Havaintoja-kolumni Raimo Vahtera
Rikas, rikkaampi, onnellinen?

Otsikko on suoraan Svenska Dagbladetin taannoisesta liitteestä, jossa tarkasteltiin tuloerojen kasvua Ruotsissa.

Otsikko tuo mieleen sadun, jossa valtakunnan onnellisin oli paidaton mies. Sellaisenkin Tukholmassa äskettäin käydessäni näin, mutta en usko, että hän oli kuningaskunnan onnellisin.

Tuloerot ovat Ruotsissa kasvaneet, ja niistä keskustellaan. Tosin häveliäästi, sillä perinteeseen ei kuulu puhua rahasta.

Vuodesta 1989 vuoteen 1998 rikkaimman kymmenyksen käytettävissä olevat tulot kasvoivat kymmenen prosenttia. Samanaikaisesti köyhimmän kymmenyksen tulot laskivat 13 prosenttia.

Kuilun kasvu on sitä luokkaa, että kansankodissa natisee muukin kuin sänky. Natiseehan moni meilläkin.

Tilastothan ovat niin kuin luetaan. Luku, joka kertoo köyhien köyhtyneen 13 prosenttia, ei sisällä kotona asuvia nuoria. Jos heidät otetaan lukuun, köyhien tulot ovat LO:n mukaan pudonneet kolmanneksen, 34 prosenttia.

SvD kertoo, että OECD:n selvityksen mukaan tuloerot ovat kasvaneet 14 teollisuusmaassa 21:stä. Ruotsi sijoittuu kuilun kasvunopeuslistassa kahdeksanneksi.

Syy tuloerojen kasvuun löytyy 1990-luvun alun lamasta, sen mukanaan tuomasta työttömyydestä. Muita syitä ovat palkkahaitarin venyminen ja pääomatulojen huikea kasvu.

Tuttuja juttuja. Ruotsissa muistellaan vielä 1970-lukua, jolloin telakkateollisuus meni sen sileän tien. 1990-luvun kehitys oli samansukuista. Väkeä ohjattiin enemmän kilometritehtaalle kuin muihin tehtaisiin.

Toki Ruotsissakin muistetaan äkki- ja upporikkaiden hyvää tekevä vaikutus.

Muistetaan kertoa myös, että jossakin vaiheessa - esimerkiksi kun vuotuiset tulot huitelevat kahden miljoonan kruunun kieppeillä - raha ei enää kannusta. Ilmeisesti Ruotsin rikkaiden säkissä on pohja.

Akateemisesti koulutettuja mutta heikosti palkattuja on myös naapurissa. Heidät on tuomittu köyhyyteen. Täytyy vaan ajatella, ettei raha ole kaikki.

Eräässä mielessä SvD:n raportti oli täydellisempi kuin monet meillä julkaistut. Siinä oli listattu myös parhaat veronmaksajat. Henkilö, joka maksaa runsaat satamiljoonaa kruunua veroa, on melkoinen sankari.

Ruotsihan osaa jääkiekon ohella myös verottamisen taidon.

Kaiken kurjuuden keskellä, onhan se kurjaa että köyhät köyhtyvät, raportti sisältää ilosanoman: Ruotsi tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden rikastua, jopa maahanmuuttajalle.

Vaikka Ruotsi ei ole mikään Amerikka, jossa reipas nuori mies nousee juoksupojasta pääjohtajaksi, kaikki on mahdollista.

Italiassa 1945 syntynyt Salvatore Grimaldi on Ruotsin rikkain maahanmuuttaja. Hän oli 7-vuotias, kun perhe muutti maahan.

Hän aloitti kahta tyhjää kättä heiluttaen ja nyt hän omistaa Monark Stigan ja Grimaldi Industrin. Alkupalkka Volvolla oli viisi kruunua tunnissa, nyt tulot ovat 1,8 miljardia kruunua.

Vaikka rahaa on, Grimaldi ei pistä sitä menemään matkoihin ja muihin humputuksiin. Hänelle riittää tieto siitä, että voisi reissata maapallon ympäri.

Hän ei aio myöskään eläköityä. On kuulemma nähnyt rikkaita eläkeläisiä. Puhuvat vain aktiiviajastaan. Loppuelämä golfkentällä olisi sama kuin kuolema.

Näin naapurissa.

Olen itsekin tuon tuosta fundeerannut optio- ja muiden rutosti rikastuneiden ongelmaa. Mielestäni he eivät ole ongelma, kunhan verotus keventää heidän taakkaansa.

Ongelma ovat köyhät, joukosta jäävät.

Jälkipään valvoja on armeijasta tuttu termi. Pitemmillä marsseilla jälkipään valvojilla oli tarpeellinen sarka. He huolehtivat joukosta jääneistä.

Matkalle uupuneet nostettiin reppuineen ja rensseleineen, pyörämarssilla pyörineen, autonlavalle ja he saivat kyydin, tarpeen mukaan hoitoakin.

Se oli kaveria ei jätetä -henkeä.

Sitä me tarvitsemme. Ketään ei pidä jättää, kaikista pitää pitää huolta.

Siihen meillä on varaa, täytyy olla varaa.
Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.