Raimo Vahteran Havaintoja-kolumni 20.4.2000:
Espoolaisittain, suoraviivaisesti

Helsingin Sanomat kertoi äskettäin sopimuksesta, jolla Asuntosäätiö maksoi Espoon kaupungin palveluksessa olevalle kaavoittajalle palkkaa.

Kaksoispalkkaa maksettiin 1970- ja 1980-luvuilla. Palkan lisäksi säätiö korvasi 'runsaskätisesti' arkkitehdin kuluja.

Asuntosäätiön rakennuspäällikkönä tuolloin toiminut Veikko Riikonen totesi, että kaksoispalkka oli Asuntosäätiön vahvan miehen Heikki von Hertzenin suoraviivainen tapa toimia, kun hän halusi varmistua ideoittensa toteutumisesta.

"Hertzen ajoi ehdottoman hyvää asiaa. Se on toinen juttu, miten siitä moraalisesti nyt ajatellaan", Riikonen muistutti.

Helsingin Sanomat antoi jutulle näyttävästi tilaa, mutta keskustelua juttu ei synnyttänyt. Espoon tapa oli ilmeisesti oikea tapa toimia.

Entäpä jos vastaavanlainen sopimus löytyisi Turusta. Olisi mustaa valkoisella, että joku grynderi on maksanut kaupungin virkamiehelle palkkaa siitä, että grynderin etu toteutuu.

Olisiko se kuitattu keskusteluitta. Arvelen ettei.

Kaikki vanhat Turuntauti -jutut olisi lämmitetty uudelleen ja varsinkin pääkaupunkiseudun media olisi riekkunut Turun tavasta hoitaa asioita.

Riikonenkin myöntää, että jälkeen päin sopimus vaikuttaa vieraalta, jos ei tunne silloisia olosuhteita. Asuntosäätiö sai kunnalta vapaat kädet suunnitella ja rakennuttaa Tapiola. Samaa käytäntöä jatkettiin, kun säätiö hankki lisää maata.

Turussakin oli olosuhteet, joista selittyy pitkälti sodanjälkeinen rakentaminen. Jo talvisodassa Turku kärsi tuntuvia vahinkoa. Enemmän kuin mikään muu Suomen kaupunki.

Talvisodassa Turussa tuhoutui tai vaurioitui yli 50 prosenttisesti 656 rakennusta, Helsingissä vastaava luku oli 76. Jatkosotakin tuhosi kaupunkia, muun muassa Martin kaupunginosasta ei kesäkuun 1941 pommituksen jälkeen jäänyt kuin savuavia raunioita.

Jälleenrakentaminen oli paitsi olosuhde myös pakko.

Pitkä johdanto liittyy Turku-kuvaan. Turussa osataan paljon, mutta Turku-kuvasta ei osata tai välitetä kantaa huolta.

Päätoimittaja Jarmo Virmavirta kirjoitti lehdessämme viime viikolla, että "joulurauhan julistus on TPS:n ohella Turun lähes ainoa positiivinen imagotekijä ja sellaisena kaupungille äärettömän tärkeä". Aivan.

Vaikka ne ovat Turulle tärkeitä, näyttääkö Turku sen jotenkin.

Turku pelkistyy kaupungin omaan organisaatioon, luottamushenkilö- ja virkamieshallintoon. Kantavatko ne huolta Turun imagosta?

Ei taida kuulua kenenkään toimenkuvaan. Turusta lobbaajana ei voi edes puhua.

Turusta pääsee Helsinkiin ja takaisin nopealla junalla, Pendolinolla. Sen värkeissä olisi varaa enempäänkin, mutta aikataulut eivät salli suurempia nopeuksia.

Junakeskusteluissa yhä useampi kysyy nykyisin, miksi nopeaa ja kallista junaa käytetään paikallisjunana työmatkaliikenteessä.

Turun aseman ja Karjaan välillä junat pysähtyvät Kupittaalla ja Salossa. Karjaan ja Helsingin välillä junat pysähtyvät lähes poikkeuksetta Kirkkonummella, Espoossa ja Pasilassa.

Moni kysyy, mihin jäi Elsa? Elsa eli Espoo-Lohja-Salo -rata jäi Turun kyvyttömyyteen lobata.

Siitä tuli julkisuudessa niin pöhkö hanke, että sen kaataminen oli helppoa. Nyt sitä voidaan vain muistella.

Turun heikkoa menestystä eri hankkeiden läpiviennissä selittää myös omien joukkojen hajanaisuus. Turkulaiset pystyvät itsekin upottamaan omia hankkeitaan.

Puolalanmäen pysäköintiluolan lähihistoria kertoo, miten saadaan kulumaan rahaa ja aikaa.

Suomen Kuvalehti raportoi muutama viikko sitten, miten maamme ulkopoliittisessa johdossa vaikuttavat nyt entiset sadankomitealaiset.

Turussa on nähtävissä samansukuinen ilmiö.

Henkilöt, jotka aikanaan jarruttivat kaupungin kehittämistä ja esimerkiksi keskustan ohittavaa väylää, joka nykymuodossaan tunnetaan Helsinginkatuna, ovat nyt päättämässä kaupungin asioista.

Miehet pysyvät, selitykset vaihtuvat.
Kirjoittaja Raimo Vahtera on Turun Sanomain päätoimittaja.