Ville Itälän kolumni 10.9.2003:
Rauhanturvalakiamme muutettava

Kirjoittaja on kansanedustaja ja kokoomuksen puheenjohtaja.
Kirjoittaja on kansanedustaja ja kokoomuksen puheenjohtaja.

Kylmän sodan päättymisen jälkeinen avointen rajojen Eurooppa joutuu tänä päivänä vastaamaan uudenlaisiin turvallisuusuhkiin. Kansainvälinen terrorismi, toimimattomat valtiot ja joukkotuhoaseiden leviäminen on huomioitava EU:n kehittämisessä. Se on myös Suomen etu.

Unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on vahvistettava tehostamalla päätöksentekoa ja uudistamalla rakenteita. Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittäminen edellyttää myös kriisinhallinnan voimavarojen ja keinovalikoiman laajentamista.
Perustuslakiluonnokseen kirjattu solidaarisuuslauseke onkin nykyisen tiiviin unionin itsestään selvä ominaisuus: Jäsenmaalla tulee olla oikeus saada apua muilta, mikäli se joutuu esimerkiksi terroristi-iskun kohteeksi.

Sen sijaan en vieläkään lämpene ajatukselle suljetusta kriisihallintaytimestä. Jäsenmaiden tulisi yhdessä kehittää unionin kriisinhallintakykyjä. Yksittäisten vaativampien operaatioiden toteutus voidaan antaa kaikkein kyvykkäimpien hoitoon tapauskohtaisesti.

Perustuslakiluonnoksessa esitetään myös, että joillekin valtioille annettaisiin mahdollisuus edetä tiiviimpään turvatakuut sisältävään puolustusyhteistyöhön. Arvostan sitä, että pääministeri Matti Vanhanen kykeni tässä asiassa tarkistamaan linjaansa. Unionin toimintaan liittyvää tiiviimpää yhteistyötä on nimittäin parempi kehittää EU:n rakenteiden puitteissa kuin niiden ulkopuolella.
Suomen ei myöskään itse - kahdestakaan syystä - kannata etukäteen irtautua myöhemmin muotoiltavasta tiiviimmästä puolustusyhteistyöstä. Ensinnäkin, meidän kannattaa olla aktiivisesti ja rakentavasti mukana kehittämässä unionin edellytyksiä kansalaisten turvallisuuden lisäämiseen. Vain siten omat turvallisuusnäkökulmamme tulevat paremmin huomioiduksi.

Toiseksi, pidän hyvin mahdollisena, että EU:n puolustusyhteistyö muotoutuu sellaiseksi, että siinä mukana oleminen on myös meidän etujemme mukaista. Olemmehan osa unionia.

Omaa uskottavaa toimintakykyään kehittäessään unionin on tukeuduttava mahdollisuuksien mukaan ns. Berlin+ -sopimukseen nojautuen Naton jo olemassa oleviin resursseihin. Sopimus ja tuleva perustuslaki näyttäisivät tarjoavan mahdollisuuden kehittää EU:n puolustusydintä siten, etteivät kaikki mukana olevat maat kuulu Natoon.

Saattaa myös käydä toisin. Puolustusytimeen päästäkseen Suomikin voi lopulta joutua pohtimaan omaa Nato-suhdettaan. Arvioikaamme sitä sitten kun näemme millaiseksi EU:n puolustus kehittyy.
Yhtä asiaa ei hallituksenkaan kannata enää kierrellä: Rauhanturvalakiamme on muutettava mikäli puolustusytimeen aiomme. Maallamme tulisi nimittäin olla oman lainsäädäntönsä mahdollistama teoreettinen mahdollisuus osallistua kaikkiin tiiviimpää yhteistyötä harjoittavan ryhmän operaatioihin.

Jo pelkästään luonnoksessa esitetty ns. Petersbergin kriisinhallintatehtävien täydentäminen muun muassa "konfliktin estolla" edellyttää lain tarkistamista. Voimankäytön rajoja onkin pohdittava uudelleen kansallisen turvallisuuden ja EU-yhteistyön näkökulmasta.

Suomen on mielestäni joka tapauksessa voitava osallistua sellaiseenkin EU:n kriisinhallintaoperaatioon, jolla ei jostain syystä ole YK:n, sen erityisjärjestön tai Etyj:n mandaattia. Muuten yhdenkin YK:n turvallisuusneuvoston jäsenen vastustus voi rajata meidät ulos koko EU:n kannalta tärkeästä operaatiosta.

Rauhanturvalakimme on ajalta, jolloin Suomen ulkopoliittinen liikkumatila oli paljon nykyistä rajatumpaa. EU-maan on kuitenkin kestämätöntä paeta vastuuta lainsäädäntönsä taakse. Päätöksen on oltava poliittinen, itsenäinen ja tapauskohtainen.
Toivon vilpittömästi, että kokoomuksen tuki rohkaisee hallitusta arviomaan uudelleen koko lainsäädäntömme suhteutumista uusiin turvallisuushaasteisiin ja EU-yhteistyöhön. Vahvalla kansallisella itsetunnolla varustetut suomalaiset kykenevät keskustelemaan kiihkottomasti ilman kylmän sodan kaikuja.

VILLE ITÄLÄ