Kolumni Havaintoja/Raimo Vahtera
Hyvin rasvattu aseveliakseli

Tampereen aseveliakseli toimi sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kuin sampo: se toi kaupunkiin työtä ja vaurautta, muiden muassa yliopiston ja teeveekakkosen. Helsingin herroilta ei lupaa kysytty.

Tamperelaisten aseveljien yhteistyö muotoutui 1950-luvulla ja tiivistyi akseliksi 1960-luvulla. Sen kovassa ytimessä olivat sosiaalidemokraatit ja kokoomus. Sen maailmankuva oli kasvanut sotavuosina.

Aseveliakselin juuret yltivät välirauhan aikaan, jolloin Tampereelle perustettiin aseveliyhdistys.

Aseveliyhdistyksillä oli huoltotoiminnan ohella myös ideologinen tehtävä: kommunismin torjuminen. Sotasukupolvi koki kommunismin nousun uhkana itsenäisyydelle ja kansanvallalle.

Tämä käy ilmi tutkijoiden Markus Laineen ja Lasse PeltosenSosiologia -lehdessä 4/2000 julkaistussa artikkelissa Sodasta politiikkaan - Tampereen aseveliakseli ja paikallisen hallintatavan sukupolviulottuvuus.

Heidän mukaansa oikeistoa ja vasemmistoa jakava rintamalinja kulki sodanjälkeisessä Suomessa kommunisteista oikealla ja kokoomuksesta vasemmalla. Jännitteitä syntyi sosiaalidemokraattien sisälle asevelidemarien ja vasemmistodemarien välille.

Kun aseveliakseli oli me, niin niitä olivat kommunistit ja kaikenkarvaiset pinonpolttajat, puolustusnihilistit ja sadankomitealaiset.

Aseveliakselia vetivät kaupunginjohtajat Erkki Lindfors ja Pekka "pomo" Paavola .

Paikallisessa tiedonvälityksessä kenttää hallitsi kokoomuslainen Aamulehti ja sitä tuki sosiaalidemokraattinen Kansan Lehti. Valtuuston pitkäaikaisen puheenjohtajan Vilho Halmeen mukaan AL:n päätoimittaja Raimo Seppälä oli aseveliakselin hovirunoilija.

Tutkijoiden mukaan sosiaalidemokraattien ja kokoomuksen aseveliyhteistyö on vaikuttanut monen muunkin suomalaisen kaupungin politiikassa.

Miten Turussa? Turussa ei ollut aseveliakselia, vaikka asevelisukupolvi oli politiikassa mukana.

Turussa lähtötilanne oli toinen. Kaupunki oli pahasti vaurioitunut pommituksissa ja jälleenrakennus oli päällimmäinen huoli. Asuntopula oli ankara.

Vuosina 1950-1969 Turkuun rakennettiin noin 35 000 asuntoa, asuntokanta kaksinkertaistui. Rakentamisen huippu osui 1970-luvun puoliväliin.

Myös poliittinen lähtötilanne oli erilainen: Skdl oli 1950-luvulla suurin puolue, kokoomus pienempi kuin kansanpuolue.

1950-luvulla rakennettavia tontteja riitti pommitusten jäljiltä ruutukaava-alueella. Silloin myös purettiin useita kaupunkikuvallisesti merkittäviä rakennuksia.

Varsinaisen aluerakentamisen pää avattiin jo 1953, jolloin Puolimatka ryhtyi rakentamaan Patterinhakaa.

1960-luvulla alkoi voimakas aluerakentaminen. Vuonna 1967 kaupunginvaltuusto päätti varata maa-alueita huomattavimpien rakentajien käyttöön.

Veikko Laakso kuvaa sopimuksen sisältöä Turun kaupungin historiassa näin:

"Kaupungin omaa asuntotuotantoa varten varattiin alueita Maarian Jäkärlästä; Kivikartio Oy:lle osoitettiin aluevarauksia Pääskyvuoren-Laukkavuoren alueelta sekä Vätin kaupunginosan Nättinummesta; Rakennusliike A. Puolimatka Oy sai varauksensa Haritun kaupunginosasta sekä Lausteen-Vaalan alueelta; Rakennus Oy ja Urakoitsijat saivat aluevarausosuutensa Kaerlan kaupunginosan Runosmäestä. Lisäksi oli samoihin aikoihin laajennettu Urakoitsijat Oy:n aluevarauksia Suikkilasta, ja Ruola Oy oli aloittanut Hepokullan rakentamista."

Arvella voi, että Turun jälleenrakentaminen antoi eräille rakennusliikkeille osaamista ja vaurautta, jolla ne kasvoivat valtakunnallisiksi rakennusjäteiksi.

Turun rakentaminen edellytti poliitikkojen myötävaikutusta. Laki puoluetuesta säädettiin vuonna 1967. Sitä ennen ja sen jälkeenkin puolueet ovat tarvinneet rahaa. Rakennusliikkeet ovat tunnetusti ymmärtäneet tämän tarpeen ja hyödyntäneet sitä.

Turussa ei syntynyt sotien jälkeen aseveliakselia. Turussa syntyi vaihtelevalla kokoonpanolla toimiva grynderiakseli. Otaksuttavasti jälleenrakennustyössäkin asevelihengellä oli oma merkityksensä.
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.