Maailmanpankin Nicholas Sternin ja Shantayanan Devarajanin aliokirjoitus 23.9.2003:
Talouskasvu ei yksin riitä köyhyyden poistamiseen

Nicholas Stern on Maailmanpankin pääekonomisti.
Nicholas Stern on Maailmanpankin pääekonomisti.

Lähinnä Kiinan ja Intian nopean talouskasvun ansiosta maailma pystyy puolittamaan vuoteen 2015 mennessä niiden ihmisten lukumäärän, jotka 1990 elivät vajaalla yhdellä dollarilla päivässä. Niin tervetullutta kuin kasvu onkin, se ei vielä koske uuden vuosituhannen muita kansainvälisiä kehitystavoitteita.

Näitä kehitystavoitteita ovat muun muassa peruskoulun ala-asteen oppivelvollisuus kaikille tytöille ja pojille ja lapsikuolleisuuden vähentäminen kahdella kolmanneksella, molemmat vuoteen 2015 mennessä. Afrikassa, missä kasvu on ollut minimaalista, köyhyyden ja sen aiheuttaman kurjuuden poistamisessa ei ole edistytty.

Terveys- ja koulutustavoitteiden toteutumisen edellytyksenä on nopea talouskasvu, ulkomaisen avun tuntuva lisäys ja kaikkien sisäisten ja ulkoisten voimavarojen tehokkaampi käyttö. Nämä kolme tekijää ovat toisiaan täydentäviä, joten ne on saavutettava yhtä aikaa, jotta tavoitteissa onnistuttaisiin.

Peruspalvelut eivät
ulotu köyhimmille

Voimavarojen tehokkaampi käyttö merkitsee kansan terveyttä ja koulutusta edistävien peruspalvelujen parempaa saatavuutta. Niitä ovat vesi, viemäröinti, energia, liikenne, terveydenhuolto ja koululaitos. Köyhät jäävät liian usein näiden palvelujen ulkopuolelle.

Hallitukset käyttävät budjeteistaan kovin pienen osan palveluihin, joita köyhät tarvitsisivat terveyden ja koulutuksen kohentamiseen. Guineassa 48 prosenttia julkisista terveydenhoitovaroista hyödyttää väestön rikkainta viidesosaa, köyhin viidesosa saa vain kahdeksan prosenttia.

Silloinkaan, kun julkisia varoja voidaan käyttää köyhien hyväksi, esimerkiksi myöntämällä määrärahoja ala-asteille ja terveysasemille, varat eivät aina pääse perille asti. Ugandassa 1990-luvun alussa vain 13 prosenttia ala-asteen koulutukseen osoitetuista varoista todella päätyi ala-asteen kouluille, loput suunnattiin muihin tarkoituksiin tai anastettiin. Ja vaikka lisättäisiin köyhien koulujen saamien rahojen osuutta, niin kuin Uganda on tehnyt, ei se riitä.

Jotta koulutustulokset paranisivat, opettajien täytyy hoitaa opetustyönsä tunnollisesti, samoin kuin kansanterveyden parantamiseksi lääkärien ja sairaanhoitajien. Mutta näiden palvelujen tuottajat ovat usein loukussa järjestelmässä, jossa hyvin tehdyn työn kannustin puuttuu, korruptio rehottaa ja poliittinen suosikkijärjestelmä on arkipäivää. Bangladeshin terveysasemista laaditussa selvityksessä todettiin lääkärien poissaoloprosentiksi 74.

Mahdollisuus
vaikuttaa puuttuu

Palvelut eivät tavoita köyhiä, koska heillä ei ole ollut mahdollisuutta vaikuttaa peruspalvelujen tuottamiseen. Potilaina, koululaisina, bussimatkustajina ja veden kuluttajina köyhät ovat asiakkaita. Heillä on suhde opettajiin, lääkäreihin, bussinkuljettajiin ja vesiyhtiöihin, jotka ovat palvelujen tuottajia. Niin ikään köyhillä on suhde torikauppiaisiin, joiden tuotteita he ostavat. He saavat palveluja, koska he maksavat niiden tuottajalle. Jos he ovat palveluihin tyytymättömiä, he voivat lopettaa asioimisen niiden tuottajan kanssa.

Yhteiskunta on kuitenkin päättänyt, että terveydenhuollon, veden, sähkön ja viemäröinnin kaltaisia palveluja ei hoideta liiketoimena, koska vastuu niistä on valtiolla, sillä monet näistä palveluista ovat kansalaisille kuuluvia oikeuksia.

Niinpä ne hoidetaan vastuun "pitkän tien" kautta, siten että kansalaiset vaikuttavat politiikantekijöihin ja nämä vuorostaan palvelujen tuottajiin. Kun jonkin rengas tässä ketjussa katkeaa, palvelut eivät toimi (opettajat jäävät pois töistä, vesiputket vuotavat) ja inhimillinen kehitys kärsii.

