Kolumni Päivän pistot/Aimo Massinen
Hiljaisen kansan maa

Tämä kesä meni ohi vaihtelevia säitä pidellessä. Säätä oli helppo ennustaa: joko sataa, paistaa tai pilveilee.

Turussa kesän huikein uutinen oli, kun 69 palomiestä säntäsi sunnuntaiyönä 16. heinäkuuta sammuttamaan Turun tuomiokirkon tornin ympärillä leijunutta vesihöyryä, savulta näyttänyttä usvaa!

Aina sanotaan, että väärin sammutettu, mutta tällä kertaa paikalle rynnänneet 20 sammutusyksikköä tekivät aivan oikein jättäessään vesihöyryn sammuttamatta.

Kesälomalla tuli kierrettyä muuta kuin tahkoa. Autoilin armasta isänmaatamme pitkin linjalla Turku-Savonlinna-Nurmes-Kuhmo-Kuusamo-Sodankylä-Kiilopää-Utsjoki- Lemmenjoki-Ylläs--Pudasjärvi-Oulu-Jyväskylä-Padasjoki-Turku.

Pikakatsaus suomalaiseen maaseutuun tuotti johtopäätöksen, ettei kaikkea toivoa ole vielä sentään menetetty. Maaseudulla on elävästä elämästä muitakin merkkejä kuin valkoisten rehupaalien rivistöt.

Maatilat, pellot, mökit, pihat ja puutarhat ovat hyvin hoidettuja. Rakennukset ovat hyvässä maalissa eikä rappion merkkejä ainakaan ulospäin ole muutenkaan kovin paljon näkyvissä. Vain kirkonkylien muutamat tyhjät liikehuoneistot kielivät, että ongelmiakin on.

Automatkan vaikuttavin näky löytyi Suomussalmen ja Kuusamon välillä sijaitsevalta suopellolta, jossa on jo kuusi vuotta jököttänyt tanssija Reijo Kelan tilataideteos Hiljainen kansa . Siellä lähes tuhat turvepäistä, erivärisiin ryysyihin puettua hiljaista hahmoa seisoo tumput suorana. Hätkähdyttävä näkymä panee kiireisimmänkin turistin painamaan jarrupoljinta.

Tuskin mikään muu teos voisi osuvammin kuvata suomalaista, hiljaista, nöyrää ja usein alaspainettuakin kansaa, joka ei valita. Tai jos vähän valittaakin, se ei ainakaan kapinoi - vaikka syytäkin olisi.

Kun Reijo Kelan hiljaisilta hahmoilta riisuu pehkupäät ja vaatteet, jäljelle jää tuhat puuristiä. Toivottavasti Suomen kaunis maaseutu ei koskaan muistuta hiljaista hautausmaata.

Hiljainen kansa -mentaliteetti sävyttää myös suomalaista politiikantekotapaa. Tänä(kin) kesänä mestaroijina ovat olleet Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö - taustanaan Anneli Jäätteenmäen jokapäiväinen jäkätys.

Varsinkin Sauli Niinistö on heilunut kukkona tunkiolla. Muille poliitikoille - ja tavalliselle kansalle - on jäänyt nöyrän kuuntelijan ja myötäilijän osa.

Niinistölle voidaan jo tässä vaiheessa myöntää Vuoden Vaikuttajan titteli, vaikka hänen kaikki aatoksensa tuskin toteutuvatkaan.

Valtion ensi vuoden budjetti oli lähes läpihuutojuttu, kun talouden ylikuumenemista pelkäämättä hyväosaisillekin heitettiin roima veronalennus, mikä on olevinaan nykyään menestyksen mantra kaikkeen inhimilliseen tulevaisuuteen.

Niinistön paratiisi olisi täydellinen, jos vielä työttömät ymmärtäisivät luopua korvauksistaan ja pienituloiset työlliset yleissitovista sopimuksistaan.

Kun Niinistö itsepintaisesti jarruttaa jo työnantajienkin hyväksymää työsopimuslain uudistusta ja vaatii lisäksi työttömyyskorvausten porrastamista, niihin sisältyy selvä ideologinen lataus. Näin pyritään työn hinnan alentamiseen ja ay-liikkeen voiman heikentämiseen - työllisyyden nimissä tietysti.

Suomen Pankin johtajanimitykset siirtyvät syksyyn, mutta kokoomuksen nöyrää ja hiljaista eduskuntaryhmää kypsytellään Niinistön jyräyksen taakse.

Niinistön ehdotus Johnny Åkerholmista oli taitava veto. Mieshän on paitsi pätevä, myös sopivan huonomuistinen. Tämä "sitoutumaton" virkamieshän unohti aikoinaan tyystin Arja Alhon yöllisen Erm-puhelun, niin että ministeri joutui puhelunsa tositteilla todistamaan! Vasta sen jälkeen Åkerholmin muisti palaili pätkittäin.

Mutta Niinistö on Ilkka Kanervankin kannalta kiusallisen oikeassa siinä, ettei Suomen Pankin johtoon enää välttämättä tarvita entisten poliitikkojen armeijaa. Tyhmempi ei myöskään ymmärrä, miksi SP:ssa on yhä lähes 800 ihmisen henkilökunta, vaikka rahapolitiikan päätökset tehdään Euroopan keskuspankissa Frankfurtissa.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä äänestänee aikanaan Åkerholmin ja Kanervan välillä. Hiljainen kansakunta jännittää nyt, selviääkö Suomen Pankki tulevaisuuden haasteistaan mitenkään ilman Ilkka Kanervaa ja Mauri Pekkarista .

Joka tapauksessa Jukka Pekkarinen valittaneen vähän myöhemmin Suomen Pankkiin johtajaksi Pentti Koivikon tilalle, jotta edes jonkin tason pätevyys johtajistossa turvataan.
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.