Toinen pääkirjoitus 28.9.2003:
Valvonta pettää pahasti EU:ssa

Kenellekään ei pitäisi enää olla epäselvää, että Euroopan unionin sadan miljardin euron vuotuisen kassavirran valvonta on retuperällä. Ihmisten luottamus unionia ja sen komissiota kohtaan murenee pala palalta, ellei hallinnon valvontaa uudisteta. Vuosi vuodelta EU-maiden kansalaiset joutuvat todistamaan näytelmiä, jotka vahvistavat ennakkoluuloja "herroja" kohtaan.

Tuorein näytelmä on EU:n tilastotoimiston Eurostatin varojen väärinkäyttö, joka europarlamentille annetun raportin mukaan on oletettuakin suurempi. Tilastotoimiston varoista on hämärille teille kadonnut yli neljä miljoonaa euroa.

Vuoto on niin suuri, että jonkun on otettava siitä vastuu. Tulilinjalla on erityisesti talouskomissaari Pedro Solbes, mutta puheenjohtaja Romano Prodi kieltäytyy erottamasta häntä. Prodin asema on hankala, koska väärinkäytösten takia eronneen Jacques Santerin seuraajana häneltä odotettiin parempaa hallintoa.

Eurostatin väärinkäytökset alkoivat jo Santerin komission aikana, joten koko vastuuta ei voida sälyttää Solbesille. Toisaalta Prodi ja Solbes eivät voi vedota tietämättömyyteen, sillä juuri heidän tulisi tietää.

Tuoreimmat EU:n hallintoskandaalit ajoittuvat parlamenttivaalien valmisteluvaiheeseen, joka kiihdyttää poliittista peliä. Parasta olisi, jos politiikkaa ei liiaksi sekoitettaisi Eurostat-asiaan, vaan hallinto- ja tilijärjestelmät pantaisiin kuntoon asiantuntijavoimin.

Hallintoremonttia on syytä kiirehtiä, sillä uusia väärinkäytösepäilyjä nousee jatkuvasti esiin. Lehtitietojen mukaan myös suomalaiskomissaari Erkki Liikasen alaisuudessa toimivan keksintöjen levittämisyksikön toimintaa selvitetään. Petosyksikön tutkinta perustuu nimettömään ilmiantoon eikä sen pitävyydestä ole tietoa. Kaikki vähäisetkin varojen väärinkäytön epäilyt on kuitenkin syytä tutkia.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.