Pääkirjoitus 16.9.2003
Kehitysmaiden jyrkkä WTO-linja
voi kääntyä niitä itseään vastaan

Kehitysmaat eivät enää suostu murusiin, joitta rikkaan pallonpuoliskon pöydiltä tipahtelee. Ne ovat heränneet omaan väestöllis-tuotannolliseen mahtiinsa ja ryhtyneet ponnekkaasti vaatimaan osuuttaan kansainvälisen kaupan vapauttamisen eduista. Uusi tinkimättömyyden asenne saatiin karvaasti tuta maailman kauppajärjestön WTO:n ministerikokouksessa, joka päättyi Meksikon Cancunissa täyteen epäonnistumiseen.

Isäntämaan ulkoministeri Luis Ernesto Derbez katkaisi neljättä vuorokautta jatkuneet neuvottelut todettuaan, ettei kokouksen loppuasiakirjasta päästä minkäänlaiseen yhteisymmärrykseen. Yhtä syvään ja repivään umpikujaan WTO on harvoin ajautunut. Nyt on suuri vaara, että koko Qatarin Dohassa 2001 käynnistynyt neuvottelukierros viivästyy ja kriisiytyy.

Muodollisesti Cancunin ministerikokous jumiutui niin sanotuista Singaporen aiheista syntyneisiin erimielisyyksiin. Niissä on kyse investoinneista, julkisista hankinnoista, kilpailusäännöistä ja kaupan byrokraattisuuksien purkamisesta. Umpikujan varsinainen syy olivat kuitenkin maatalousasiat, joiden käsittelyyn kokous ei lopulta lainkaan päässyt.

On kenties paradoksaalista, mutta maataloutta koskevissa vaatimuksissaan kehitysmaat ovat paavillisempia kuin maailman kaupan vapauttamista ajava WTO itse. Ne syyttävät vauraita teollisuusmaita kilpailua vääristävien tuki-, suoja- ja hintajärjestelmien ylläpitämisestä - ja ovat pitkälle oikeassa.

Teollisuusmaat käyttävät ruokatuotantonsa tukemiseen vuosittain liki 340 miljardia euroa, josta EU:n osuus on noin 120 ja Yhdysvaltojen 96 miljardia. Alentamalla keinotekoisesti hintoja ne työntävät elintarvikkeitaan muun muassa kehitysmaiden markkinoille. Suurimmat tukiaiset kohdistuvat vehnään, maissiin ja muihin kehitysmaille elintärkeisiin tuotteisiin.

Intian ja Brasilian luotsaama kehitysmaiden ryhmä 21 ajoi loppuratkaisua, joka olisi merkinnyt käytännössä kansallisten maataloustukien purkua ja vientitukien poistamista kokonaan kehitysmaiden esittämiltä tuotteilta. Kun tähän ei suostuttu, neuvottelut jumiutuivat myös muissa asiakohdissa.

Teollisuusmaille muutos olisi liian radikaali. Jopa muutoin sovittelevasti esiintyneet EU-maat kieltäytyivät myönnytyksistä. He tyytyivät viittamaan äskettäin työllä ja vaivalla uudistettuun yhteisön maatalouspolitiikkaan, jossa tukitasoja on oleellisesti alennettu.

Ryhmä 21 oli Cancunissa selvästi voimiensa tunnossa. Pontta arvatenkin antoi tietoisuus siitä, että ryhmän maat edustavat jo noin puolta maapallon väestöstä ja kahta kolmannesta elintarviketuottajista. Ja voittopuolisesti juuri niitä suhteellisen vahvoja kehitysmaita, joita esitetyt toimet eniten hyödyttäisivät.

Aivan toisenlaisessa asemassa ovat köyhimmät kehitysmaat, joilla ei liikene elintarvikkeita vientiin, vaan ovat riippuvaisia ruuan tuonnista. Niille EU on sitoutunut antamaan muun muassa täyden tullivapauden osana käynnissä olevaa Dohan neuvottelukierrosta.

WTO:n pyrkimys monenkeskisen kauppajärjestelmän kehittämiseen on hidas ja vaivalloisesti globaalia oikeudenmukaisuutta tuottava hanke. Äkkivääriin ja taipumattomiin strategioihin turvautumisella ei kuitenkaan asioita edistetä. Päinvastoin ne voivat halvaannuttaa koko neuvotteluprosessin, mikä olisi myös kehitysmaiden tappio.