Pääkirjoitus 28.8.2003:
Etelä-Suomen maataloustuen
neuvottelut jämähtivät paikalleen

Katkolla oleva kansallinen tuki on elintärkeää muun muassa Etelä-Suomen munantuottajille.
Katkolla oleva kansallinen tuki on elintärkeää muun muassa Etelä-Suomen munantuottajille.

Pääministeri Matti Vanhasen tapaaminen EU-komission puheenjohtajan Romano Prodin kanssa paljasti, että komission asenteet Etelä-Suomen maatalouden tukeen ovat pysyneet ennallaan. Ellei asenteiden tuuletusta pian saada aikaan, maan parhaiden viljelyalueiden tuottajat jäävät tyhjän päälle ensi vuodenvaihteessa.

Tapaamisessa oli kyse ennen kaikkea tietojen vaihdosta, ei varsinaisista neuvotteluista, joita käy maatalouskomissaari Franz Fischler Suomen maa- ja metsätalousministerin Juha Korkeaojan kanssa. Tapaamisen merkitystä ei pidä liioitella, mutta on tarpeen noteerata sen paljastama ummehtunut asenneilmapiiri.

Tähänastisista neuvotteluistaan tyhjin käsin kotiin palannut ministeri Korkeaoja vähätteli Prodin lausuntojen merkitystä ja katsoi, että sopimukseen Etelä-Suomen maatalouden 141-tuen jatkamisesta on yhä mahdollista päästä.

Lähtökohtana onkin pidettävä, että tukiratkaisu saadaan aikaan mahdollisimman nopeasti. Koko maan maataloustuotannon toimintaedellytykset on turvattava eikä tästä tavoitteesta voida luopua millään ehdoilla.

Kun unionin maataloustuki valuu valtaosin suurten jäsenmaiden hyvissä olosuhteissa toimivien viljelijöiden taskuun, Suomella on oltava oikeus varmistaa omin toimin kansallinen elintarviketuotantonsa omavaraisuuden ja laadun turvaamiseksi.

Pohjimmiltaan EU-komission vastahakoisuus hyväksyä pysyvää vakavien vaikeuksien tukea Etelä-Suomen viljelijöille kuvastaa sitä, että Suomen olosuhteita ei vieläkään Brysselissä kunnolla tunneta. Suomen tilanne on ainutlaatuinen Euroopan pohjoisimpana maatalousmaana. Vastaava tukien epävarmuus ei koettele minkään muun EU-maan viljelijöitä.

Maataloussopu edellyttää kompromissihalukkuutta molemmilta osapuolilta. Sovitteluratkaisun aikaansaaminen vaatii neuvottelijoilta taitoa ja luovuutta, sillä tuki olisi sovitettava EU:n maatalousuudistukseen ja maailmanlaajuisiin pyrkimyksiin vähentää maataloustukia.

Selkein ratkaisu olisi pysyväksi sovitun pohjoisen tuen ulottaminen koko Suomen alueelle, mutta tämä edellyttäisi liittymissopimuksen aukirepimistä ja on käytännössä poissuljettu vaihtoehto. Neuvotteluissa kiistelläänkin lähinnä siitä, oliko Etelä-Suomen tuki tarkoitettu tilapäiseksi ja asteettain alenevaksi. Tavallaan EU on jo myöntänyt, että koko Suomi on vaikeaa viljelyaluetta, kun epäedullisten tuotantoalueiden LFA-tuen maksaminen sallittiin koko Suomen peltoalalle vuodesta 2000 alkaen.

Tiukka kaivautuminen olemassaoleviin asemiin ennakoi, että sopimus Etelä-Suomen maataloustuista saattaa siirtyä aivan vuoden loppuun. Se merkitsisi epävarmuuden jatkumista ja pitkälle tulevaisuuteen vaikuttavien investointien lykkäämistä.

Sovun viivästyminen haittaisi erityisesti kasvihuoneyrityksiä sekä siipikarjan tuottajia, joilla 141-tuen osuus maataloustulosta on suurin. Isoja vaikeuksia tulisi myös maitotiloille ja lihantuottajille.