Pääkirjoitus 22.4. 2000
Kuntien lukumäärästä tehdään
suotta elämää suurempi kysymys

Suomalaista julkishallintoa koskevassa keskustelussa on ainakin yksi tavan takaa esiin nouseva teema, kuntajaotuksen uudistaminen. Varmin keino saada tässä debatissa julkisuutta näkemyksilleen on esittää kuntien määrään mahdollisimman rajua leikkausta.

Monet muistavat vielä sisäministeri Kari Häkämiehen kohua herättäneen ehdotuksen Lappeenrannan 350-vuotisjuhlassa viime vuoden elokuussa. Hän arveli, että toimiva kuntajaotus löytyisi noin sadan työssäkäyntialueen pohjalta.

Kun Häkämiehen esitystä vähän tarkemmin soviteltiin maan työssäkäyntikarttaan, todettiin, että hänen kriteereillään kuntia jäisi sentään 145. Sekin olisi vain vajaa kolmannes nykyisestä 452:sta.

Idea sadan kunnan Suomesta on itse asiassa paljon viime kesää iäkkäämpi. Nykyinen talousneuvoston pääsihteeri Seppo Leppänen veti jo parikymmentä vuotta sitten tutkimusprojektia, joka pyrki nimeään myöten juuri samaan tavoitteeseen. Eikä hän näytä kanteesta luopuneen vieläkään.

Sanomalehti Karjalaisen haastattelema (19.4.) Leppänen on vahvasti sitä mieltä, että "sadalla kunnalla pärjättäisiin ihan hyvin". Hänen mukaansa kuntarajat ovat osaltaan jarruttaneet seutukunta-ajattelun vahvistumista ja alueellista yhteistyötä.

Leppäsen kannanotoilla on tavallista enemmän painoa. Hän vetää hallituksen asettamaa työryhmää, jonka tehtävänä on syyskuun loppuun mennessä "selvittää aluerakenteeseen vaikuttavat tekijät sekä kartoittaa keskeiset alueellisen kehityksen ohjauskeinot".

Työryhmän toimeksianto kaikessa koukeroisuudessaan viestii hallituksen alue- ja kuntapoliittisesta aktiivisuudesta. Sama ote näkyy Lipponen kakkosen ohjelmassa, jossa aiheelle uhrataan huomattavan paljon tilaa - tosin kuntajaon muutoksilla liiemmin elämöimättä.

Kansalaisten kannalta hallintoyksikkö nimeltään kunta ei ole itsetarkoitus; ei liioin kuntien määrä. Silti tai ehkä juuri sen vuoksi voi sanoa, että jälkimmäisestä on tehty suotta elämää suurempi kysymys. Olennaista on löytää ratkaisumalleja, joilla turvataan kuntalaisten tarvitsemat palvelut tehokkaasti ja taloudellisesti.

Suomessa on kuntia puolen miljoonan asukkaan Helsingistä runsaan sadan asujan Sottungaan. On selvää, että tehtävien toteutustapa vaihtelee, samoin palvelujen laatu. Pikkuruisen kunnan asukkailta puuttuu ehkä ooppera, Hjalliksen halli ja Kiasma. Vastaavasti he osaavat arvostaa oman taajamansa tuttuutta ja läheisyyttä.

Kunnan elinkelpoisuuden kriteereistä on melkein yhtä monta mieltä kuin miestäkin. Jonkinlainen yleispätevä raja on kuitenkin tullut vastaan kunnilla, jotka joutuvat henkensä pitimiksi vuodesta toiseen anomaan valtiolta harkinnanvaraista tukea.