Havaintoja-kolumni/Raimo Vahtera
Jees-nuori pääsee pidemmälle

Kunnallisvaaleihin on aikaa viisi kuukautta. Puolueiden ehdokaslistat alkavat vähin erin täyttyä.

Tälläkin kerralla ehdokkaiden kalastukseen tarvittiin kissoja ja koiria. Etenkin nuorten ehdokkaiden löytyminen on ollut tuskaista. Nekin nuoret, jotka mukaan on saatu, ovat olleet nuoria ehdokkaita jo muutamissa vaaleissa.

Ainahan edustavan ehdokasjoukon kokoonjuoksu on vaatinut ponnisteluja, mutta aukkojen täyttöön on löytynyt riittävästi kiitollisuudenvelkaisia täyte-ehdokkaita.

Tämänkertaisten vaalien erikoispiirre on se, että politiikan jo jättäneet palaavat remmiin. Sekin kertoo jostakin: eläkeläiset ovat entistä hyväkuntoisempia ja vetreämpiä.

Siihen aikaan kun isä Maon lakkia sovitti ja maailmaa katsottiin ideologian värittäminen silmin, nuoret osallistuivat. Protestit olivat muodissa.

Puolueiden nuorisojärjestöt, etenkin niiden valveutuneet etujoukot, vetivät emopuolueisiinsa kaulaa. Meno oli niin reipasta, että kaikki eivät vieläkään ilkeä muistaa tai tunnustaa, mitä tuli tehdyksi.

Nyt kaikki on toisin. Nuori filosofi Pekka Himanen arvioi (SK 21.5.), että nuorten strategia edetä politiikassa on ollut miellyttää vanhoja oman puolueensa poliitikkoja.

Nuoret poliitikot kumartavat kuvia ja kuvaajia, Himanen sanoo.

Vaikka Himanen ei olekaan politiikantutkija, havainnossa on vinha perä. Jees-nuorilla on sosiaalinen tilaus.

Muita nuoria jarruttaa politiikan eettisen pohjan rapautuminen. "Politiikalla on sellainen imago, että sillä ei ole nuorille enää mitään merkitystä. Poliitikot ovat ottaneet aseman, jossa he ovat kirjanpitäjiä tai yritysten taloudellisten etujen ajajia", Himanen tuumii.

Himanen kärjistää muutoksen näin: "Kun ennen yritysjohtajat havittelivat päästä poliitikkojen saunaan, niin nyt poliitikot kilpailevat siitä kuka saunoo suuren yritysjohtajan saunassa".

Hohto on haihtunut, aate on vaihtunut etuihin.

Kansakunnan vajotessa lamaan, markka nousi arvoonsa. Siitä tuli kovempi kuin koskaan.

Markka oli vähintäänkin konsultti. Presidentti Mauno Koivisto puhui tyhjän kukkaron diktatuurista.

Ajattelutapa jäi päälle, vaikka maalla menee paremmin kuin hyvin: miljoonat ovat vaihtuneet miljardeiksi.

Himanen huomauttaakin, että aikamme sankarit ovat yritysjohtajia, joiden toiminta-ajatus perustuu omaan etuun ja tiedon panttaamiseen. Ja kun yritysjohtajat ovat aikamme sankareita, miksi nuoret menisivät politiikkaan?

Puolueille ja vallankin niiden järjestöllisestä kehittämisestä vastaaville tässä on fundeerattavaa.

Demokratian kivijaloista kestävin on sananvapaus. Sen tärkeä osa on avoin kritiikki, kyseenalaistaminen ja terävä argumentaatio.

Himasen mielestä rakenteisiin pureutuva kritiikki on vähentynyt. "Tilalle on tullut halveksuva tai huvittunut suhtautuminen politiikkaan ja poliitikkoihin."

Mukakriittiset iltalypsyt ja muut eivät hetkauta politiikankonetta mihinkään suuntaan. "Niissä vaihtelevat tutut stereotyypit aina poliitikkojen ulkonäöstä pääkaupunkilaisia huvittaviin turkulaisvitseihin asti," Himanen toteaa.

Kun näin on, ei paljon naurata.

Viime vuosikymmenen puolivälissä turkulainen kunnallispoliitikko Mikael Miikkola opetti TS-Extrassa hyviä käytöstapoja.

Miikkola muistutti, että työyhteisössä fiksuin mies avaa naisille oven. Tahdikkuus on aina paikallaan. "Moni mies on tukkinut uraputkensa kertomalla rasistisia tai muuten vain rasvaisia vitsejä täysin väärässä porukassa."

Politiikassa puoluetta kuin paitaa vaihtanut Miikkola opettaa jälleen turkulaisia. Rasistisia juttujakaan ei pidä kavahtaa, jos ne auttavat poliittisen uraputken pönkittämistä.

Syksyn vaaleihin Miikkola käy Olavi Mäenpään rinnalla. Eiköhän valtuuston ovi aukea, kun miehet yksissä tuumin sitä auki kiskovat.

Eikä minulla miesten mahdolliseen valintaan ole mitään sanomista. Se on turkulaisten asia.

Sitä saa, mitä tilaa.

Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomien päätoimittaja.