Pääkirjoitus 29.6.2000:
Saksasta ja Ranskasta tulossa
EU:n johtava "pioneeriryhmä"

Ranskan presidentti Jacques Chiracin Saksan vierailu ja hänen Berliinin valtiopäivätalossa pitämänsä linjapuhe Euroopan tulevaisuudesta vahvisti jälleen näiden kahden keskeisen EU-valtion jo ennestään kiinteää yhteistyötä. Saksa ja Ranska muodostavat sekä EU:n sydämen että aivot, haluttiin sitä tai ei.

Presidentti Chirac toi Eurooppa-keskusteluun uuden iskulauseen, Saksan ja Ranskan vetämän "pioneeriryhmän", johon muutkin saavat kyllä tulla mukaan. Tällä ryhmällä olisi tienraivaajan rooli talouspoliittisessa yhteistyössä, puolustus- ja turvallisuuspolitiikassa sekä rikollisuuden torjunnassa.

Chirac tyrmäsi ajatuksen EU:n liittovaltiosta. Hän puhui kansallisvaltioiden, siis ennen muuta Saksan ja Ranskan vetämästä unionista. Koko EU:lle hän ehdotti kuitenkin jälleen yhteistä perustuslakia, joka hyväksytettäisiin viime kädessä EU-maiden kansanäänestyksissä.

Chiracin puhe oli vastaus Saksan ulkoministeri Joschka Fischerin kohupuheeseen, joka meni EU:n yhdentymiskehityksessä hieman Chiracia pitemmälle. Fischer visioi EU:sta jonkinlaista liittovaltiota, jolla olisi oma presidentti, hallitus ja parlamentti. Tosin Fischerkin halusi säilyttää kansallisvaltiot EU:n perusyksikkönä.

Ranskan presidentin puhe oli merkittävä nimenomaan siinä valossa, että Gallian kukolla on juuri alkamassa kausi EU:n puheenjohtajamaana. Ranskalla on ennen pioneeriryhmän perustamistakin melkoinen haaste pyrkiessään vuoden loppuun mennessä viemään päätökseen hallitusten välisen konferenssin HVK:n. Siinä EU:n päätöksentekoa on tarkoitus virtaviivaistaa mm. komission uudistamisella, enemmistöpäätösten määrän lisäämisellä ja jäsenmaiden välisten äänivaltasuhteiden rukkaamisella.

EU:n laajentuminen vaatii välttämättä jonkinlaista hallintouudistusta. Muuten EU:lla ei ole tulevaisuutta, vaan se jämähtää paikalleen vain loputtomien kokousten sarjaksi ilman edistymistä itse asioissa.

Chiracin puheet onkin nähtävä lähinnä vain Saksan ja Ranskan aseman korostamisena, sillä HVK:n avulla juuri luodaan eräänlaisia pioneeriryhmiä. Laajentumisen myötä EU:ssa on väistämättä monen kerroksen väkeä. Myös Emu on omalla tavallaan etujoukko, yhteisen euron tienraivaaja.

Niin kauan kuin esimerkiksi Englanti pysyy Emun ulkopuolella, se jää EU:n ytimen ulkopuolelle sekä samalla Saksan ja Ranskan varjoon. Englanti on ymmärrettävästi huolissaan kahden keskeisen EU-maan yhä tiivistyvästä yhteistyöstä.

Pääministeri Tony Blair kiiruhtaakin tällä viikolla Saksaan tapaamaan liittokansleri Gerhard Schröderiä ja keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta. Englanti haluaa ilmeisesti edetä uusien perussopimusten uudistamisessa selvästi hitaammin.

Puheista päätellen EU:n yksi tavoite, "ei enää sotaa Saksan ja Ranskan välillä", olisi näillä näkymin saavutettu. Suomi pyrkii turvaamaan paikkansa osana kehityksen kovaa ydintä, taloudessa osana EMU:a ja sotilaallisesti yhteisen puolustuksen ja kriisihallinon piirissä. Kovan ytimen politiikan perustat asetettiin jo Amsterdamissa, sensijaan pelisäännöt puuttuvat. Yksikään tasavertaisista EU-maista ei saa rakentaa itselleen etuja, joista muut jäisivät osattomaksi.