Toinen pääkirjoitus 20.9. 2003:
Myrsky vesilasissa

Ahvenanmaalla närkästyttiin siitä, että maakunnan kautta kuljetettiin ruotsalaisia ja norjalaisia sotilaita sekä kalustoa Säkylässä järjestettyyn Nordic Peace -rauhanturvaharjoitukseen. Ahvenanmaan maakuntaneuvos Roger Nordlund sanoi olevansa erittäin huolestunut tapahtuneesta. Ahvenanmaan maakuntapäivät ja maakunnan rauhaninstituutti ovat pyytäneet puolustusministeriötä selvittämään tapauksen.

Niin Ruotsi kuin Norjakin kiirehtivät välittömästi pahoittelemaan Ahvenanmaan alueen käyttämistä sotilaidensa läpikulkuun. Suomen puolustusministeri Seppo Kääriäinen puolestaan luonnehti demilitarisoinnin loukkausta kömmähdykseksi. Pelkät anteeksipyynnöt eivät ahvenanmaalaisille kuitenkaan näytä riittävän. He haluavat selkeät takeet siitä, että näin ei tule koskaan enää tapahtumaan.

Ahvenanmaalaisilla on tietysti oikeus protestoida sitä, että heidän alueensa läpi kuljetetaan sotilaita ja sotakalustoa. Kansainliiton sopimuksessa vuodelta 1921 nimenomaan todetaan Ahvenanmaan demilitarisointi ja kielletään kaikenlainen sotilaallinen tunkeutuminen alueelle edes läpikulkutarkoituksessa.

Ihmetellä voi kuitenkin, miksi ahvenanmaalaiset halusivat nostaa läpikulusta ison metakan, kun asian olisi voinut hoitaa toisinkin. Mieleen tulee lähinnä myrsky vesilasissa. Ahvenanmaan maaherra Peter Lindbäck onkin ollut harmissaan välikohtauksen saamista mittasuhteista. Ruotsalaissotilaiden kauttakulku tuskin tuli yllätyksenä. Jostakin syystä Ahvenanmaan rauhaninstituutti kuitenkin halusi vetää asian esille vasta, kun loukkaus oli tapahtunut ja sai tähän mukaansa maakuntahallinnon.

Ahvenanmaalaisten närkästyminen näyttää myös kovin valikoivalta, koska Tall Ships' Race -purjehdukseen osallistuneet laivat, joista monet olivat eri maiden puolustusvoimien koulutuslaivoja, saivat ankkuroitua Ahvenanmaalle ilman protesteja.

Sotilaallisen yhteistyön tiivistymisen vuoksi on syytä vihdoinkin selvittää, mitä Kansainliiton vuoden 1921 sopimus todella pitää sisällään. Se ei ilmeisestikään ole niin yksiselitteinen kuin ahvenanmaalaiset antavat ymmärtää.