Pääkirjoitus 29.4. 2000:
Vientiteollisuuden syytä varautua euron kurssilaskun päättymiseen

Euro ei ole käyttäytynyt niiden odotusten mukaisesti, joita sen syntymisen yhteydessä viime vuoden alussa eläteltiin. Tunnelmat olivat tuolloin katossa. Suomen pankin pääjohtaja Matti Vanhala hehkutti, että euron käyttöönotossa kaikki meni kohdalleen ja yli odotusten. Vanhala luonnehti tuoreeltaan euroa "vahvaksi globaaliksi valuutaksi". Ekonomistit olivat huolissaan siitä, miten euron liiallista vahvistumista voitaisiin torjua.

Tällaiset huolet ovat haihtuneet. Euron arvo on laskenut viime vuoden alusta dollariin nähden yli viidenneksen. Jokin on mennyt pieleen, mutta mikä. Tästä eivät asiantuntijat näytä pääsevän yhteisymmärrykseen. Valtiovarainministeri Sauli Niinistö epäilee, että liikkeellä ovat irrationaaliset tekijät. Euron kurssi käyttäytyy hänen mielestään vastoin talouden edellytyksiä.

Amerikkalaisekspertit syyttävät euron alamäestä mielellään uskottavuuskriisiä, joka pohjautuu euromaiden hitauteen vero- ja eläkejärjestelmien uudistamisessa sekä työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisessä. Euroopasta katsoen syy taas näyttää olevan yksinkertaisesti Yhdysvaltain vahva talouskasvu. Sijoittajat siirtävät rahansa tietenkin sinne, missä se tuottaa parhaiten.

Euron heikkoutta ei ole Emu-maissa kuitenkaan kovasti murehdittu. Vähiten se on vaivannut mieliä vientiteollisuuden piirissä, jossa devalvoitumisen hyödyt lähinnä on korjattu. Suomikin saa kiittää talouskasvuaan ja teollisuutensa kilpailukykyä paljolti juuri euron heikkoudesta.

Varoittaviakin ääniä on jo alkanut kuulua. Euro ei voi tietenkään heiketä loputtomiin ilman, että sillä on negatiivisia vaikutuksia. Tuontihintojen kallistuminen synnyttää pelkoja inflaation kiihtymisestä. Samalla varoitellaan teollisuutta, että sillä ei ole varaa tuudittautua liiaksi heikon euron tuomaan kilpailukyvyn varaan. Euron kurssi suhteessa dollariin voi nousta hyvinkin nopeasti ja silloin kysytään yrityksiltä todellista kilpailukykyä.

On olemassa useita merkkejä siitä, että käänne euron kurssissa saattaa olla lähitulevaisuuden asia. Euroopan talous on yllättävänkin vahvassa vedossa. Samalla taas Yhdysvaltain talous näyttää tuoreimpien tunnuslukujen valossa yskähtelevän: kasvu jäi odotuksia pienemmäksi, inflaatio taas ylitti odotukset samoin kuin työvoimakustannuksetkin.

Vientiteollisuudellemme euron vahvistuminen tietäisi kipuja, mutta tilanteeseen on hyvä varautua ajoissa. Kokonaistalouden kannalta euron alamäen päättyminen on kuitenkin suotavaa ja jopa välttämätöntä.