Ajatellaanpa esimerkiksi köyhien ja politiikantekijöiden suhdetta. Köyhät ovat kansalaisia. Periaatteessa köyhät myötävaikuttavat päätettäessä yhteiskunnan yhteisistä tavoitteista. Käytännössä se ei aina toimi. Ilmaisia julkispalveluja ja haamutyöpaikkoja jaellaan poliittisina suosionosoituksina, joista köyhät harvoin pääsevät nauttimaan. Mutta silloin, kun köyhät ovat paremmin perillä palvelujen laadusta, he painostavat poliitikkoja puuttumaan asiaan.

Kun Ugandan sanomalehdet paljastivat, että ala-asteet saivat vain 13 prosenttia budjetissa niille osoitetuista määrärahoista, kansa vaati, että kaikkien kyläkoulujen oviin oli kiinnitettävä kopio koko koulubudjetista. Sen jälkeen ala-asteiden saamien määrärahojen osuus on kasvanut 80 prosenttiin.

Palvelun tuottajia
valvottava

Vaikka köyhät tavoittaisivatkin poliitikkonsa, palvelut eivät automaattisesti parane, elleivät politiikantekijät pidä huolta siitä, että palveluntuottajat todella hoitavat tehtävänsä.

Kambodzhan sisällissodan jälkeen kahden piirin perusterveyshuollon henkilöstölle maksettiin sen mukaan, miten alueen väestön terveys parani (mitattuna riippumattomilla selvityksillä). Terveydenhoitopalvelujen saatavuus ja terveystulokset lisääntyivät tuntuvasti näissä kahdessa piirissä toisiin verrattuna.

Mutta aina politiikantekijät eivät pysty valvomaan, onko palvelu hoidettu, vielä vähemmän määräämään rangaistuksia laiminlyönneistä. Seurauksena on usein opettajan tai terveystyöntekijän poissaolo töistä.

Kun tunnetaan vastuun pitkän tien heikkoudet, palvelutasoa voidaan nostaa vahvistamalla lyhyttä tietä eli lisäämällä asiakkaan valtaa tuottajiin nähden. Kun tuottajat ovat arvostettuja ja motivoituneita, he hoitavat työnsä paremmin, ja inhimillinen kehitys paranee.

El Salvadorin Educo-ohjelma antaa vanhempainyhdistyksille valtuudet palkata ja erottaa opettajia ja vaatii heitä vierailemaan kouluissa kuukausittain. Asiakkaiden eli vanhempien osallistuminen vähensi opettajien ja koululaisten poissaoloja ja paransi oppisuorituksia.

Ei ole olemassa yhtä ainoaa, kaikkien maiden kaikki palvelut kattavaa ratkaisua. Mutta kaikkien maiden tulisi sijoittaa köyhät palvelujen tuottamisen keskipisteeseen, antaa heille valtuudet valvoa ja kannustaa, ja tarvittaessa ojentaa palveluntuottajia, korottamalla äänensä politiikanteossa, ja motivoimalla tuottajat palvelemaan köyhiä.

Monterreyssä, Meksikossa 2002, kansainvälinen yhteisö sitoutui tekemään kaiken voitavansa, että köyhyys maailmassa vähenisi. Se merkitsee joustavampaa ulkomaanapua rikkailta mailta ja kehitysmaiden uudistuksia voimavarojensa tehostamiseksi. Palvelu-uudistukset, jotka asettavat köyhät ihmiset keskipisteeseen, nopeuttavat etenemistä kohti uuden vuosituhannen tavoitteita. Nyt on aika panna toimeksi.

NICHOLAS STERN
SHANTAYANAN DEVARAJAN

Shantayanan Devarajan on Maailmanpankin 2004 -kehitysraportin johtava toimittaja ja Maailmanpankin inhimillisen kehityksen verkoston pääekonomisti.
Shantayanan Devarajan on Maailmanpankin 2004 -kehitysraportin johtava toimittaja ja Maailmanpankin inhimillisen kehityksen verkoston pääekonomisti.
TS/Marttiina Sairanen<br />Yhteiskunnan peruspalvelut, kuten puhdas vesi, ovat yhä kaikkein köyhimpien tavoittamattomissa, ilmenee Maailmanpankin sunnuntaina Dubaissa julkistamasta kehitysraportista. - Kuvassa Intian Rajasthanin kyläläisiä.
TS/Marttiina Sairanen
Yhteiskunnan peruspalvelut, kuten puhdas vesi, ovat yhä kaikkein köyhimpien tavoittamattomissa, ilmenee Maailmanpankin sunnuntaina Dubaissa julkistamasta kehitysraportista. - Kuvassa Intian Rajasthanin kyläläisiä.