Pääkirjoitus 18.6. 2000
Perhevapaiden kustannuksiin
ei ole helppoa tasauskeinoa

Miehiä on kannustettu isyysloman ja perhevapaiden pitoon tähän asti lähinnä sukupuolten tasa-arvoon vedoten. Perustelu on ollut ylevä, mutta ei suinkaan pyrkimysten ainoa vaikutin. Nyt palvelualan työnantajajärjestö on nostanut kissan pöydälle ja vaatii isien lapsilomien lisäämistä myös taloudellisen rasituksen tasaamiseksi.

Palvelutyönantajien mielestä työntekijöiden lapsista aiheutuvat kustannukset jakaantuvat nykyisin aivan liian epätasaisesti. Syyn tyytymättömyyteen arvaa: alalla työskentelevistä keskimäärin 70 prosenttia on naisia.

PT julkisti äskettäin aihetta selvitelleen jäsentutkimuksen. Sen mukaan lasten syntymästä äitiyslomineen, lomapalkkoineen ja -korvauksineen sekä sijaiskoulutuksineen koituu jäsenyrityksille vuodessa yhteensä noin miljardin markan ylimääräiset kulut. Lisäksi tulevat naisten raskauskomplikaatiot ennen äitiysloman alkua, lasten sairauden vuoksi poissaolot ja niin edelleen.

Tutkimuksen analysoimasta "kustannusrakenteesta" syntyy helposti se käsitys, että hedelmällisyysikäiset naiset ovat palvelutyönantajille pelkkä harmi ja rasitus. Puuttuu vain, että PT suosittelisi heille hellan ääressä pysyttäytymistä siksi, kunnes jälkeläiset on saateltu maailmaan ja omille jaloilleen.

Todellisuus on vain sikäli hankala, ettei palveluala tulisi kuuna päivänä toimeen ilman nykyistä naistyövoimaa. Kauppaliikkeissä, terveystoimessa, pankeissa, ravintoloissa ja mitä erilaisimmissa liike-elämän tehtävissä tarvitaan kipeästi fiksujen ja osaavien naisten työpanosta.

Kokonaan toinen kysymys on, pitäisikö jälkeläisten syntymään ja hoitamiseen liittyvää kulurasitetta kompensoida ja miten.

PT esittää yhtenä vaihtoehtona, että kaikille työnantajille maksettaisiin jokaisesta työntekijälle syntyneestä lapsesta kertasumma. Näin kompensoitaisiin eroja, jotka kieltämättä vaihtelevat melkoisesti toimialasta riippuen. Esimerkiksi naisvaltaisissa hotelli- ja ravintolatyössä poissaoloja on keskimäärin 6,3 prosenttia, kun miehisissä teollisuusyrityksissä vastaava prosentti jää yhteen.

"Könttätasauksen" ongelmana on arvatenkin toteutus. Nyt vähemmillä kustannuksilla selviävät yritykset ja työnantajat ovat tuskin kovin hanakoita solidaarisempaan järjestelmään. Ratkaisematta on sekin, miten yhteiskunta, käytännössä Kela tasaukseen osallistuisi.

Toinen malli on pyrkiä vaihtoehtojen tasaisempaan jakoon perheiden tasolla. Vaikka elämmekin sukupuolten tasa-arvon mallimaassa, suomalaiset miehet ovat edelleen kovin harvoin poissa töistä lastensa vuoksi.

Palvelutyönantajat patistaisivat miehiä vastuunkantoon vaikka pienellä pakolla. Ensimmäisenä askeleena olisi Norjan mallin mukainen vanhempainloman "isäkiintiö", joka varmistaisi, ettei oikeutta voisi siirtää äidille. Myöhemmin koko loma tulisi jakaa puoliksi.

Pakko ei ole koskaan erityisen hyvä keino vaikuttaa inhimilliseen käyttäytymiseen. Tässä se olisi puuttumista valintoihin, jotka ovat ihmisille hyvin henkilökohtaisia. Siksi on parempi luottaa siihen, että arvot ja asenteet vähä vähältä muuttuvat.

Prosessia varmaan nopeuttaisi, jos tulonsiirrot toimisivat niin, että perheelle olisi taloudellisesti samanarvoista, kumpi vanhempi jää lapsen vuoksi työstä pois. Nyt asianlaita ei valitettavasti näin ole.