Pääkirjoitus 11.6. 2000
Yhteinen vastuu ja välittäminen
unohtunut lasten kasvatuksesta

Aikamme lapset oireilevat monin tavoin kasvamisen ja kasvatuksen ongelmista.
Aikamme lapset oireilevat monin tavoin kasvamisen ja kasvatuksen ongelmista.

Koulussa häiriköintiä, kotona haistattelua, kaduilla ja kujilla maleksimista, piittaamattomuutta, normittomuutta, humalaa ja huumeita. Aikamme lapset oireilevat monin tavoin kasvamisen ja kasvatuksen ongelmista.

Huonosti käyttäytyvät nuoret voivat pahoin, mutta kukaan ei oikein tiedä miksi. Syitä on etsitty milloin viime vuosikymmenen alun talouslamasta, työttömyydestä ja syrjäytymisestä milloin nuorisotoimen määrärahojen niukkuudesta ja kaupallistuneesta nuorten kulttuurista.

Emeritus-arkkipiispa John Vikström on analysoinut (mm. TS 8.6.) poikkeuksellisen oivaltavalla otteella kasvatuksen kriisiä. Hän näkee ilmiöiden taustalla sekä ihmiskäsitykseen, etiikkaan että uusliberalismin nousuun liittyviä tekijöitä. Väärin ymmärretty ja väärin käytetty moderni vapaan kasvatuksen ihanne on tullut tiensä päähän.

Vähitellen myös arkikeskustelussa on alettu puhua kotikasvatuksen laiminlyönneistä ja piittaamattomuudeksi vääristyneestä sallivuudesta. Osa vanhemmista on itsekkyydessään unohtanut aikuisen roolinsa suhteessa lapsiin. Lapsi ja nuori kuitenkin tarvitsee tuekseen päätöskykyisen aikuisen.

Vanhemmuutta osaltaan vaikeuttaa se, että yhteisvastuullisuus lasten kasvatuksesta on kaupungistumisen myötä vähentynyt. Harvoilla perheillä on tukenaan isovanhempien, kummien, sukulaisten ja naapurien kiinteää verkkoa. Vanhempien ja lastenkin on jotenkin vaikeaa pitää yhtä, sillä monissa kodeissakin on varsin vähän yhteistä puuhasteltavaa.

Muiden muassa Forssassa huumeiden ja lääkeaineiden käyttö on lisääntynyt räjähdysmäisesti viimeksi kuluneen kolmen, neljän vuoden aikana. Päihteiden kanssa rinnan on kasvanut erilainen rikollisuus. Yksi silmiinpistävä seikka on yhä nuorempien päihtyneiden keikkuminen kaduilla yöaikaan.

Ongelman herättämänä Forssassa on virinnyt useita nuorisotyöprojekteja, jotka tähtäävät päihteiden käytön kuriin saattamiseen ja ennen muuta ennaltaehkäisyyn. Yhden projektin keskeiseksi sanomaksi on muodostunut vanhempien vastuun korostaminen ja yhteisvastuullisuus lasten kasvatuksesta.

Projektin julkilausumassa suositeltiin alle 15-vuotiaille kotiintuloaikoja. Lisäksi vedottiin kaikkiin aikuisiin, ettei alaikäisille hankita tai myydä päihteitä tai huumeita. Teeseissä vedottiin myös yhteisvastuullisuuteen eli jokainen aikuinen on velvollinen puuttumaan esimerkiksi ilkivaltaan.

Vaikka kyseessä ovat vain suositukset, toivoa sopii, että ne ainakin herättäisivät jokaisen vanhemman pohtimaan asiaa. Nykyisiin ongelmakäyttäjiin ei suosituksilla voida juurikaan vaikuttaa, mutta hyvä, jos niillä voidaan vähentää uusien käyttäjien määrää.

Nuorille ja varhaisnuorille suunnatulla mielekkäällä harrastustoiminnalla on tärkeä sijansa päihteiden ennaltaehkäisyssä. Suuret linjat  - arvot, asenteet ja rajat - piirretään lapsiin ja nuoriin kuitenkin kotona. Yhteiskunnan erilaiset tukijärjestelmät voivat olla kasvatuksen tukena, mutta vastuun lapsista kantavat kaikissa tilanteissa vanhemmat.

Vanhemman rooli on vaikea eikä aina niin kovin kiitollinenkaan. Pettymysten tuottaminen ja rajojen asettaminen ei ole aikuisellakaan kovin mukavaa. Vanhempien vastuunpakoilu on kuitenkin aina karhunpalvelus lapselle. Vanhemman pitää olla luja, lämmin ja luotettava kuten forssalaisopettaja asian määritteli.