Toinen pääkirjoitus 21.1. 2002:
Joulukaupunki on kestävä idea

Joulu tulee aina, sanoi amerikkalaisprofessori Stanley D. Brunn (TS 17.1.). Niin tulee, mutta meneekin. Nuutti sen nytkin vei. Samalla tuli tilaisuus arvioida, miten Turun joulukaupunki-hanke on edennyt.

Lyhyt vastaus on: hyvin. Turkulaisesta jouluperinteestä kumpuava hanke on kasvanut varteenotettavaksi matkailutapahtumaksi. Laskelmat osoittavat, että seitsemän viikon pituisen jakson aikana järjestetyissä 300 tapahtumassa kävi yli 130 000 vierasta. Pääosa kävijöistä on Turusta ja Turun seudulta, mutta kauempaakin tultiin.

Vanhan Suurtorin joulumarkkinat ja jouluseiminäyttely olivat taattuja menestyksiä. Eniten huomiota sai ekumeeninen rauhanjulistus, jossa Ruotsin pääministeri Göran Persson piti koskettavan puheen.

Tällä kerralla turkulaisia suosi sääkin. Tavanomainen musta ja tihkuinen joulu on saanut monen kysymään ja epäilemään koko joulukaupunki-hankkeen mielekkyyttä.

Professori Brunnilla on tähän epäilyyn perusteltu näkemys: "Kaikesta saamastaan kritiikistä ja keinotekoisuudestaan huolimatta joulukaupunki-idea on hyvä, koska se rajoittuu tarkasti tiettyyn kauteen, sydäntalveen."

Hänen mielestään valkea joulu ei ole mikään välttämättömyys, koska etenkin ulkomaiset vieraat - heitähän tavoitellaan - ovat tottuneet lumettomiin talviin. "Ne, jotka haluavat nähdä lunta ja poroja, suuntaavat Lappiin."

Brunn huomautti myös, että Yhdysvalloissa uskonnollinen turismi on suurta liiketoimintaa. Joulukaupungin ekumeenisuus voi vetää amerikkalaisiakin Turkuun.

Mahdollisuuksia siis on, samoin parannettavaa. Turku Touringin tuotepäällikkö Arja Yli-Uotila muistutti pahasta puutteesta: "Jouluaamuna satamaan tulee kaksi risteilyalusta Ruotsista 2 500 jouluvieraan kanssa. Heille pitäisi pystyä tarjoamaan museokierroksia, nähtävää ja ohjelmaa."

Puutteen hoidossa pitää kyetä muuhunkin kuin päivittelyyn. Kysymys on asenteista ja organisatorisista jäykkyyksistä. Ulkomaiset turistit on hoidettavissa ennalta tiedettyinä ryhminä ja aikoina.

Turkulaisia tämänkertaisessa joulussa puhutti eniten joulukatu, sen valot - tai oikeammin totuttujen valojen puute. Joulukadun kehittämistyö on kuitenkin kesken. Ensi jouluna kaikki on toisin, toivottavasti.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.