Pääkirjoitus 21.2.2001:
Naton ja Yhdysvaltain otettava
huomioon myös Venäjän pelot

Pääsihteeri George Robertsonilla on vaikea tehtävä vakuuttaa venäläiset Naton vilpittömyydestä.
Pääsihteeri George Robertsonilla on vaikea tehtävä vakuuttaa venäläiset Naton vilpittömyydestä.

Venäjä on vastustanut kiivaasti ja johdonmukaisesti Yhdysvaltain kansallista ohjuspuolustusjärjestelmää NMD:tä, jonka rakentamista presidentti George W. Bush nyt voimakkaasti ajaa. Venäjän johto perustelee kantaansa sillä, että järjestelmän käyttöönotto merkitsisi vuodelta 1972 peräisin olevan ohjustentorjuntasopimuksen ABM:n kumoamista ja siten koko strategisen tasapainon romuttamista.

Yhdysvaltain ohjuskilpi ei ole herättänyt vastustusta ainoastaan Venäjällä, vaan myös Euroopan Nato-maat ovat suhtautuneet vastahakoisesti Bushin suunnitelmiin. Varsinkin Saksa on korostanut, että mikäli Yhdysvallat kuitenkin aikoo suunnitelman toteuttaa, on sen päästävä asiasta yhteisymmärrykseen Venäjän kanssa.

Maanantaina parin päivän vierailulle Moskovaan saapuneen Naton pääsihteerin George Robertsonin tehtävänä onkin nyt taivuttaa venäläiset hyväksymään Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmä. Venäläisten tiukan vastarinnan vuoksi tehtävä on vaikea. Kremlissä ei uskota vakuutteluihin, että ohjuskilpi on tähdätty vain niin sanottuja rosvovaltioita, kuten Pohjois-Koreaa tai Irakia vastaan.

Ohjuskilpi ei ole kuitenkaan ainoa ongelma joka hiertää Venäjän ja Naton välejä. Robertsonin olisi pystyttävä myymään venäläisille myös Naton mahdollinen laajeneminen Baltiaan ja eräisiin muihin itäisen Euroopan maihin. Venäläisten raivokkaan vastarinnan tässä asiassa voi hyvin ymmärtää. Laajeneminen Baltiaan toisi Naton koneet vain muutaman minuutin lentomatkan päähän Pietarista ja Venäjän ydinalueista.

Tämän tosiasian rinnalla Robertsonin vakuuttelut siitä, että Naton laajeneminen pelkästään edistää vakautta Euroopassa, eivät Kremlistä katsottuna vaikuta uskottavilta.

Voimansa menettäneen ja köyhtyneen Venäjän vaihtoehdot ovat kuitenkin vähissä. Pelkistä Naton vastaisista puheenvuoroista ei sille ole mitään hyötyä. Jo Robertsonin vierailu laajoine ohjelmineen sinänsä osoittaakin, että Venäjä haluaa kehittää Jugoslavian pommitusten hyydyttämää vuoropuhelua Naton kanssa. Tähän viittaa myös Naton toimiston uudelleen avaaminen Moskovassa. Ainoastaan yhteistyöllä Venäjä voikin voittaa itselleen etuja.

On syytä toivoa, että Robertson pystyy hyödyntämään venäläisten vastaantulohaluja ja onnistuu lähentämään Venäjän ja Naton sekä Venäjän ja Yhdysvaltain mielipide-eroja. Vaikka Venäjä onkin tällä hetkellä sotilaallisesti heikko, niin ei ole eurooppalaisten eikä kenenkään muunkaan etu, että Nato ja Yhdysvallat lähtevät härkäpäisesti toteuttaman laajavaikutteisia sotilaallisia suunnitelmiaan Venäjästä piittaamatta.