Pääkirjoitus 27.6.2000:
Työelämän laadun kehittäminen
keino hillitä varhaista eläköitymistä

Niin sanotusta eläkepommista on tullut yhteiskunnallisen keskustelun alituisaihe. Kysymys siitä, kestääkö kansantalous kulupaineen, kun suuret ikäluokat alkavat lähivuosina siirtyä työelämästä, jakaa hämmentävällä tavalla niin päättäjien kuin asiantuntijoidenkin mielipiteitä.

Suomi ei ole pommihuolineen suinkaan yksin. Kautta läntisen Euroopan ja Yhdysvaltojen on herätty kalkyloimaan, miten yleinen eliniän nousu lisää eläkemenoja ja muuttaa aktiivi-ja passiiviväestön välistä huoltosuhdetta.

Kun Suomessa vielä kymmenen vuotta sitten yhtä eläkeläistä kohti oli yli kolmen työssä käyvää, kahden vuosikymmenen kuluttua heitä on alle kaksi. Sama trendi koskee kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan niin Ranskaa, Ruotsia kuin Italiaa, jossa huoltosuhde alkaa jo nyt olla katastrofaalisen heikko.

Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen VATT:n tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen on tyynnytteli tulevaisuudestaan huolestuneita toteamalla äskettäin, että eläkepommista puhuminen on turhaa pelottelua. Hänen mukaansa eläkekustannusten riistäytymisestä ei ole niin kauan vaaraa, kun pidetään huolta kansantalouden kasvusta, kunnosta ja suorituskyvystä.

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara ei olisi aivan yhtä luottavainen. Hän laskee, että hankaluuksilta säästytään vain määrätyin edellytyksin. Eläkepommi jää suutariksi, jos 15 - 65 -vuotiaiden työssä oloaste pystytään nostamaan yli 80 prosenttiin ikäryhmissä 15- 65 -vuotiaat (TS 26.6.).

Soininvaaran mitoittama ehto on erittäin tai oikeammin epärealistisen tiukka. Nykyisin aktiiviväestöstä on työllisiä 67 prosenttia, eikä Lipposen hallitus ole tohtinut asettaa tavoitteeksikaan kuin 70 prosentin tason. Jotta päästäisiin yli 80:een kaikkien suomalaisten pitäisi tulla ulos kouluista valmiina tohtoreina 21-vuotiaana ja viipyä työelämässä vähintään 65-vuotiaiksi.

Pessimistisistä luvuista huolimatta peruspalveluministeri uskoo VATT:n tavoin, että vahva talouskasvu helpottaa eläkeongelmien ratkaisua. Jos sen kautta työttömyyttä saadaan edelleen alas, pommi saattaa kutistua pikku tussahdukseksi.

Ainakin yhtä tärkeää kuin on saada työttömille töitä, olisi saada työlliset pysymään töissä. Aivan liian suuri osa suomalaisista lyö hansikkaat tiskiin ennen aikojaan. Eikä vähiten siksi, että on tarjolla houkuttelevia putki- ja varhaiselkejärjestelyjä, joita yhteiskunta muun muassa työvoimapoliittisista syistä takavuosina suorastaan tyrkytti.

Syvimmiltään eläköitymisen halussa on kyse paljon muustakin. Työ ei innosta, ei haasta tai ei anna sitä toimeentuloa, eikä aineellista turvallisuutta, jota sen pitäisi. Laman vuosilta työelämään näyttää jääneen pätkätyö-, ynnä muita käytäntöjä, jotka ehkä silloisessa tilanteessa olivat perusteltuja, mutta eivät ole sitä enää.

Kuten Soininvaarakin toteaa, usein pahiten mäihin tapoihin ovat pinttyneet julkisen sektorin työnantajat. Tarvetta työelämän laadun kohottamiseen on toki muillakin. Se on välttämätöntä, jos eläköitymistä halutaan kestävällä tavalla hillitä.