Pääkirjoitus 25.4. 2000
Laman vaikutukset tuntuvat yhä
työllisyydessä ja sosiaaliturvassa

Sodanjälkeisen taloushistorian pahin painajainen, 1990-luvun alun taloudellinen lama on julistettu moneen kertaan päättyneeksi. Koko käsite on hyvää vauhtia unohtumassa yhteiskunnallisen keskustelun sanastosta. Maassa on siis kaikki taas hyvin - vai onko.

Ei likimainkaan. Todellisuudessa Suomi on päässyt vasta osittain irti taloudellisen kriisin kourista. Hyvinvointivaltion keskeisillä reviireillä, työllisyydessä ja sosiaaliturvassa lama yhä jatkuu ja mikä pahinta, uhkaa muodostua normaalitilaksi.

Suomen Akatemia käynnisti kolme vuotta sitten perinpohjaisen tutkimusohjelman selvittämään 1990-luvun lamaa, sen taustoja ja seuraamuksia. Ohjelman 25 projektissa on mukana kaikkiaan satakunta eri alan tutkijaa. Akatemia rahoittaa hanketta noin 25 miljoonalla markalla.

Ensi vuonna päättyvän tutkimusohjelman alustavat tulokset kertovat karua kieltä kaksijakoisuuden Suomesta. Bkt ylittää jo reippaasti taantumaa edeltäneen tason ja talouden yksityinen sektori kukoistaa. Valtiota sitä vastoin painaa edelleen raskas velkataakka, eikä kaikilla kotitalouksillakaan mene järin hyvin.

Professori Heikki Lehtosen mukaan 1990-luvun taantuma noudatti Suomessa tuttua kaavaa: ensi heikkeni tuotanto, sitten työllisyys ja lopulta sosiaalipolitiikan toimintakyky (HS 14.4.). Elpyminen on tapahtunut päinvastaisessa järjestyksessä, mutta kahden viime mainitun osalta tuskastuttavan verkkaisesti.

Synkimmillään yli 20 prosenttiin vajonnut työttömyys näyttää tilastojen valossa puolittuneen ja olevan hallinnassa. Vaikka tällaista tulkintaa etenkin hallituspuolueiden taholla kernaasti viljellään, kriittisesti ottaen tilanne ei ole vuosikymmenessä olennaisesti kohentunut.

Pitkäaikaistyöttömien määrä on juuttunut lähes pahimpien lamavuosien tasolle. Myöskään niiden joukko, jotka laajasti ottaen ovat vailla työtä, ei ole kutistunut lähellekään 1980-luvun lukuja.

Näitä kortistossa odottavia, työllisyystoimin työllistettyjä, työvoimakoulutuksessa olevia ja työttömyyseläkeläisiä tai eläkeputkilaisia on puoli miljoonaa eli viitisentoista prosenttia työikäisistä. Se on jotakin aivan muuta kuin tilastokeskuksen mittaama virallinen noteeraus helmikuulta, 11,3.

Sosiaalipoliitikko kiteyttää ongelman toteamukseen, ettei harjoitettu työvoimapolitiikka ole kyennyt auttamaan ihmisiä työmarkkinoille, vaan tukijärjestelmistä on tullut verrattain pysyviä. Työttömyydestä aiheutuvat menot ovat vastaavasti pysyneet korkeina, vaikka etuuksia on leikattu ja muutettu tarveharkintaisiksi.

Jättimäisen työttömyyden vuoksi valtio ensin velkaantui kurkkuaan myöten ja ryhtyi sen jälkeen paniikinomaisesti leikkaamaan kulujaan. Jäljet näkyvät hyvinvointivaltion tunnusluvuissa.

Esimerkiksi sosiaalimenojen bkt-osuusvertailussa Suomi on pudonnut EU-maiden keskitason alapuolelle. Se lienee yllätys erityisesti niille, jotka ovat arvostelleet julkista valtaa liian avokätisistä tulonsiirroista.

Lehtosen mukaan Suomi voi luisua EU:n hyvinvointivaltioiden paarialuokkaan, jos nykytilanteen annetaan jatkua. Hän perää perustellusti poliittista tahtoa siihen, että taloudellisen laman päättymistä ryhdytään viimein käyttämään myös muiden lamojen ratkaisemiseen.