Seppo Kimasen kolumni 17.9. 2003:
Matkalla maan päällä

Kirjoittaja on professori ja Kuhmon kamarimusiikkijuhlien taiteellinen johtaja.
Kirjoittaja on professori ja Kuhmon kamarimusiikkijuhlien taiteellinen johtaja.

Intercity on hieno nimi junayhteydelle. Sen voisi kuvitella edustavan jotain uudenaikaista, nopeaa ja tehokasta. Olin hiljattain matkustanut Japanissa, Ranskassa ja Saksassa nykyaikaisissa junissa. Naiivisti kuvittelin Suomessakin matkustamisen rautateillä edistyneen siihen suuntaan.

Astuessani Joensuuhun vievään Intercityyn tuntui kuitenkin, että siirryin ajassa 40 vuotta taaksepäin mainittuihin maihin verrattuna.
Ensimmäisenä hätkähdytti valtava ero aikatauluissa. Nopeimmillaan reilut 1 100 kilometriä Tokiosta Kitakyushuun taittuu Shinkansen-junalla alle viidessä tunnissa. Helsingin ja Joensuun väliset 450 kilometriä vaativat 15 minuuttia yli viisi tuntia. Vastaava matka Pariisista Lyoniin vie TGV-junalla vain kaksi tuntia.

Kukaan ranskalaisista tai japanilaisista tuttavistani ei edes harkitse keskipitkien matkojen taittamista muuten kuin junalla. Suomessa oma auto tai varsinkin lentokone ovat kiireiselle edelleen varteenotettava vaihtoehto.
Nopeilla nykyjunilla matkustaminen on kallista, mutta ajansäästön lisäksi niissä pelaa palvelu hyvin, istuimet ovat mukavia ja ilmastointi toimii miellyttävästi.

En kuvittelekaan, että suomalaisen ravintolavaunun valikoima yltäisi ranskalaisen tasolle tai että japanilainen tekninen tehokkuus yhdistyneenä palvelualttiuteen voitaisiin noin vain siirtää Suomeen. Ero on kuitenkin silmiinpistävän suuri.
Ehkä Suomen liikenneratkaisuja ei kuitenkaan pitäisi rinnastaa muihin maihin. Varmasti asiantuntemusta ja osaamista löytyy täälläkin riittävästi. Mutta VR toteuttaa tehtäväänsä suomalaisesta arvomaailmasta ja verrattuna tilanteeseen höyryjunien aikaan on kehitys ollut toki valtavaa.

Ajankäytön tehokkuuden maksimointi ei täällä yksinkertaisesti ole yhtä tärkeää kuin monessa muussa maassa. Niinpä Joensuun matkalla pysähdykset asemilla olivat pitkiä, jarrutukset hienovaraisia ja kiihdytykset todella hitaita.
Japanissa annetaan vain muutama sekunti aikaa poistua junasta. Siihen verrattuna tulee täällä viehättävän vanhanaikainen mielikuva, että asemilla juotetaan hevoset ja henkilökunta käy rauhassa tupakalla.

Junan pysähtyessä Riihimäellä havahtuu ravintolavaunussa päänsä pyörälle saanut mies. Hän on tyystin unohtanut vaununsa ja paikkansa. Ei hätää. Juna seisoo asemalla minuuttikaupalla ja matkustajat seuraavat miestä arvuutellen onnistuuko hän ylipäätään löytämään tavaransa ja poistumaan kyydistä. Tässä kaikessa on tiettyä elämisen makua. Kuka sanoikaan, että Suomi olisi muka kova ja kylmäkiskoinen maa?
Valtionrautateihin voi suhtautua joko kansainvälisestä tai kansallisesta näkökulmasta. Ymmärrän siis nykyistä edellistä liikenneministeriä, kun hän jokseenkin viimeisenä tekonaan vaihtoi VR:n johtokunnan.

Mahdollisesti hän oli sitä ennen käynyt japanilaisessa luotijunassa tai ihastunut kiinalaisten suunnittelemiin nopeisiin junayhteyksiin. Ymmärrän myös nykyistä liikenneministeriä, joka palautti entisen johtokunnan. Ehkä hän ei halua ilmailualalle vahvaa maanpäällistä kilpailijaa.

Lentokenttiä on täällä rakennettu kansainvälisesti katsottuna pienillekin paikkakunnille. Suomi tarvitsee ja tarjoaa kiireisille lentoyhteyksiä. Ilman runsasta kotimaan myyntiä riskit olisivat sille toiminnalle liian suuret.

SEPPO KIMANEN