Pääkirjoitus 30.4.2000:
Toimilupamaksuista aika luopua,
Ylen rooli ja rahoituspohja uusiksi

Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen lopettaisi kaupallisilta tv-yhtiöiltä perittävät toimilupamaksut.
Liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen lopettaisi kaupallisilta tv-yhtiöiltä perittävät toimilupamaksut.

Kokoomuslainen liikenneministeri Olli-Pekka Heinonen on tehnyt poliittisesti rohkean avauksen esittämällä kaupallisten tv-yhtiöiden toimilupamaksuista luopumista.

Ehdotus tietää käytännössä sitä, että Yleisradion viestintärooli, toiminnan strategia ja rahoitus joudutaan miettimään uusiksi. Ja kuten tunnettua, kaikki mikä koskee Yleä, on valtapuolueiden erityisessä suojeluksessa.

Kaupallisilta televisioyhtiöiltä kerättiin liikevaihtoperusteista toimilupamaksua viime vuonna yhteensä lähes 300 miljoonaa markkaa. Suurimman potin tilitti MTV3, noin 250 ja Nelonen 40 miljoonaa. Koko summa käytettiin kansallisen yleisradioyhtiön ylläpitoon.

Heinonen perustelee luopumisehdotustaan viestintätekniikan kehityksellä, joka muun muassa mahdollistaa televisiokuvan välittämisen internetin kautta kotimikroihin ja matkapuhelimiin. Toimilupamaksun oikeutukselta on putoamassa pohja, kun alalle pyrkii uusia, Soneran kaltaisia toimijoita, joilla ei ole taakkanaan kilpailijoiden maksurasitetta.

Viimeistään digitaalikauteen siirryttäessä toimilupamaksut ovat aikansa eläneet. Samaa voi sanoa jo nyt tv-lupajärjestelmästä. Miksi jokaisen vastaanottimen haltijan pitää pulittaa lähes tuhat markkaa vuodessa Yleisradiolle, vaikkei hän seuraisi koskaan sen ohjelmia. Kilpailevan kanavatarjonnan kasvaessa jo moniin kymmeniin asetelman nurinkurisuus vain korostuu.

Katsojien kukkaro ja kaupallisten tv-yhtiöiden rahastaminen ovat olleet Ylelle verraton tuloautomaatti. Se on turvannut valtiollisen mediajätin talouden aivan siitä riippumatta, miten tarkoituksenmukaisesti yhtiö laissa säädetyn erityisasemansa ja -velvoitteensa täyttää.

Yhteiskunnan valvomaan ja omistamaa yleisradiota tarvitaan joukkoviestinnän muuttuvassa kentässä ennen muuta julkisen palvelun tehtävissä. Yle sopii vastaisuudessakin luontevimmin varmistamaan kansallista uutisvälitystä, vaalimaan suomalaista kulttuuria ja tuottamaan ohjelmia, joita markkinoiden ehdoilla toimivat mediayritykset eivät koe omikseen.

Nykyinen, yli kahden miljardin markan vuosibudjettia pyörittävä Yle on hukannut pahasti alkuperäisen identiteettinsä. Se suoltaa kanaviltaan paljolti samaa ulkomaisten filmien ja massaviihteen ohjelmistoa kuin kaupalliset kilpailijansa. Veronmaksajien varoja ei moiseen tarjontaan pitäisi haaskata.

Kustannustehokkuuden kannalta valtionradion keskeinen ongelma on tulosvastuun kehittymättömyys. Toiminnassa tulisi selkeästi erotella, mikä on julkisen palvelun osuutta ja mikä ei. Edelliseen tuskin tarvitaan sitä valtaisaa, pöhöttynyttä tuotantokoneistoa ja hallintoa, joka vielä nykyäänkin työllistää runsaat 4000 ihmistä.

Yleisradiolla on organisaationa ja instituutiona edessä syvällisen itsetutkistelun aika, jos liikenneministerin näkemykset alkavat saada poliittista tuulta siipiensä alle. Yhtiö ei voi loputtomiin toimia kuin valtio valtiossa, piittaamatta talouden realiteeteista ja kansalaisten odotuksista.

Luontevin vaihtoehto nykyisille veron luonteisille toimilupa-ja televisiomaksuille olisi suoraan valtion budjetista hoidettava rahoitus.