Pääkirjoitus 20.4. 2000:
Inflaation varoitusvalo vilkahti

Markkinatalouden vanha vainooja, inflaatio, on muistuttanut Suomea olemassaolostaan. Kuluttajahinnat olivat maaliskuussa peräti 3,1 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa kalliimmat. Näin korkeata lukemaa meillä ei ole nähty kymmeneen vuoteen. Silti suureen huoleen, saati paniikkiin ei ole aihetta. Riittää, että varoitusvalon vilkahduksesta otetaan vaarin.

Taloutensa vahvasta kasvusta huolimatta Suomi on kuulunut inflaation kurissa pitäjänä Euroopan unionin mallioppilaisiin. Viimeksi kuluneen vuoden aikana ote on valitettavasti alkanut lipsua ja hintojen nousuvauhti hilautua yli EU:n keskiarvojen.

Tuoreet noteeraukset ovat meille jo suorastaan murskaavia. Vain Irlannissa hinnat nousivat maaliskuussa vielä kiivaammin. Esimerkiksi Ruotsissa inflaatio jäi alle puoleen Suomen tasosta.

Hintavakauden horjuminen on herättänyt kulmien kurtistelua myös EU:ssa. Keskimääräinen inflaatio puhkaisi euroalueella jo Euroopan keskuspankin katoksi asettaman kahden prosentin rajan. Koko unionin lukema pysyi rajan alapuolella lähinnä Britannian ansiosta. Saarivaltiossa hinnat kallistuivat vaivaiset 0,7 prosenttia.

Suomessa ekonomistit pitävät kuluttajahintojen ponkaisua ohi menevänä piikkinä. Ennätysinflaatiosta likimain puolet selittyy polttonesteiden hintojen hurjalla laukalla, jonka odotetaan kesään mennessä asettuvan. Opecin päätös tuotantorajoitusten purkamisesta on pudottanut raakaöljyn hinnan kuukaudessa viime syksyn tasolle.

Talouden ennustelaitokset povaavat inflaation talttuvan 2,5 prosentin tienoille vuoden loppuun mennessä. Arviona luku on varmaan realistinen, mutta tavoitteena eurooppalaisittain ja maamme kilpailukyvyn kannalta riittämätön.

Vaikka Suomi on hyötynyt vientinsä rakenteen ansiosta euron heikkenemisestä muita Emu-maita enemmän, inflaatioero syö kaiken aikaa tuotantomme kansainvälistä kilpailukykyä. Sen pelossa ja tiedostamisessa on yksi talouspoliittisen viisauden alku.

Inflaatiopaineita Suomen rivakasti rullaavaan talouteen luovat sekä kevään työmarkkinakierros että joidenkin tuotannonalojen oireilema työvoimapula ja markkinoiden ylikuumeneminen. Riski palkankorotusten ja muiden kustannusten liukumisesta hintoihin on suurinta siellä, missä on vähän tai ei lainkaan ulkopuolista kilpailua.

Suotta ei Teollisuuden ja työantajien keskusliitto TT nimeä juuri kotimarkkinasektoria inflaatiokehityksen kannalta avaintekijäksi (TS 19.4.).

Inflaatioriskien vastapainoksi Suomen taloudessa on onneksi myös vakauttavia muuttujia. Maan vaihto- ja kauppatase ovat tanakasti plussalla. Pörssikurssien alamäki ja lainakorkojen nousu hillitsevät asuntojen kallistumista. Kuluttajabarometrien mukaan kansalaiset suhtautuvat luoton ottamiseen selvästi pidättyvämmin kuin syksyllä.

Hyvässä muistissa on vielä aika, jolloin Suomen kotitalouksia opastettiin kansantalouden edun nimissä lisäämään kulutusta. Nyt yksityisen kysynnän toivotaan pysyvän kohtuullisena. Niin muuttuu maailma Eskoseni.