Pääkirjoitus 9.9. 2003: Aikansa elänyt työmarkkinoiden järjestökenttä kaipaa muutosta

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Ilkka Joenpalo nosti esiin vanhan ajatuksen SAK:n ja STTK:n yhdistämisestä uudeksi keskusjärjestöksi.
Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Ilkka Joenpalo nosti esiin vanhan ajatuksen SAK:n ja STTK:n yhdistämisestä uudeksi keskusjärjestöksi.

Työntekijöiden ja työnantajien keskusjärjestöjen yhdistäminen nousee esiin aika ajoin, ja nyt on taas se aika. Työmarkkinajärjestöt eivät ole olleet nopean muutoksen ja sopeutumisen malliesimerkkejä. Tuskin mikään on niin vaikeaa ja pitkällistä kuin keskusjärjestöjen yhdistäminen.

Viimeisimmät merkittävät muutokset toteutuivat vuonna 1992, kun Toimihenkilö- ja virkamiesjärjestöjen keskusliitto TVK kaatui talousseikkailuihin ja työnantajajärjestö STK yhdistyi Teollisuuden Keskusliiton TKL:n kanssa nykyiseksi Teollisuuden ja työnantajain keskusliitoksi TT:ksi.

Järjestökentän uudistaminen on nyt noussut esiin sekä työnantajien että työntekijöiden leirissä. TT ja palvelualojen työnantajien PT selvittävät jälleen kerran mahdollisuuksia yhdistyä kaikki yksityiset alat käsittäväksi työnantaja- ja edunvalvontaliitoksi.

Työntekijäpuolella voimakkaimman puheenvuoron rakenneuudistuksen puolesta käytti STTK:laisen Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Ilkka Joenpalo (HS 8.9.). Hän haluaisi muodostaa SAK:n ja toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tilalle kokonaan uuden keskusjärjestön.

Teollisuuden ja työnantajien TT:n uusi toimitusjohtaja Kalevi Hemilä on asettunut selvästi järjestörakenteen uudistamisen kannalle. Hemilän mukaan järjestörakenne ja sopimusrajat eivät ole pysyneet elinkeinoelämän rakennemuutoksen mukana.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen puhui lämpimästi työntekijäpuolen keskusjärjestöjen yhdistämisestä jo vuonna 1997 SAK:n täyttäessä 90 vuotta. Silloinen STTK:n johto tyrmäsi heti Ihalaisen toiveen.

Sekä työnantajien että työntekijöiden järjestöjen yhdistämispaineet johtuvat työntekijöiden ja toimihenkilöiden roolien sekoittumisesta, yritysten nopeasta kansainvälistymisestä ja Emu-jäsenyyden aiheuttamasta talous- ja rahapolitiikan muutoksesta.

Raskaan vientiteollisuuden intressit eivät devalvaatiomahdollisuuden kadottua enää juurikaan poikkea kotimarkkinoilla toimivien palveluyritysten eduista. Työtekijäpuolella haetaan lisää voimaa monikansallisia yrityksiä vastaan. Lisäksi puheenjohtaja Joenpalon tavoitteena näyttää olevan pieni- ja keskituloisten palkansaajien yhteen kokoaminen, mikä merkitsisi myös Akavan pienipalkkaisten mukaan houkuttelua.

Selvää on, että jos työnantajat yhdistyvät, palkansaajat tulevat perässä. Todennäköisesti voimien kokoaminen on helpompaa työnantajapuolella, missä ei ole rasitteena poliittisia kytkentöjä ja historian painolastia yhtä paljon kuin työntekijäjärjestöissä.

Työmarkkinajärjestöjen yhdistyminen lisäisi keskusjärjestöjen valtaa. Toisaalta sopimukset rajoittuisivat aiempaa enemmän yleisraameihin, jolloin paikallisille ja liittokohtaisille sovellutuksille jäisi lisää tilaa. Tällainen joustavuuden kasvu vastaisi työnantajien, ekonomistien ja monien erikoisalojen työntekijöidenkin toivetta, että kannattavuuden ja tuottavuuden on vaikutettava palkanmuodostukseen nykyistä enemmän.