Raimo Vahteran Havaintoja-kolumni:
Länsimainen perintömme, väri

Maailman muutosvauhti on niin hurja, että nopeatkaan eivät tahdo pysyä kyydissä, hitaammista puhumattakaan.

Sain tässä yhtenä päivänä lyhyen oppitunnin muutoksen hurjuudesta.

Kesän askareisiin kuuluu monenlaisia operaatioita. Suunnitelmiini on useana vuonna kuulunut puhdistusoperaatio. Se on lähes entinen operaatio, sillä useimmiten se jää varhaiselle suunnitteluasteelle.

Ajanoloon roinaa kertyy paikat väärälleen, mutta poisheitto on vaikea laji. Sodan jälkeen juurrutettu säästäväisyys istuu sitkeässä. Sen pääsääntö on: minkä tänään heittää pois, sitä huomenna tarvitsee.

No, joka tapauksessa tänä kesänä etenin hieman suunnittelua pitemmälle.

Jonkin laatikon pohjalta osui käteeni Turun Sanomat vuodelta 1975. Mikään ei ole vanhempi kuin eilinen sanomalehti, sanotaan. Tämä oli siis lähes arkeologinen löytö. Neljännesvuosisata sitten ilmestynyt lehti.

Lähes ainut asia, joka on säilynyt sellaisenaan, on lehden logo. Kaikki muu on muuttunut.

Mutta lehden ympäristö eli Turku on muuttunut enemmän kuin lehti. Sen muutos heijastuu lehden sivuilta.

Monet, enemmistö niistä liikkeistä, jotka siinä lehdessä sinä päivänä ilmoittivat, ovat historiaa.

Turkulaisia vaatettivat silloin muun muassa M.A.Gumpler, Kuusinen ja Muotitalo Rönkä. Punapääoma oli voimissaan: Centrumissa oli tavaratalomessut ja Eka-kalusteella sunnuntainäyttely. Kalustokeskuksessa oli raju remonttimyynti.

Turkulaiset kävivät silloinkin elokuvissa. Leffateattereita oli paljon: Bio Boston, Casino, Domino, Kinopalatsi ja Kino Turku kuuluivat vielä silloin valikoimaan.

Turkulaisten ruokaostoksista kilvoittelivat muun muassa Tuote-Valinta ja Ruokakeidas. Marina Palacen perhelounas maksoi aikuisilta kaksikymppiä. Uuden bemarin sai 30 000 markalla.

Lehden pääuutinen oli ulkoministeri Henry Kissingerin matka Egyptiin, jossa hän keskusteli presidentti Anwar Sadatin kanssa.

Teiniliiton liittokokouksessa jatkui valtakirjafarssi.

Aliopalstalla Johannes Koroma vakuutti, että Suomessa tarjotaan kuluttajille kallista ylisuojaa.

Kaupunginteatterissa meni BrechtinSezuanin hyvä ihminen ja TS:ssa sen arvioi vieraileva kriitikko Kari Salosaari .

Satunnainen lehti satunnaiselta vuodelta kertoo vain satunnaisia asioita. Viikon lehdet antaisivat täydellisemmän kuvan, puhumattakaan vuosikerrasta.

Yksikin lehti on kuin gallup menneisyydestä. Sen vertaaminen tähän päivään kertoo jotakin muutoksesta, sen suunnasta.

1970-luku tuntuu meikäläisestä läheiseltä. Se on kuitenkin kaukana, syvällä pysähtyneisyyden ajassa. Nykyinen muori oli silloin erilainen nuori.

Tekninen kehitys on ollut huima. Kalkkeripaperi oli sen ajan kopiokone.

Kun kääntää katseen tulevaan, voi vain arvailla, mitä seuraavat 25 vuotta tuovat tullessaan. Muutos ei hidastu. Epäilen, että muutoksen paineet saattavat kohdistua jopa lehden logoon.

Nykyiset televisio-ohjelmat näyttävät tuolloin varmasti yhtä oudoilta kuin vuoden 1975 ohjelmat.

TS:n ohjelmatiedoissa oli valittavana kaksi kanavaa, ykkönen ja kakkonen, sekä lisäksi Tallinnan TV.

Radiossa oli yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma. Radio-ohjelmat päättyivät kello 23.30 Maamme-lauluun.

Teknistä tasoa kuvaa ohjelmissa ollut lisäys: väri.

Otsikon ohjelmasta lehti kertoi näin: "Länsimainen perintömme. Sir Kenneth Clarkin ohjelma länsimaisesta kulttuuristamme ja sen kehityksestä halki vuosisatojen. Tämänkertainen jakso: Ihminen - kaiken mitta. Väri."

Mitkä ovat ne muutosvoimat, jotka ympäristöämme muokkaavat? Hieman, mutta vain hieman yksinkertaistettuna ne ovat tekninen kehitys, tehokkuus ja raha.

Politiikka tulee perässä. Se on jälkien paikkausta ja jälkipään valvontaa.

Se voi jarruttaa muttei pysäyttää kehitystä, Turussakaan.
Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.