Pääkirjoitus 23.9.2003
Vaalien yhdistämisessä pulmansa

Äänestysvilkkaus edellisissä, vuoden 1999 eurovaaleissa jäi vaivaiseen 31 prosenttiin.
Äänestysvilkkaus edellisissä, vuoden 1999 eurovaaleissa jäi vaivaiseen 31 prosenttiin.

Oikeusministeri Johannes Koskinen on sitkeä poliitikko pyrkimyksissään. Viime vaalikaudella hän yritti sinnikkäästi löytää kompromissia eduskunnan vaalijärjestelmän uudistamiseksi. Nyt hän aikoo selvityttää, miten eri vaaleja voitaisiin yhdistää pidettäväksi samaan aikaan.

Hallitusneuvos Lauri Tarastin johtama vaalitoimikunta 2000 esitti toraisessa mietinnössään peräti viisi vaihtoehtoa kokonaisreformin pohjaksi. Koskisen yrityksistä huolimatta hankkeesta ei löytynyt ratkaisua, joka olisi suurille puolueille kelvannut. Vuosi sitten hallitus otti lusikan kauniiseen käteen ja antoi asian raueta.

Toista kautta oikeusministerinä istuva Koskinen ei halua kuitenkaan antaa periksi. Kun vaalijärjestelmän sisällöllinen muuttaminen epäonnistui, hän koettaa kohentaa edes vaalien vetovoimaa ja keskinäistä synkronointia.

Koskisen ministeriössä aletaan selvittää mahdollisuuksia yhdistää EU:n parlamentti- tai kotimaan kunnallisvaalit eduskuntavaaleihin. Taustalla vaikuttaa yltyvä huoli suomalaisten osallistumisaktiivisuudesta. Viime kunnallisvaaleissa äänestysprosentti jäi 56:een ja eurovaaleissa 31:een.

Oikeusministeri suhtautuu penseästi istuvien europarlamentaarikkojen äskettäin tekemään aloitteeseen kunta- ja eurovaalien yhdistämisestä (HS 22.9.). Äänestäjän kannalta vaalien aiheet ovat keskenään kieltämättä kovin etäiset. Selvästi luontevampi pari olisi kunnallis- ja eduskunta- tai euro- ja eduskuntavaalit.

Päädyttiin parien valinnassa mihin vaihtoehtoon tahansa, edessä on monia äänestysten ajankohtaan, rytmitykseen ja vaalikausien yhteen sovittamiseen liittyviä ongelmia. Helpoimpia ei varmaan ole muutos, jota Koskinen pitää perustellusti tarpeellisena esimerkiksi eurovaalien ajoituksessa.

Nykyinen kesäkuun toinen viikonloppu on melko toivoton ajankohta saada lomalaitumille kirmanneita suomalaisia innostumaan uurnille lähdöstä. Vielä vaikeampaa on vakuuttaa muut EU-maat siitä, että vaalia pitäisi suomalaisten elämäntapojen vuoksi aikaistaa.

Olettamus, että vaalitoimitusten määrän supistaminen lisää aktiivisuutta ja ehkäisee äänestysväsymystä, on yleinen, mutta perustuu enemmän mutuun kuin todelliseen näyttöön. Pitävämmällä pohjalla Koskinen on etsiessään äänestäjien tympääntymisen syytä puolueiden edesottamuksista.

Oikeusministeri ei ole ainoa, joka on jäänyt kaipaamaan puolueilta selkeää ja uskottavaa viestiä siitä, miksi pitää vaivautua äänestämään. Lehmän hännän tavoin laskevat äänestysprosentit osoittavat, että kasvava osa kansalaisista tekee samoin - odottaa konkreettisia poliittisia vaihtoehtoja, tavoitteen asetteluja ja linjauksia.

Millään vaalien yhdistämisillä tai demokratian järjestelytempuilla ei äänestäjiä saada uurnille, elleivät he tunne esillä olevia kysymyksiä itselleen tärkeiksi ja ymmärrettäviksi. Tämä koskee niin osallistumista Euroopan unionin kuin kotikunnankin päätöksentekoon.