Päätoimittaja Ari Valjakan kolumni 14.9.2003:
Muskelia myllerryksen hallintaan yhteistyöstä

Merkittävä osa suomalaisesta hyvinvoinnista on rakennettu työnantajien, työntekijöiden ja valtiovallan sosiaalikumppanuuden varaan. Tätä tulonjaon periaatetta valtiovarainministeri Antti Kalliomäki puolusti hyvin artikkelissaan "Maltti on kolmikannan valtti" (TalSa 11.9.).

Silti on korkea aika tarkastella ennakkoluulottomasti, miten pitkälle pystymme enää itse päättämään työn ehdoista, mistä päättävät muut.
Elinkeinotoiminnassa maantieteelliset rajat ovat hävinneet, tuotannon ja palvelujen väliset aidat ovat kaatuneet yritysten kamppaillessa reaaliaikaisessa maapallon laajuisessa kilpailussa. Tuotannon alihankintaketjut yltävät etäisimpiinkin maan kolkkiin, jolloin muutospaine koskee jokaista, erityisesti julkista sektoria.

Viikon uutiset todistavat muutoksen vauhdin. Suomalainen traktoriteollisuus siirtyi amerikkalaisomistukseen, dieselmoottorien suomalaisvalmistaja lopettaa tehtaan EU-alueella Ranskassa ja kännykänosien tekijä sulkee tehtaansa Kemijärvellä - katastrofi paikkakunnalle - siirtääkseen tuotannon Kiinaan. Jonkin aikaa sitten YIT hankki Ruotsista korjaus- ja huoltotoimintaan erikoistuneen yrityksen ja perinteinen rakennusyritys muuntui kerralla puolittain palvelufirmaksi.
Tässä myllytyksessä työntekijäpuolen on melko turhaa vedota perinteisiin työehtosopimusten normivelvoitteisiin. Vaikerrus yt-lain väärinkäytöstä voi olla paikallaan, mutta ei se mitään auta. Osapuolet tietävät jo alunperin prosessin teatterimaisen luonteen, mutta pykäliä on noudatettava. Hyvää tarkoittaneesta yt-menettelystä on tullut irtisanomisprosessi. Voi myös kysyä, tarvittiinko tätä lakibyrokratiaa alunperinkään, kun kyse on lähinnä terveen järjen käyttämisestä muutostilanteissa.

On aloja ja työpaikkoja, joissa on nähty muutokset ennakkoon ja toimintatapoja yhdessä kehittäen onnistuttu kohottamaan tuottavuutta niin, että työtä on vielä tarjolla.

Esimerkkinä tästä on Masa-Yards, jonka kamppailua markkinoista työsuojeluvaltuutettu Jari Ketola osuvasti lehdessämme kuvasi (TS.12.9.).
Mutta joskus ei mikään riitä. Menestyneitäkin tehtaita on lakkautettu toimintojen keskittämisen yhteydessä, kuten tapahtui Alma Median sulkiessa perinteikkään ja hyvin toimineen Acta-Printin painotalon Porvoossa.

Ihmisen on vaikeaa ellei mahdotonta ymmärtää tätä viestiä. Seurauksena on turhautuneisuus. Työbarometrin mukaan 70-90 prosenttia työntekijöistä ei voi mielestään vaikuttaa palkkaansa työn määrällä tai laadulla.

Reaalimaailmassa elämistä helpottaisi, jos työpaikoilla vallitsisi eri osapuolten luottamus toisiinsa, samassa veneessä ovat tänään johto kuin duunaritkin. Vanhassa maailmassa luottamusta pönkitettiin työehtosopimusten avulla; sen normien tulkinnassa linjajohdolla oli tukenaan sopimuksiin perehtyneet työsuhdeasioiden hoitajat ja työntekijöillä luottamusmiesverkostonsa.
Luottamusmiehiltä puuttuu nyt sopimukset osaava keskustelukumppani, henkilöstöhallinto. Kustannusjahdissa organisaatiot on ajettu alas eikä esimiestehtäviin tulevilla ekonomeilla ja insinööreillä tai virastojen maistereilla itsellään ole aavistustakaan tes-asioista.

Julkinen sektori on vähintään samanlaisen muutoksen, jopa kaaoksen edessä. Virastoissa tehdään paljon töitä, mutta on syytä kysyä miten ja mitä töitä. Työttömäksi ilmoittautuva masentuu luukulla heti, kun virkailija ilmoittaa, että työvoimatoimiston lukujärjestyksestä löytyy käsittelyaika työttömälle vasta parin kuukauden kuluttua.
Järjestelmän uudistaminen on aloitettava yläpäästä. Elinkeinoelämän ja työmarkkinoiden keskustajärjestöjen toimintojen rationalisointi ja suurempien yksiköiden luominen ottamaan vastaan jatkuvasti muuttuvat haasteet on ajankohtaista sekä työnantaja- että työntekijäpuolella. Tämä koskee sekä elinkeinopolitiikan hoitoa että yllä kuvaamiani työn ehtoihin liittyviä muutoksia.

Tästä on kysymys, kun Palvelutyönantajien hallitus istuu huomenna ylimääräiseen kokoukseensa pohtimaan yhdistymistään Teollisuuden ja työnantajien keskusjärjestön, TT:n kanssa.

Näyttäisi siltä, että vuosia jahnattu asia on nyt kypsymässä rationaaliseen ratkaisuun. Yhteistyö työnantajapuolella antaa enemmän voimaa Brysselin, WTO:n ja mihin tahansa kansainvälisiin neuvottelupöytiin.

Sama koskee myös palkansaajapuolta, jonka kilpakumppanit ovat pikemminkin maailmalla, kuin Etelärannan kerroksissa.