Johannes Koskisen kolumni 30.9.2003:
Vajaalla valtakirjalla

Johannes Koskinen on oikeusministeri ja Sdp:n kansanedustaja.
Johannes Koskinen on oikeusministeri ja Sdp:n kansanedustaja.

Euroopan unionin perussopimuksien uusimista ja selkeyttämistä valmistellut konventti ei pitäytynyt valtuutuksessaan. Komeat puheet Euroopan Yhdysvalloista ja Philadelphian perustuslain laadinnan eurooppalaisesta versiosta johdattivat valtakirjan reteään ylittämiseen: EU:n uuden perussopimusluonnoksen nimeksikin väännettiin "Ehdotus sopimukseksi Euroopan perustuslaista". Sopimus ei ole perustuslaki eikä Euroopan unioni ole koko Eurooppa.
Toinen valtakirjan ylitys koskee konventtimenetelmän väärinkäyttöä. Valmisteluelimestä ryhdyttiin runnomaan lopullisen tosiasiallisen päätösvallan käyttäjää suurten jäsenmaiden saatua joissakin keskeisissä kohdissa tahtonsa läpi.

Viikonloppuna aloittava unionivaltioiden hallitusten välinen konferenssi korjannee tilannetta ja tarkistaa valtuutukset. Perussopimusten muuttaminen vaatii kaikkien jäsenmaiden, myös uusien, yhteisen tahdon ja sopimisen. Myös Suomen ajamilla muutosvaatimuksilla esimerkiksi komission kokoonpanosta on realistiset mahdollisuudet tulla hyväksytyiksi.
Prosessin tuloksena syntyy valtiosopimus - onpa se sitten nimeltään perussopimus, perustuslaillinen sopimus tai perustuslakisopimus - jonka muuttaminen jatkossakin jää riippuvaiseksi jäsenvaltioiden hallitusten ja parlamenttien tahdosta. Nyt ei siis synnytetä EU:n perustuslakia säätäviä elimiä, ei suoraan kansalaisilta valtaansa perustavaa liittovaltiota.

Mielenkiintoinen kysymys nouseekin eteemme, jos Euroopan unionille lähdetään laatimaan oikeaa perustuslakia jäsenmaiden perustuslakien kylkeen ja päällekin.

Miten se laaditaan ja hyväksytään? Vuotta tai vuosikymmentäkään en veikkaa, mutta jo yhden sukupolven aikana saatamme joutua siihen vastaamaan.
Uusien demokratioiden muodostamisessa vakiintunut malli on valita ensin perustuslakia säätävä kansalliskokous ja alistaa sen määräenemmistöllä laatima perustuslakiehdotus suoraan, sitovaan kansanäänestykseen. Luontevaa olisi Euroopan perustuslaista käyttää koko unionin kattavaa samanaikaista kansanäänestystä, jossa vaadittaisiin vielä enemmistö jokaisessa jäsenvaltiossa.

Päätöksentekotapa tulisi luonnollisesti sopia etukäteen, jotta perustuslakihanke ylipäänsä koettaisiin oikeutetuksi. Vaikeuskertoimia kahden portaan demokraattinen äänestys kyllä tuottaa.

Esimerkistä käy Kanada, jonka perustuslain uudistaminen ei ota onnistuakseen vuosikymmenien puurtamisellakaan, kun aina eri provinssien EI-liikkeet vaihtelevin perustein estävät jokaisen provinssin yhtäaikaisen enemmistön löytymisen perustuslain muutosten tueksi.
Jos Euroopan unionista joskus värkätään perustuslaillista liittovaltiota, se ei varmasti onnistu vajailla valtakirjoilla.

JOHANNES KOSKINEN