Pääkirjoitus 24.5.2000:
Israelin vetäytyminen uhkaa
syöstä Libanonin sisällissotaan

Israelilaissotilaat joutuivat vetäytymään juoksujalkaa asemistaan Etelä-Libanonissa.
Israelilaissotilaat joutuivat vetäytymään juoksujalkaa asemistaan Etelä-Libanonissa.

Kun nykyinen Israelin pääministeri Ehud Barak lupasi ennen viime toukokuun vaaleja vetää israelilaisjoukot pois Etelä-Libanonista, hän näytti olevan tietoinen operaation vaarallisuudesta. Mutta tuskinpa Barak osasi kuvitella, millaisen kaaoksen vallassa israelilaisjoukot lopulta joutuisivat poistumaan niin sanotulta turvallisuusvyöhykkeeltä. Israelilaissotilaiden vetäytyminen Libanonista ei ole todellakaan niitä kunniakkaimpia lehtiä maan armeijan historiassa.

Israel on pitänyt Etelä-Libanonia hallussaan enemmän tai vähemmän pysyvästi jo 22 vuotta. Vuonna 1985 se julisti alueelle turvallisuusvyöhykkeen torjuakseen muslimisissien hyökkäyksiä Pohjois-Israeliin. Vyöhykettä valvoivat puolisentoista tuhatta israelilaissotilasta sekä Israelin tukema 2 500 miehen vahvuinen Etelä-Libanonin armeija.

YK:n turvallisuusneuvosto vaati jo vuonna 1978 Israelia vetäytymään alueelta ehdoitta. Israel ei ottanut vaatimusta kuitenkaan kuuleviin korviinsa vuosikausiin ennen kuin kasvavat miestappiot alkoivat kasata paineita hallitukselle joukkojen vetämiseksi kotiin.

Israelilaisten pääasiallinen vastustaja alueella on ollut iranilaismielinen, Hizbollah-sissiliike, joka aikoinaan luotiin Israelin armeijan häätämiseksi Libanonista. Suuri kysymysmerkki on nyt, miten Hizbollah reagoi, kun sen varsinainen tehtävä on suoritettu. Selvää vastausta ei ole saatu, miten Hizbollah jatkaa toimintaansa - ennen kaikkea, jatkuvatko iskut Israelin puolelle.

Hizbollah on kuitenkin vakiinnuttanut asemansa Libanonissa niin, että sen toiminnan loppuminen tuntuu olevan poissa laskuista. Hizbollah on paitsi vahva poliittinen liike myös myös laajaa sosiaalista toimintaa harjoittava järjestö, jolla on paljolti kansan tuki takanaan.

Vielä alkuvuodesta näytti siltä, että Israelin lähtö Libanonista saataisiin tehtyä hallitusti laajemman rauhanratkaisun puitteissa. Niin Israel, Libanon kuin Libanonissa isännöivä Syyriakin olisivat halunneet liittää vetäytymisen osaksi Israelin ja Syyrian välistä rauhansopimusta.

Syyrian luopuminen toiveita herättäneistä rauhanneuvotteluista romutti kuitenkin tämän mahdollisuuden. Sen sijaan edessä on nyt kaaosmainen tilanne, jonka kehittymistä on vaikea ennustaa. On olemassa erittäin vakavasti otettava vaara, että Libanonin eri uskonnolliset ja poliittiset ryhmittymät ajautuvat Israelin lähdettyä aseelliseen välienselvittelyyn keskenään, mihin Israel sitten puuttuu. Uudessa ja uhkaavassa tilanteessa YK:lla ja sen rauhanturvajoukoilla on suuri vastuu. Maailmanjärjestön on tehtävä kaikkensa, että tilanne Etelä-Libanonissa saadaan vakiinnutettua.

Aloita keskustelu tästä jutusta



Viesti lähetetty!

Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22.
Virhe viestin lähetyksessä.
TS:n verkkokeskustelun säännöt

Turun Sanomien verkkokeskusteluun tulevat viestit tarkastetaan ennakolta. Siksi viestit julkaistaan viiveellä. Keskusteluja julkaistaan arkisin kello 9–23 ja viikonloppuisin kello 8–22. Toimitus voi lyhentää ja muokata kirjoituksia.

Kirjoittaja on juridisessa vastuussa viestinsä sisällöstä. Rasistisia, herjaavia tai ihmisten yksityisyyttä loukkaavia viestejä ei julkaista. Muista hyvät tavat, älä huuda!/HUUDA tai kiroile.

Emme julkaise linkkejä tai mainoksia.

Kirjoita napakasti. Emme julkaise yli 1 800 merkin viestejä. Pysy keskusteluketjun aihepiirissä. Älä yritä muuttaa aihetta.

Toimitus voi harkintansa mukaan sulkea keskusteluketjun.