Toinen pääkirjoitus 27.9.2003:
Nipin napin oikeusturva ei riitä

Kansalaisten oikeusturvassa ei nipin napin riman ylittäminen riitä, vaan vähimmäisvaatimukset on kunnolla täytettävä myös vakuutusoikeudessa. Kun kyse on ihmisille elintärkeistä toimeentuloasioista, avoimuus ja hyvät perustelut ovat välttämättömiä.

Oikeusministeriö on vihdoin ryhtynyt selvittelemään toimintatapoja vakuutusoikeuksissa, jotka ratkaisevat esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeistä ja tapaturmavakuutuksista tehtyjä valituksia. Selvittely on tarpeen, sillä vakuutusoikeus on useimmissa toimeentuloasioissa viimeinen muutoksenhakuelin.

Monet ovat kokeneet vakuutusoikeuden päätökset epäoikeudenmukaisiksi, ja erityistä ihmetystä on herättänyt se, että monessa tapauksessa vakuutusoikeuden lääkärijäsenten ratkaisut ovat täysin poikenneet potilasta vuosia hoitaneiden lääkäreiden käsityksistä.

Vakuutusoikeuksien toimintaa arvioineen tutkijan raportti ei ole mairitteleva. Tutkijan mukaan jotkin vakuutusoikeuden vakiintuneet käytännöt täyttävät vain vaivoin oikeusturvan vähimmäisvaatimukset. Kun usein käsittelyajat ovat pitkiä ja päätökset puutteellisesti perusteltuja, ei menettely kokonaisuutena arvioituna täytä Euroopan ihmisoikeussopimuksen ja perustuslain vaatimuksia.

Ihmetystä herättää, että oikeusturvan kannalta näin vajavaisesti toimivaa järjestelmää ei ole aikaisemmin ryhdytty korjaamaan. Silmien ummistaminen epäkohtien edessä kuvastaa vanhanaikaista asennetta, jonka mukaan ihmiset ovat alamaisia, joiden mielipiteille ei pidä antaa liikaa arvoa.

Tutkijan ehdottamat korjaustoimet on viipymättä pantava käytäntöön. Asianosaisten on saatava selkeä tieto lääkärin arvioiden perusteista ja suullisia käsittelyjä on lisättävä. Vakuutusoikeuden lääkärit ovat tähän saakka tehneet arvionsa pääasiassa asiakirjojen perusteella. Asianomaisen ja vakuutuslääkärin kohtaaminen mahdollistaa sen, että molemmat voivat paremmin tuoda näkökohtansa esiin.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.