Pääkirjoitus 15.2.2001:
Euroopan unionista ei ole Suomen
turvallisuuden takuumieheksi

Vara-amiraali Juhani Kaskeala muistuttaa, että sanalla puolustus saattaa olla eri maissa eri merkitys.
Vara-amiraali Juhani Kaskeala muistuttaa, että sanalla puolustus saattaa olla eri maissa eri merkitys.

Kun suomalaiset viime vuosikymmenen puolivälissä äänestivät liittymisestä Euroopan unioniin, moni perusteli myönteistä kantaansa turvallisuuspoliittisin syin. Ihmiset tajusivat, että mahdollisen hyökkäyksen tapahtuessa kukaan ei välttämättä riennä avuksi, mutta jäsenyyden uskottiin kuitenkin jo sinällään lisäävän Suomen sotilaallista turvallisuutta.

Suomen liittyessä EU:hun unionin puolustus- ja turvallisuuspolitiikka ottivat vasta ensimmäisiä hapuilevia askeleitaan. Viime vuosina eteneminen tällä saralla on ollut nopeaa. Helsingin huippukokouksessa oltiin jo siinä vaiheessa, että päätettiin luoda unionille kriisinhallintajoukot, joiden on määrä olla toimintavalmiina vuonna 2003.

Vauhti on ollut kovaa. On puhuttu kriisinhallinnasta, sotilaallisesta yhteistyöstä, yhteisestä puolustuksesta ja yhteistyöstä Naton kanssa. Joillekin on saattanut syntyä käsitys, että Suomen turvallisuuspoliittinen asema olisi muuttunut olennaisesti. Tästä seuraisi, että voisimme laskea oman varustautumisemme tasoa.

Tässä mielessä puolustusvoimien tulevan komentajan, vara-amiraali Juhani Kaskealan tuore muistutus (TS 14.2.) on aiheellinen. Kaskeala tähdentää, että EU:n yhteiseltä puolustukselta on turha odottaa mitään turvatakuita.

Kaskeala arvelee, että EU:n tavoitteena oleva yhteisen puolustuksen käsite on herättänyt suomalaisissa vääriä mielikuvia. Geopoliittisista ja kielellisistä tekijöistä johtuen meillä puolustus-sana yhdistetään oman maa-alueen puolustamiseen vihollisen hyökätessä. Monissa EU-maissa yhteisellä puolustuksella käsitetään kuitenkin yhteisiä sotilaallisia operaatioita ulkomailla.

EU:n piirissäkin toki on erilaisia käsityksiä siitä, mihin suuntaan unionin turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa pitäisi kehittää. Ranska esimerkiksi haluaisi luoda unionille omat sotajoukot, jotka pystyisivät toimimaan Yhdysvalloista riippumattomina. Puheet keskinäisistä turvallisuustakuista on toistaiseksi jätetty syrjään. Nekin voivat tietysti myöhemmin pulpahtaa esille.

Nizzan joulukuisen huippukokouksen tulosten valossa näyttää kuitenkin siltä, että Ranskan ajama tiiviimpi sotilaallinen yhteistyö on vastatuulessa. Niinpä suomalaisten on sitäkin suuremmalla syyllä luotettava vain itseensä.

Tällä hetkellä Suomessa saattaa olla vaikea perustella, miksi meidän on pidettävä yllä vahvaa puolustusta, koska sotilaalliset uhat näyttävät poistuneen. Vahvoja paineita puolustusmenojen supistamiseen on olemassa. Tulevaisuudesta emme kuitenkaan tiedä. Uskottavan puolustuksen luominen vie aikaa, joten sen ei saa antaa rapautua.

Tähän tulokseen on päätynyt myös pääministeri Paavo Lipponen, joka muutama päivä sitten totesi napakasti, että itsenäinen puolustus vaatii rahansa, eikä puolustuksen tasoa lasketa.