Kolumni Päivän Pistot Aimo Massinen
Kuolemankin keskellä yksin

Prologi: "Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin,/ yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot." (V.A. Koskenniemi)

Mitä enemmän maailmassa on ihmisiä, sitä etäisemmiksi he tulevat toisilleen. Mitä paremmiksi kansalaisten keskinäiset yhteydenpitovälineet kehittyvät, sitä yksinäisimmiksi ihmiset jäävät.

Lähimmäiset ovat usein etimmäisiä. Monen hylätyn lähin omainen on viranomainen. Itse asiassa yli kuusi vuotta helsinkiläisessä kerrostalossa kuolleena olleen miehenkin löysi lopulta viranomainen.

Pakollinen palovaroitin oli moniulotteinen uudistus. Palovaroittimen asentajat ovat pelkästään Helsingissä löytäneet monia asiakkaita asunnoistaan kuolleina.

Yksinäisyyden ongelma ei ole uusi asia. Sinuhekin tunnusti aikoinaan, että hän eli yksinäisenä kaikki elämänsä päivät.

Kuoleman kohtaa yhä useampi yksin. Ehkä toisaalta parempi on kuolla yksinäisyydessä kuin huonossa seurassa.

Välinpitämättömyys toisista ihmisistä kiedotaan nykymaailmassa hienotunteisuuden ja yksityisyyden kunnioittamisen savuverhoon. Lähin naapuri jää kerrostalossa täysin tuntemattomaksi. Tervehtiminenkin koetaan tungettelevaisuudeksi.

Muutama vuosi sitten helsinkiläisessä ruuhkabussissa kuoli mies, mutta muut matkustajat vain hieman väistelivät, ottivat etäisyyttä vainajaan. Kukaan ei ollut tapahtuneesta tietääkseenkään, vaan jokainen poistui vaitonaisena omalle pysäkilleen.

Vasta pitkän ajelun jälkeen päätepysäkillä kuljettaja ihmetteli, miksi yksinäinen matkustaja ei vieläkään poistunut bussista. Kävi ilmi, ettei tämä matkustaja nukkunut eikä ollut humalassa, vaan hän oli aikoja sitten kuollut.

Helsingin Maunulan muumio on sinänsä Suomen ennätys lajissaan. Kansainväliset uutistoimistot vievät viestiä välinpitämättömyyden kännykkämaasta maailmalle.

Suomi on siisti maa, jossa kaikki hoidetaan viranomaisten toimesta automaattisesti. Kela maksoi kuusi vuotta vainajana olleen miehen eläkkeen sosiaalivirastoon, joka huolehti asuntovuokran maksusta. Nyt Kela perii eläkkeet takaisin, koska kuollut mies ei ilmoittanut Kelalle kuolemastaan.

Sähkölaskuja ei miehelle tullut, koska sähkö oli huoneistosta katkaistu. Puhelintakaan ei ollut. Mitäpä kuollut mies sähköllä tai puhelimella. Yksinäisen muumion annettiin levätä rauhassa.

Ilmeisesti eläkeläistä ei verotettu tai verot juoksivat automaattisesti, koska veroviranomaisetkaan eivät salakuollutta miestä hätistelleet.

Maunulan ruumiin löytymisen jälkeen sosiaaliviranomaiset ovat kyllä kertoneet yrittäneensä yhteydenottoja mieheen muutaman kerran kuuden vuoden aikana mutta tuloksetta. Millä tavalla yhteyttä kuolleeseen mieheen on yritetty, se ei ole käynyt selville. Ehkä meedion välityksellä?

Sosiaalityö on hyvinvointivaltiossa rahan jakamista, ei todellista välittämistä lähimmäisestä. Tässäkin tapauksessa oltiin ehkä vain kiitollisia, ettei kaveri käynyt sosiaaliluukulla kuikuilemassa.

EU-tarkastaja käy kyllä tiuhaan tarkastamassa viljelijän nautojen lukumäärän, mutta ihminen saa olla asunnossaan kuolleena kuusi vuotta ilman että kukaan välittää hitustakaan.

Suomalainen kaupunkiasukas on sopeutuvainen eläin, joka ei vähästä valita. Vaikka naapurista leviäisi kalman haju kesät talvet, sekään ei hetkauta. Ehkä vain ajatellaan, että kissan raato on juuttunut tuuletusventtiiliin.

Sitä paitsi parin kuuman kesän jälkeen hajuun tottuu. Ainahan kaupungissa jokin pahalle haisee.

Erityisesti täytyy ihailla sitkeitä mainoslehtien jakajia, jotka hajusta ja kasvavasta vuoresta välittämättä tunkivat tärkeitä viestejä kuolleen miehen postiluukusta vuodesta toiseen. Kuollut mies ei silti langennut heräteostoihin.

Maunulan vainajalla oli myös omaisia, eronnut vaimo ja aikuisia lapsia. Suhteet omaisiin olivat katkenneet jo 1990-luvun alussa. Mies erakoitui omiin oloihinsa.

Kun emme tiedä tämänkään tapauksen ihmissuhteiden rikkoutumisen syistä, on paha mennä ketään yksioikoisesti tuomitsemaan. Silti tuntuu hämmästyttävältä, ettei kukaan sukulainen tai tuttava ollut yli kuuteen vuoteen perännyt, mihin mies oli kadonnut.

Kuusikymmenvuotispäivänsäkin kuollut mies oli saanut viettää yksin kaikessa rauhassa asunnossaan - ilman kukkia ja kynttilöitä.

Epilogi: "Niin, yksinäisyys, surun ystävä/ ja suurten aattehien äiti hellä,/ sen läheisyys se on niin lämmintä/ ja armas vierellään on viivähdellä." (Eino Leino)
Kirjoittaja on Turun Sanomain päätoimittaja.