Veli Junttilan Suomi 1952 -kolumni: 21.1. 2002:
Kekkosen pyjamantaskupuhe

Pääministeri Urho Kekkosen ns. pyjamantaskupuhe tammikuun lopulta 1952 kuuluu sarjaan "tunnettuja puheita" monestakin syystä.

Kekkonen oli vakavasti sairaana, ja Mynämäellä pidettäväksi aiottu puhe jäi pitämättä, mutta Kekkonen toimitti sen maalaisliiton Maakansaan julkaistavaksi, koska piti sanomaa tärkeänä.

Kekkonen korosti Suomen ulkopolitiikassa pohjoismaista suuntausta yya-sopimuksen jatkeena. Skandinaavisten maiden kesken aikaansaatava puolueettomuus- ja jopa puolustusliitto voisi merkitä sitä, että yya-sopimuksessa esitetty hyökkäyksen uhka Neuvostoliittoon Suomen (ja Pohjoismaiden) kautta poistuisi.
Puheesta tuli kuuluisa, koska se avasi Suomen aktiivisen ulkopolitiikan ja myös siksi, koska Kekkosen sanojen tulkittiin tukevan venäläisten päämääriä Norjan ja Tanskan irrottamiseksi Natosta.

Venäläiset näkivät tällaisen liiton hajottavan Natoa. Kekkosen kannattajat voivat vedota siihen, että pohjoismaisen liiton jäsenenä puolueettomuus vahvistuisi ja hajurako yya-sopimukseen kasvaisi.
Samanlainen sananselitys tehtiin vuoden 1961 noottikriisin ja Kekkosen Novosibirskin matkan jälkeen. Kekkonen oli luvannut Nikita Hrushtsheville yya-konsultaatioista päästyään (joita ei ehkä todeksi tarkoitettukaan), että Suomi tarkkailee poliittista kehitystä Pohjolassa - siis eräänlaisena puna-armeijan vahtikoirana ja etuvartiona? - Ei, vaan toisen tulkinnan mukaan lupaus sisälsi itse asiassa tiedon siitä, että Hrushtshev oli narutettu ansaan Novosibirskissä. Suomi sai vallan tulkita yya-sopimusta niiltä osin, mikä koskee konsultaatioiden aloittamista.

Kolmas analogia liittyy Kekkosen 1960-luvun kuningasideaan ydinaseettomasta Pohjolasta. Kekkosen tiedetään olleen siinäkin Neuvostoliiton asialla. Kuitenkin ehdotusta voitiin vankasti perustella kansallisen edun nimissä.
Pyjamantaskupuhe julkaistiin 23.1. eli samana päivänä kun suolisolmua potenut Kekkonen leikattiin. Juhani Suomi arvioi, että Kekkonen ei itsekään uskonut kahteen pääsanomaansa: Norjan ja Tanskan eroamiseen Natosta tai pohjoismaiseen puolustusliittoon.

Puheen isänmaallisena motiivina onkin voinut olla "manifestoida Suomen ulkopoliittista toimintavapautta" tai korostaa sitä, että Ruotsin liittoutumattomuus on Suomelle tärkeää, Juhani Suomi aprikoi. Olihan tuolloin mm. Tanskan taholta kovia paineita pakottaa Ruotsi Natoon.

Juhani Suomen mukaan Norjan ja Tanskan reaktiot olivat odotetun viileät, Ruotsissa taas pääosin myönteiset. Neuvostolehdet ja -agitaattorit sanoivat aloitetta jopa suurimerkitykselliseksi. Venäläiset diplomaatit pohtivat, miten puheen aloitteita voidaan viedä eteenpäin Pohjolassa,

Suomessa lehdistä kielteisemmin suhtautuivat Eljas Erkon Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat sekä sosiaalidemokraattien lehdistö.
Kun Kekkonen luki demarilehtien uutiset - varsinkin vuodot Sdp:n puoluetoimikunnan moitteista - hän päätti erota yhteishallituksen pääministerin paikalta "sairauteensa vedoten". Kun vielä eduskunnan puhemies K. A. Fagerholm (sd) esitti ankaraa kritiikkiä, Kekkonen laati - sappikivikohtauksenkin saatuaan - virallisen eronpyynnön presidentti Paasikivelle. Fagerholm esitti arvostelunsa arvovaltaiselta foorumilta, eduskunnan avajaisissa. Hän vaati Suomen noudattavan paasikiveläistä varovaisen syrjästäkatsojan politiikkaa.

Pitkän kärhämöinnin jälkeen Kekkonen ja Sdp löysivät laihan sovinnon Paasikiven myötävaikutuksella, ja hallitus pysyi koossa.

Presidentti J.K. Paasikivi, ulkoministeri Sakari Tuomioja samoin kuin Sdp:n Väinö Leskinen olivat olleet tietoisia puheen sisällöstä. Leskinen varasi kuitenkin heti alkuarvostelun oikeuden ja lausui jo ennen puheen julkistamista kuuluisan lentävän lauseensa: "...olen ollut tietoinen pääministerin sairaudesta, mutta en luullut, että sairaus on näin vakavaa laatua".
Tohtori Juhani Suomen mukaan Kekkosen puheella oli kauaskantoisia vaikutuksia sisä- ja ulkopolitiikkaan. Siihen saakka Suomen pohjoismaisten suhteiden hoito oli ollut miltei K.A. Fagerholmin yksinoikeutena, Nyt Kekkonen noteerattiin Ruotsissa. Kekkonen kutsuttiin esitelmöimään Norden-yhdistykseen Tukholmaan, ja salintäyteiseen yleisöön kuului myös pääministeri Tage Erlander. Kekkonen huomasi ilokseen, että vastaavassa tilaisuudessa Fagerholmilla ja Leskisellä oli vain 15-20 kuulijaa. Myös kuningas Kustaa VI:n vastaanotolle Kekkonen kutsuttiin.

Kaiken kaikkiaan: Kekkosen rooli ulkopolitiikan hoitajana ja Paasikiven perijänä vahvistui.
Kirjoittaja on Turun Sanomain toimittaja.
(02) 269 3326
veli.junttila@turunsanomat.fi

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.