Veli Junttila kolumni 14.7. 2003:
Kun opettajista oli kova pula

Kirjoittaja on Turun Sanomien toimittaja.
Kirjoittaja on Turun Sanomien toimittaja.

Keväällä 1953 laskettiin, että kansakoulunopettajien vajaus oli 2 750 opettajaa. Näitä virkoja hoitamassa oli pääasiassa ylioppilaita, joissakin tapauksissa vain keskikoulun käyneitä tai muilla aloilla vastaavan kypsyyden saavuttaneita.

Kouluviranomaiset laskivat, että opettajanvalmistus - huomioon ottaen Turun ja Oulun väliaikaiset korkeakoulut sekä Kemijärven ja Savonlinnan uudet seminaarit - on jo saavuttanut sellaiset laajuuden, että koulutus riittää.

Opettajavajausta esiintyy vielä muutaman vuoden ajan, mikä johtuu sodanjälkeisestä korkeasta syntyvyydestä (suuret ikäluokat), mutta vajaus vähenee koko ajan. Pian joudutaan huolehtimaan, ettei kouluteta liikaa opettajia.
Toukokuun lopulla 1953 viranomaisten tiedotteen mukaan väliaikaiset korkeakoulut jatkavat tuona vuonna vielä 7-8 viikkoa. Noin viiden vuoden kuluttua joudutaan harkitsemaan, missä määrin väliaikaisia korkeakouluja vakinaistetaan.

Viranomaiset tekivät kaikenlaisia säästökonsteja suurten ikäluokkien kouluttamiseksi halvemmalla. Luokkia suurennettiin, koulumatkoja pidennettiin ja maaseudullakin ryhdyttiin vuorolukuun. Syyslukukauden 1953 alkaessa laskettiin, että kansakoulujen oppilaslisäys on noin 31 000 ja uusia luokkia on perustettava lähes 500.
Tuleva kirjailija ja Helsingin Sanomain rikostoimittaja, lainopin ylioppilas Mauri Sariola oli 1950-luvun alussa yksi niistä, jotka kokeilivat epäpäteviä kykyjään opettajan ammatissa.

Sariola on muistellut niitä aikoja muistelmakirjassaan Suruton Sariola (Gummerus 1976). Kirjasta saa hyvän ajan kuvan myös opettajavuosilta, mutta mikään hyveiden oppikirja teos ei ole.

Sariola ajelehti ja etsi paikkaansa 1950-luvun alussa työttömänä monilla paikkakunnilla, mm. Turussa syksyn 1951. Täällä hän oli häntä iäkkäämmän naisen, nimeltä mainitsemansa tekstiilikauppiaan hoteissa.
Sitten Sariola huomasi opettajanviran mahdollisuudet, hakeutui ja pääsi Lappiin opettajaksi, Kittilän kunnan Lompolon koululle kevätlukukaudeksi 1952.

Tuo kevät kului osittain hummatessa, mutta koulutyö sujui "kaikella kunnialla". Sariola oppi soittamaan harmooniakin muutenkin kuin yhdellä sormella korvakuulolta.

Seuraavaksi lukuvuoden 1952-1953 Sariolan sai opettajanviran Rovaniemen maalaiskunnan Norvajärven koululta. Hänet palkkasi Lapin piirin kansakouluntarkastaja Pentti Vasunta kuten edelliselläkin kerralla.
Tämä vuosi meni Sariolan kertoman mukaan oikein hyvin. Mutta sitten tuli mutkia matkaan, kun Vasunta nimitti Sariolan virkaan toiseksikin lukuvuodeksi. Ehtona oli kuitenkin kesäkurssi Turun opettajakorkeakoulussa.

Sariola jaksoi olla kurssilla vain yhden päivän. Rehtori Aatto Kaljusen "viiden tunnin avajaispuheen" hän kesti, mutta saman päivän voimistelun, metallityön ja veistot opinnot olivat jo liikaa. Sariola jätti kurssin ja katosi Turun kesäyöhön 1953.

Siitä huolimatta hän meni virkaansa Norvajärven koululla, ja Vasunta ei kysellyt kurssitodistusta. Täällä kuitenkin ura katkesi yhteen sumuiseen juopotteluiltaan, jonka aikana yksi kylän isännistä hukkui. Potkut tulivat nopeasti, kun Vasunta oli lukenut lehtiselostuksen tapahtumista.
Sariola siirtyi sitten Helsinkiin mm. betoninkärrääjän hommiin ja tutustui siinä sivussa kahteen legendaariseen lehtimieheen Matti Jämsään ja Veikko Ennalaan .

Eräässä krouvissa kaverukset ryhtyivät kehittelemään - Sariolan keksinnöstä - suurta ideaa. Taustana oli aamun lehdestä luettu juttu sepänsällistä, joka toimi vuosia pohjoisessa kansakoulunopettajana väärennetyillä papereilla.

Sariola väänsi nimestään anagrammin Simo-Auli Arra . Tälle rustattiin omat täysin tekaistut paperit, jottei olisi syyllistytty väärennökseen.

Arra saikin opettajanpaikan Pudasjärven erämaasta, Pisteen koulusta.

Jämsän ja Ennalan piti sitten antaa sivustatukea, kun Sariola tekee tapauksesta jutun. Aiheella oli yhteiskunnallista merkitystä; saadaanpahan viranomaisten huomio huijaustapauksiin.

Koulua pidettiin ison talon idyllisessä pirtissä. Huijaus jäi paljastamatta kun vanha emäntä aamulla ylisti opettajan jaloa ammattia ja kirkassilmät toivottivat uuden opettajan iloisesti tervetulleeksi.

Opettaja Arra lähti vasta keväällä ja kaikella kunnialla Pisteen koululta. Reportaasi jäi iäksi tekemättä. Leivättömän pöydän ääreen tuleva rikostoimittaja kuitenkin joutui. Häntä lämmitti johtokunnan puheenjohtajan todistajanlausunto: "Lapset viihtyivät. Heillä oli aamusella jopa kiire kouluun...he myös oppivat ...meille jäi tästä miehestä hyvä kuva".

VELI JUNTTILA

(02) 269 3326
veli.junttila@turunsanomat.fi

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.