Pääkirjoitus 17.2.2001:
Globalisaation hyödyntäminen
edellyttää asiallista kritiikkiä

Äskettäin ilmestyneen amerikkalaistutkimuksen mukaan Suomi kuuluu muiden pohjoismaiden ohella maailman globalisoituneimpien maiden kärkijoukkoon. Meillä ei kuitenkaan ole nähty polttopulloja heitteleviä mielenosoittajia eikä kyynelkaasupilviä, vaan keskustelu globalisaatiosta tai maapalloistumisesta on rajoittunut itse asiaan. Oivallisen lisän tähän tärkeään vuoropuheluun on tuonut nyt professori Raimo Väyrysen globalisaatiokritiikkiä käsittelevä teos.

Globalisaatiota, jota voidaan kuvata esimerkiksi markkinoiden vapauttamiseksi valtiollisesta sääntelystä ja kansallisista rajoista, ei sinänsä voitane pitää sen paremmin pahana kuin hyvänäkään. Globalisaatio tarjoaa toisaalta ihmiskunnalle valtavat mahdollisuudet maailmankaupan vapautumisen myötä, mutta tuo mukanaan samalla epäkohtia.

Globalisaatiokritiikissään kansalaisjärjestöt ovat korostaneet sitä, miten monikansalliset yritykset, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja Maailman kauppajärjestö WTO ajattelevat vain omaa etuaan lisäten siten köyhyyttä kehitysmaissa. Tämän väitteen puolesta puhuu se, että tilastojen valossa viime vuosikymmenen kuluessa valtioiden välinen taloudellinen epätasa-arvo on koko ajan lisääntynyt.

Globalisaatiokritiikki nousi yleisen huomion kohteeksi runsas vuosi sitten Seattlessa, jossa kansalaisaktivistit estivät osin hyvinkin rajuin keinoin WTO:n kokouksen. Sen jälkeen globalisaation vastustajat ovat iskeneet monituhatpäisenä joukkona Washingtonissa ja Prahassa Kansainvälisen valuuttarahaston kokousten yhteydessä.

Tshekin pääkaupungissa mielenosoittajien puhti osoitti kuitenkin jo ehtymisen merkkejä. Vaikuttaakin siltä, että globalisaatiota kritisoivat kansalaisjärjestöt tarkistavat parhaillaan menetelmiään, kuten Väyrynen arvioi. Tähänastinen toiminta, jossa osin väkivaltaisetkin mielenosoitukset ovat näytelleet tärkeää osaa, on tehtävänsä tehnyt. Globalisaatiokritiikki on purrut niin, että IMF ja Maailmanpankki ovat joutuneet kiinnittämään enemmän huomiota sosiaalisiin epäkohtiin ja kehitysmaiden velkataakkaan.

Globalisaation vastustajien uudet toimintatavat ovat vasta hahmottumassa, mutta heidän toiminnallaan on joka tapauksessa oma paikkansa yhteiskunnallisessa kehityksessä tasoittavana tekijänä. Globalisaatio antaa hyvät mahdollisuudet köyhyyden poistamiseen ja tasa-arvon lisäämiseen, mutta tämä ei tapahdu niin, että maksimaalista voittoa tavoittelevat markkinat sanelevat yksin yhteiskunnallisen kehityksen suunnan. Siksi tarvitaan myös asiallista kritiikkiä ja säätelyä, jotta globalisaatio saataisiin toimimaan koko ihmiskunnan hyväksi.