Päivän Pistot -kolumni Aimo Massinen
Vainajasta ei puhuta pahaa

Poliittiset sanomalehdet, puolueiden äänenkannattajat poistuvat keskuudestamme yksi toisensa jälkeen kuin vanhainkodin asukit. Tällä viikolla iskettiin lopullinen naula Turun Päivälehden sanaiseen arkkuun.

De mortuis nihil nisi bene , kuolleista ei puhuta muuta kuin hyvää, opetti jo Kreikan viisas mies Kheilon noin 1400 vuotta sitten. Se on yhä hyvä neuvo kaikille.

Turun Päivälehdestä , entisestä rakastetustani, tuskin voisin pahaa sanaa sanoakaan, sillä lehden poismenon johdosta tulee kaiho, kaipaus. Vaikka yli 100-vuotias vanhus olikin jo menettänyt parhaimman teränsä tämän päivän maailmaan, sananvapauden kirjosta putosi silti taas jotakin pois.

Vuonna 1898 perustettu sanomalehti ehti ilmestyä monilla nimillä: Länsi-Suomen Työmies, Sosialisti, Demokraatti , sitten jälleen Sosialisti ja vuodesta 1951 lähtien Turun Päivälehti .

Kun puolueen pää-äänenkannattaja Demari haukkasi lehden vuonna 1997, omasta identiteetistä ei jäänyt jäljelle paljon muuta kuin nimi. Tällä viikolla vietiin sekin. Yhdistetty lehti on varsinainen nimihirviö: Uutispäivä Demari .

Turun Päivälehdellä on kunniakas poliittinen historia. Työväenliikkeen monet johtohahmot Ukko Ursinista alkaen ovat levittäneet ilosanomaansa tämän lehdykän välityksellä.

Nykypolven on ehkä vaikea ymmärtää vuosikymmenien takaista poliittista ilmastoa, mutta vielä silloinkin kun presidentit olivat kekkosia, myös puolueet olivat puolueita ja lehdet tunnustivat väriä. Nythän kaikki on yhtä pluttanaa kurrimaitoa.

Kuusikymmenluvulle saakka Turun Päivälehteä johtivat poliitikot. Lehden pitkäaikaisin päätoimittaja (1942-1966) oli Rafael Paasio, joka piti erottamisuhasta huolimatta lehdestään kiinni ministerivuosinaankin.

Paasion poissaollessa käytännössä lehteä tekivät ja johtivat muut, 1960-luvulla näkyvimmin toinen päätoimittaja Esko Niskanen . Hän pöllytti porvareita paitsi pääkirjoituksillaan, pakinoitsija Kaulus Köyhäsenä.

Eskokin eteni sitten eduskuntaan, ministeriksi ja valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtajaksi. Nykyään eläkkeellä oleva Niskanen ravitsee lehtien yleisönosastoja muistuttamalla tovereita aatteen voimasta ja haukkumalla Ketosten ja Erkon "verikoiria" - eikä ihan aina aivan syyttäkään.

Turun Päivälehden talous on ollut aina kuralla, mutta se ei ole ollut esteenä ideologisille kiistoille. Viimeisin vakava taisto syntyi 1970-luvun alussa, jolloin päätoimittaja Aarne "Ake" Keskitalo veti lehden linjaa niin vasemmalle, että monia puoluetovereitakin hirvitti. Ake taisteli intohimoisesti paitsi sananvapauden, myös demokraattisen sosialismin idealististen ihanteiden puolesta.

Kun itse astuin ruoriin 1977, pahin poliittinen kiihko ja kuohunta oli silloin jo ohi, mutta moniarvoisen journalismin arkea ei aina ymmärretty oman päätoimittajakauteni aikana. Poliittisille vastustajille ei olisi saanut antaa palstatilaa ja ns. omia olisi pitänyt mieluummin aina vain kehua. Niinpä pääkirjoituksia ja piikikkäitä päivän pistoja piti käsitellä joskus jopa Sdp:n puolue- ja piiritoimikunnassa sekä lehden johtokunnassa.

Vielä niinkin myöhään kuin 1985, kun Mauno Koivisto ajautui törmäyskurssille Ylen kanssa, puoluelehden olisi pitänyt asettua "oman presidentin" puolelle.

Kun päinvastoin innostuin antamaan satikutia Koivistolle, lehden johtokunnan korkeat toverit kävivät kuumina. Joku kuumakalle jätti jo erokirjeenkin.

Onneksi aina rauhallinen ja joviaali johtokunnan puheenjohtaja Reino Breilin selvitti senkin "kriisin". Repe pani aina koko sydämensä - ja joskus lompakkonsakin pantiksi - paikallisen työväenlehden puolesta.

Nyt hänenkin on taisteltava valtakunnallisen Uutispäivä Demarin puolesta, johon meistä useimmat tuntevat mielenkiintoa vain kaima Aimo Kairamon pirullisen hykerryttävien kolumnien takia.

Vaikka toivotankin Sdp:n lehtiuudistukselle menestystä, maailma on kyllä sillä tavalla muuttunut, ettei aatteelliselle medialle ole enää kysyntää. Lehdillä on vain informaation levittämisen ja bisneksen aate.

Sdp:n mediayhtiö Suomen Viestintärahoituskin on nykyään pelkkä sijoitusyhtiö. Sen muutaman sadan miljoonan markan pääomaa ei ole sijoitettu suinkaan omiin kannattamattomiin mediataloihin, vaan pörssiosakkeisiin ja muihin kapitalistien pelimerkkeihin.

Mitä niillä työväenlehdilläkään tekee, jos työväenliikkeen sanoma on yhtä tärkeä kuin keskeisin kännykkäkysymys: "Oletko pahassa paikassa?"
Kirjoittaja Aimo Massinen on Turun Sanomien päätoimittaja.