattakaan.

Israel on demokraattinen valtio, jonka toimien ja päätöksenteon on oltava alttiina myös arvostelulle. Mikäli tämä kritiikki kiistää kuitenkin Israelin oikeuden valtiolliseen olemassaoloon, se on ylittänyt jo antisionismin kynnyksen. Mikäli tähän liitetään vielä juutalaisiin ihmisinä kohdistettuja negatiivisia stereotypioita, on jo siirrytty antisemitismin puolelle.

Muuttuva suhde holocaustiin

Ajallisen etäisyyden holocaustiin kasvaessa myös antisemitismin luonne on muuttunut. Juutalaisvastaisia kannanottoja esittämässä ovat nyt sukupolvet, joi lla ei ole enää omaa yhteyttä holocaustiin. Se ei ole tapahtunut heidän aikanaan, heidän elämässään. He eivät syyllistä siitä itseään.

Päinvastoin, kun uusi sukupolvi on joutunut kohtaamaan holocaustiin liittyneen syyllisyyden, tämä on synnyttänyt monenlaisia reaktioita, niin rationaalisia kuin irrationaalisia.

Näihin jälkimmäisiin ovat kuuluneet myös kielteiset reaktiot, uhrien syyllistäminen. Monessa tapauksessa on jo vaikuttanut siltä, että eräs suurimmista rikoksista, jonka juutalaiset ovat historiansa aikana tehneet, on ollut holocaustin uhriksi joutuminen.

Voi uskoa, että tämän tyyppinen kehitys jatkuu edelleen. Samoin voi uskoa, että Euroopassa tullaan jatkossakin tuntemaan pelkoa siitä, että myös Eurooppa on alttiina ääri-islamilaiselle terrorismille.

Koska Israel nähdään ongelman ytimenä, se tulee ruokkimaan antisemitismiä. On myös todennäköistä, että tämä tulee jatkossa nostamaan myös holocaustin esille uudessa valossa. Jatkossa holocaustia ei enää kielletä, vaan se tullaan nostamaan keskeisesti esille syynä Israelin valtion syntyyn - selvät merkit tästä ovat jo olemassa.

Antisemitismin muuttunut strategia tähtää siihen, että Israelin ei haluta nähdä syntyneen valtiona muiden valtioiden yleisen hyväksynnän kautta, vaan länsivaltojen sanelupolitiikan tuloksena.

Tähän ne oli puolestaan ajanut huono omatunto holocaustin Euroopan juutalaisväestölle aiheuttamien kärsimysten johdosta. Antaahan esimerkiksi Yhdysvaltojen pakolaispolitiikka Hitlerin Saksan vuosien osalta aihetta kirpeäänkin kritiikkiin. Ja koska Israel ei ole syntynyt yleisen hyväksynnän perusteella, sen olemassaoloa on antisemiittien näkemyksen mukaan myös oikeus arvostella. Ja tarvittaessa Lähi-idässä olisi oltava myös mahdollista suorittaa sen perusteella valtiollisia uudelleenjärjestelyjä.

Antisemitismin tulevaisuus

Mikä on antisemitismin tulevaisuus? Olemmeko oppineet mitään holocaustin vuosisadasta, vai onko oppiminen mahdotonta? Onko antisemitismi ikuista?

Kun tulevaisuudentutkijat tekevät ennusteitaan, he laativat ne menneisyyden perusteella. He turvautuvat tällöin ns. trendianalyysiin eli extrapolaatioon. Trendikäyrän perusteella voidaan ennustaa tulevaisuutta sillä edellytyksellä, että mikään yllätyksellinen tekijä ei vaikuta trendikäyrään. Antisemitismin historiassa holocaust olisi voinut olla tällainen uusi muuttuja, joka olisi vaikuttanut antisemitismiä hillitsevästi. Mutta kuten edellä on todettu, näin ei käynyt. Antisemitismi jäi henkiin ja sen trendikäyrän perusteella voi ennustaa, että antisemitismi ei katoa jatkossakaan.

En kaikesta huolimatta väittäisi, että antisemitismi olisi ikuista, sillä ihminenkin on mahdollistaa opettaa uusille tavoille. On kuitenkin syytä uskoa, että antisemitismin loppua ei ole silti vielä näkyvissä.

Koska tämän päivän antisemitismi kietoutuu myös antisionismiin ja israelilaisten ja palestiinalaisten keskinäisiin suhteisiin, ei antisemitismin loppumiselle ole edes edellytyksiä ennen Lähi-idän tilanteen rauhanomaista ratkaisua. Mutta tähän tarvitaan molempien osapuolten aktiivisia ponnisteluja. Sodan voi aloittaa yksin, mutta rauhaan tarvitaan aina kaksi.

Sittenkin vie vielä pitkään ennen kuin antisemitismistä voidaan puhua pelkästään menneisyyteen kuuluvana historiallisena ilmiönä. Uskoisin tämän olevan silti mahdollista. Ihminen voi oppia tekemistään virheistä. Tämän välttämättömyyttä korosti jo aikanaan saksalaisen kielialueen maineikas kirjailija Johan Wolfgang von Goethe todetessaan, että joka ei opi menneisyydestä, on tuomittu elämään se uudelleen.

Kirjoittaja on Turun yliopiston yleisen historian dosentti ja lehtori. Turun yliopistojen dosenttiyhdistys on valinnut Kuparisen vuoden dosentiksi 2004. Artikkeli on lyhennelmä hänen nimityksen julkistamistilaisuudessa keskiviikkona Turun yliopistolla pitämästään studia generalia -luennosta.

EERO KUPARINEN

TS/Marttiina Sairanen
TS/Marttiina Sairanen