Veli Junttilan Suomi 1953 -kolumni: Huolia pärinäpojista

Veli Junttila on Turun Sanomain toimittaja.
Veli Junttila on Turun Sanomain toimittaja.

Pärinäpoikia ja surinasussuja romantisoidaan olennaisena osana 1950-luvun lättähattukulttuuria. Omana aikanaan syksyllä 1953 todellisuus oli karumpi. Monet motoristien kuolonkolarit ja muut pahat onnettomuudet Turussa ja maakunnassa tuottivat Turun Sanomiin otsikonkin "Pärinäpoikien kuoltava sukupuuttoon - mutta ei moottoripyöräonnettomuuksissa".

Lehtiselostuksesta kävi ilmi, että pärinäkulttuuri oli valtakunnallinen ilmiö: "Miltei joka kirkonkylässä kohtaa autoilija kolmen-neljän moottoripyörän 'partion', jonka ajomenettely on täysin kaikista säännöistä piittaamaton".

Poliisi joutui uutisissa toistamaan viikoittain samoja ongelmia: viinaa, vauhtia, kelvotonta ajoa ja huonoa huoltoa.
Komisario Eino Perko kertoi että, Turussa keskikaupungilla ongelma oli myös melukysymys. Äänenvaimentajat olivat yleensä epäkuntoisia. muunnettuja tai jopa irrotettuja; kunnossa ne olivat vain katsastuksen aikana.

Muuten poliisi ei voinut mitään meluongelmalle, olipa moottorin jylinä kuinka kovaa tahansa. Poliisi ei voinut puuttua myöskään epätasaisiin kaasutuksiin, äkillisiin pyrähdyksiin tai kirskuviin jarrutuksiin.

Poliisin oli vaikea hillitä hyvin häiriölliseksi koettua Turun Kauppatorin öistä mooottorikarusellia. Yöajo ei ollut kiellettyä. kiellettyä oli vain ajoneuvon "syöksykäyttäminen" öiseen aikaan.
Perko pohti moottoripyöräkortin haltijan ikärajan nostamista 16:sta 18 vuoteen. Nuorempien ajokit Perko leimasi "korppusahoiksi", niistä lähti repiviä ja äkäisiä ääniä. tosin ne olivat isoja koneita turvallisempia.

Viranomaisten mielestä vasta 18-vuotias kykenee hallitsemaan liikenteessä autoa ja moottoripyörää. Alle 18-vuotiaiden moottorit voisivat olla korkeintaan 250-kuutioisia tai apumoottoreita.

Tunnettu kilpa-ajaja Olavi Ketonen oli TS-haastattelussa samaa mieltä kuin viranomaiset, 500-kuutioinen maantiennielijä on liian jämerä kalu lapsille. Hän korosti myös liittymistä moottoripyöräkerhoihin. Siellä kasvaa arvostelukyky ja vastuu.
Keväällä kerroin 73-vuotiaan Olga-Maria Saaren lentomatkasta Valtoihin. Olgan ikäinen oli vielä 1950-luvun alussa vanhus, ja hän ei ollut ennen matkustanut pitemmälle kuin Turusta Paimioon junalla.

Hän palasi Kustaa-isännän luokse parin kuukauden matkan jälkeen.

Kaarinan Rantakulmalla kuultiin kokeneen maailmannaisen puhetta: Lentäminen on mukavaa, mutta ei mitenkään sydänalaa kutkuttavaa, television katseleminen on mukavaa, mutta ei lainkaan mykistyttävää, liikenne New Yorkissa on vilkasta, mutta ei sittenkään vaarallista.

Olga-Maria oli saanut erikoisesta harrastuksestaan otsikonkin Turun Sanomiin . Hän oli piti suosikkiohjelminaan nyrkkeilyotteluita, joita ymmärsi ilman enempää kielitaitoakin. Saari oli Amerikassa katsonut kaikki vierailun aikana lähetetyt tv-ottelut.

Liekkimielellä mummo kertoi, että hän joutui lähtemään Valloista kotiin kun miehet alkoivat tulla liian tutuiksi. Kun hän oli tyttärensä ja vävynsä kanssa kävelyllä New Yorkissa, tuli vastaan "pesunkestävä neekeri". Musta mies nosti hattuaan. sanoi päivää kädestä pitäen ja kertoi, ettei hän koskaan unohda kerran näkemiään kasvoja.
Läänien määrän lisääminen nousi keskusteluun loppuvuodesta 1953. Aluejakokomitea oli 3.7. allekirjoittanut mietintönsä, jossa manner-Suomen läänien luku lisätään yhdeksästä neljääntoista. Ehdotukseen kuluivat uusina Porin lääni, Tampereen lääni, Keski-Suomen lääni, Keski-Pohjanmaan lääni ja Pohjois-Karjalan lääni.

Porin, Tampereen ja Keski-Pohjanmaan läänejä ei kuitenkaan perustettu koskaan, vaan mietinnön pohjalta syntyi vain kahdella uudella läänillä uudistettu jako.

Nyt viimeksi vuosina 1996-1997 toteutetussa hallintoministeri Jouni Backmanin lääninuudistuksessa hypättiin vuoden 1953 ehdotuksesta toiseen ääripäähän, vain viiteen manner-Suomen lääniin. Sen jälkeen ovat voimistuneet äänenpainot, että läänejä ei tarvita enää ollenkaan.
Läänit ovat perinteisesti valtion hallintoa, keskushallintoa, jonka päätökset on annettu ylhäältä. Muistamme kertomuksen Pikku-Matista ja tajuamme miten kunnioitettu ja pelättykin hallinnon perinne läänillä ja maaherralla on.

Läänit syntyivät alun perin ruotsalaisvalloituksen myötä. Ensin olivat linnaläänit, joita myös siviilihallinto alkoi hyödyntää. Tästä syntyi maaherralaitos - sotilas- ja siviilihallinto erotettiin toisistaan vuonna 1634. Venäjän vallan alussa meillä oli seitsemän lääniä, kun Vanha Suomi liitettiin Viipurin lääninä muun Suomen yhteyteen.

(02) 269 3326
veli.junttila@turunsanomat.fi