Pääkirjoitus 17.4.200:
Putin hakee suuntaa
virkakautensa ensivisiitiltä

Venäjän uunituore presidentti Vladimir Putin matkusti sunnuntaina Britanniaan ensimmäiselle valintansa jälkeiselle ulkomaanvierailulle. Näin hän vastaa Britannian pääministerin Tony Blairin eleeseen, jolla tämä kiirehti Putinin vieraaksi Moskovaan jo ennen kuin maaliskuun presidentinvaalit olivat lopullisesti vahvistaneet entisen tiedustelupalvelun johtajan nousun Kremlin uudeksi isännäksi.

Blairin muita länsijohtajia nopeammin Putinin kanssa käynnistämä vuoropuhelu on herättänyt monenlaisia arvioita Putinin ulkopolitiikan tulevasta suunnasta - kuten lähes kaikki mitä poliittisilta painotuksiltaan vielä varsin tuntematon Venäjän uusi johtaja valtakautensa alussa tekee.

Suuren strategisen siirron sijasta Britannia saattoi valikoitua Putinin ensimmäiseksi vierailukohteeksi kuitenkin varsin käytännönläheisistä syistä. Koska nykyinen olettamus on, että sekä Blair että Putin saattavat hyvin istua maidensa johdossa seuraavankin vaalikauden, voi heillä olla edessä yhteisiä vallan vuosia hyvinkin kuudesta kahdeksaan vuotta - eli enemmän kuin useimmilla Euroopan nykyjohtajilla. Siksi on luonnollista, että he halunnevat nopeasti tutustua toisiinsa ja luoda näin Euroopan läntistä ja itäistä laitaa yhdistävän ja molemmille potentiaalisesti hyvinkin hedelmällisen erikoissuhteen.

Blairia ei nopeassa tutustumisessa Putiniin ole häirinnyt edes Venäjän käymä Tshetshenian sota, jonka Britannia on muiden EU-maiden tavoin toki virallisesti tuominnut. Reaalipolitiikka sanelee, ettei Britannian ja Venäjän kokoisten maiden suhde pysähdy yhteen rajasotaan, niin kiusallinen kuin se ihmisoikeusmielessä onkin.

Blair ja Putin sivuavat neuvotteluissaan toki myös Tshetsheniaa kuten myös toista lännen ja Venäjän välistä vanhaa kiistanaihetta, Kosovoa. Keskustelujen sävyä pehmentänee kuitenkin Putinin perjantaina duumassa läpiajama vahvistus Start 2 -aserajoitussopimukselle, jonka länsi otti kokonaisuudessaan tyytyväisenä vastaan.

Britannian vierailun pääpaino on kuitenkin taloudessa. Öljynhinnan odotettavissa oleva lasku herättänee Putinissa halua houkutella lännestä uusia sijoituksia ja vakuuttaa britti-isännät siitä, että hänen hallituksensa tavoitteena on luoda länsiyrityksille lähivuosina entistä paremmat toimintaedellytykset Venäjällä selkeyttämällä verotusta, karsimalla lahjontaa ja torjumalla rikollisuutta. Ensimmäiset merkit tällaisesta markkinoita suosivasta talouspolitiikan linjauksesta Putin on jo antanut.

Viisitoista vuotta sitten Britannian silloinen pääministeri Margaret Thatcher otti Lontoossa vastaan tuoreen neuvostojohtaja Mihail Gorbatshovin ja julisti tämän tapaamisen jälkeen mieheksi, jonka kanssa länsi voi tehdä bisnestä. Blair toivoo Putinilta varmasti samanlaisia merkkejä yhteistyöhalusta, vaikka ajat niin idässä kuin lännessä ovatkin tänään muuten kovasti toisenlaiset kuin puolitoista vuosikymmentä sitten.