Pääkirjoitus 6.2.2001:
Pääministerin vaalin vaihtoehdot
eivät lupaa paljoa israelilaisille

Tänään järjestettävässä pääministerinvaalissa israelilaisilla on tarjolla kaksi vaihtoehtoa. Molemmat entisiä kenraaleita ja sotasankareita. Toinen on turmellut rauhanneuvottelut ja päästänyt maan vajoamaan väkivallan kierteeseen. Toisen valinta taas lupaa täyttä sotaa Israelin ja palestiinalaisten välille. Näin monet israelilaiset tilanteen näkevät.

Uskottavien vaihtoehtojen puute on ajanut ennenkuulumattoman määrän israelilaisia boikotoimaan vaalia. Israelin arabit ovat äänestäneet perinteisesti työväenpuolueen ehdokasta, joka nyt on siis nykyinen pääministeri Ehud Barak. Arabit katsovat Barakin kuitenkin kääntäneen selkänsä heille heti, kun he olivat auttaneet hänet valtaan puolitoista vuotta sitten. Arabien vihaa kasvatti myös se, että sotilaat ampuivat lokakuussa mieltään osoittaneita Israelin arabeja. Barak jää siten vaille suurta osaa arabien lähes puolesta miljoonasta äänestä. Äänestämättä jättäminen on noussut ainoaksi vaihtoehdoksi monien muidenkin äänestäjäryhmien keskuudessa.

Äänestämättä jättämiseen houkuttaa monia myös se, että vaalin tulos on ainakin mielipidemittausten mukaan täysin selvä. Oikeiston ehdokkaalla, entisellä puolustusministerillä, Ariel Sharonilla on selkeä etumatka Barakiin. Kovaa linjaa edustava Sharon johti vaalin aattona kaikkien mielipidemittausten mukaan noin kahdellakymmenellä prosenttiyksiköllä. Suuretkin heitot tuloksessa saattavat kuitenkin olla mahdollisia, koska päättämättömien osuus on poikkeuksellisen suuri.

Barakin mahdollisuudet valituksi tulemiselle näyttävät olemattomilta, vaikka hän itse pitikin yllä uskoa voittoon loppuun asti. Äänestäjien mielestä Barak menetti mahdollisuutensa, koska hän oli liian antelias palestiinalaisia kohtaan rauhanneuvotteluissa. Toiset taas hylkäsivät hänet, koska hän ei pystynyt viemään rauhanneuvotteluja loppuun. Barakin kokemattomuus poliitikkona koitui hänen kohtalokseen. Vaikka valitsijoiden muisti onkin lyhyt, Barakin lienee enää hyvin vaikea saada takaisin kansan luottamusta.

Mutta eivät israelilaiset ole järin ihastuneita Sharoniinkaan. Hän on kuitenkin onnistunut saamaan enemmistön taakseen iskulauseillaan, joissa korostetaan Israelin turvallisuutta. Palestiinalaisten kansannousu ja Barakin rauhanohjelma ovat muokanneet maata Sharonin voitolle. Sharonin saamat äänet ovatkin paljolti ääniä Barakia ja Arafatia vastaan pikemmin kuin Sharonin puolesta.

Sharonin linja palestiinalaisia kohtaan on äärimmäisen kova. Hän torjuu kaikki myönnytykset palestiinalaisille. Sharon ei usko rauhansopimuksen palestiinalaisten kanssa olevan mahdollinen vielä vuosiin. Hän ei myöskään hyväksy itsenäistä Palestiinan valtiota. Sharon haluaa säilyttää kaikki juutalaisten siirtokunnat sekä Jerusalemin Israelin täydellisessä hallinnossa. Palestiinalaispakolaisilla ei olisi paluuta Sharonin johtamaan Israeliin.

Palestiinalaiset ovat jo todenneet, että Sharonin tulo pääministeriksi johtaisi sotaan. Näin ei välttämättä käy, mutta kohti epävarmaa aikaa Israel joka tapauksessa kulkee. Tällä kerralla ei sovitteluapua ole luvassa edes Yhdysvalloista, jossa presidentti George W. Bush näyttää haluavan ainakin toistaiseksi pysyä taka-alalla rauhanprosessissa. On kuitenkin selvää, että Sharonin linja johtaisi ennen pitkää umpikujaan. Uusia ratkaisuja ja todennäköisesti myös uusia henkilöitä tarvitaan tilanteen laukaisemiseen. Kelloa ei voi kääntää taaksepäin kuten Sharon yrittää tehdä.