Yrittäjän elämää

Miten käy yrittäjän tietoyhteiskunnassa, mietin kuunnellessani tämänvuotisen PKT-kesäkokouksen alustajia Kuopiossa toissapäivänä. Pienen ja keskisuuren teollisuuden edustajille kerrottiin keinoista, joilla hekin saavat täystehon irti tietotekniikasta. Mahdollisuuksia entistä parempaan toimintaan on paljon, kuten TS eilen raportoi.

Vaikka suhdannenäkymät ovat edelleen valoisat, heijastuu muutoksen ja epävarmuuden aika puheissa rivien välistä voimakkaampana. Pienyrittäjä ei voi turvautua oikeastaan mihinkään, hän on kaikkien verkkojen keskellä melko yksin. Tämä tilanne uhkaa meitä kaikkia, jos on uskominen Nokian johtaja Veli Sundbäckin näkemystä, jonka mukaan "jokainen kansalainen on tietoyhteiskunnassa ikään kuin oma yrityksensä".

Yhteiskunnassa on jo nyt itsensä työllistäviä ihmisiä, yhden hengen yrityksiä, kymmenin tuhansin, suuri osa heistä palveluammateissa. Luulisi, että yhteiskunta pyrkii tukemaan kaikin keinoin tällaista aloitteellisuutta ainakin turvaamalla yrittäjille tasavertaisen aseman toiselta palkkansa saavien kanssa.

Todellisuus on toinen, kuten hierojana itsensä elättävän 56-vuotiaan turkulaisnaisen tapaus osoittaa. Hän siirtyi tänä kesänä osa-aikaeläkkeelle maksettuaan 23 vuoden ajan yrittäjäeläkettä 73 000 markan vuosituloistaan 12 000 markkaa vuodessa. Sen perusteella hänen osa-aikaeläkkeensä on nyt 1 500 mk/kk vähennettynä tietenkin vielä veroilla.

Tästä eteenpäin hän maksaa 65 ikävuoteen asti vuosittain yrittäjäeläkettä 6 000 markkaa, saaden sitten käden taidoistaan ja kovasta työstä bruttona 3 000 markan kuukausieläkettä.

Hänen työttömyyseläkkeelle joutunut miehensä saa jo nyt 60-vuotiaana 6 000 markan eläkettä. Toisen palveluksessa olleen turva on siis aivan toisella tasolla kuin itsensä yrittäjänä elättävän hierojavaimon.

Yrittäjien tulotasokaan ei ole kovin hääppöinen, kansainvälisissä vertailuissa se jää alle palkansaajien keskimääräisten tulojen.

Hierojayrittäjämme on myös veroloukussa, vuoden 1993 verouudistuksen jälkeen hänen yrittäjänä maksamansa 29 prosentin pääomatuloveronsa on korkeampi kuin muiden töissä olevien alle 140 000 markkaa vuodessa ansaitsevien palkansaajien verotaso.

Puolet perustetuista yrityksistä kaatuu viiden vuoden sisällä perustamisestaan. Tätä riskiä vastaan ei saa vakuutusta, konkurssin tehnyt on usein puilla paljailla. Menee talo, auto, mökki ja paljon muuta. Sen sijaan yrittäjän palveluksessa olleella työntekijällä on ensisijainen oikeus palkkasaataviinsa, käy yrittäjän miten tahansa.

Yrittäjäriskin ottanut voi kysyä, miksi pomminvarmoissa työpaikoissa eläneiden valtion virkamiesten keskimääräinen eläke nousee yli 7 500 markan kuukaudessa kun elämänsä riskien alla toimineiden yrittäjien eläke jää pari tonnia pienemmälle 5 100 markan tasolle.

Kumpaakaan ei ole syytä kadehtia, mutta nämä tosiasiat tekevät ymmärrettäväksi sen, miksi kynnys yrityksen perustamiseen on korkealla, vain kahdeksan prosenttia maamme työvoimasta toimii yrittäjinä. Uusien yritysten perustamismäärä on meillä puolta pienempi kuin EU:ssa keskimäärin.

Työntekijän ainoa pääoma on hänen osaamisessaan ja hänen markkinoilla myymässään ajassa, joten on ymmärrettävää, että toisen palveluksessa olevaa työntekijää suojataan lakien ja sopimusten voimalla. Ojasta mennään kuitenkin allikkoon, jos nämä pykälät jäävät elämään omaa, "kiveen hakattua" elämäänsä, samaan aikaan kun ympäröivä maailma kulkee kehityksessään molemmin puolin ohi.

Esimerkki hullutuksesta on kiista ulkomaisen työvoiman käytöstä suomalaisilla aluksilla. Suomen merenkulun osapuolet, sekä palkanmaksajat että palkolliset, soutavat nyt eri veneissä vastakkaisiin suuntiin huudellen megafonilla laidan yli toisilleen syytteitä.

Tämä on varmin tapa upottaa suomalainen merenkulku. Varustajien olisi nieltävä kiukkunsa, nollattava tilanne ja palattava neuvottelupöytään. Merimies-unionin olisi jätettävä jääräpäisyytensä ja mietittävä, miten pitkään työnantaja voi maksaa heidän jäsenkunnalleen 6 kuukauden työstä 13 kuukauden palkkaa, kun puolalainen ammattimies tekee saman työn kahdeksan ja puolen kuukauden korvauksella.

Varustamo voi lähteä pois Suomesta, niin myös merimiehet vieraan lipun alle. Mitä silloin tekee Unioni, jolla ei ole jäseniä.

Onko joku kuullut, että palkansaajajärjestö ilman työnantajia olisi itsessään kannattava liiketoiminta-ajatus. Jos on, Suomi saa loistavan uuden vientituotteen.