Pääkirjoitus 16.4. 2000
Syksyn äänestyslamaa torjumaan

Vaikka syksyn kunnallisvaaleihin on aikaa vielä puolisen vuotta, monilla tahoilla aprikoidaan jo huolestuneina, miten osallistumisaktiivisuuden käy. Jatkuuko alamäki vai kääntyykö äänestysprosentti viimein nousuun?

Vuoden 1996 vaaleissa yli puolitoista miljoonaa suomalaista jätti käyttämättä äänioikeuttaan. Osallistumisprosentti 61,3 oli historiallisen alhainen, heikoin neljään vuosikymmeneen. Ero edellisiin vaaleihin oli suorastaan romahdusmainen, lähes 10 prosenttiyksikköä.

Tulos ei tyrmistyttänyt vain yksittäistapauksena, vaan myös trendin merkkinä. Kunnallisten vaalien äänestysprosentti on vajonnut vuodesta 1980 melko tasaisesti vajaasta 80:stä nipin napin kuuteenkymmeneen. Jos osallistumisen taso painuu pysyvästi tämän alle, demokratian toimivuus alkaa olla toden teolla uhattuna.

Valitettavan samansuuntainen on ollut kehitys ehdokkaiden kohdalla. Kunnallisvaltuustoihin pyrkijöiden luku on pudonnut parissa vuosikymmenessä 20 000:lla. Se on huolestuttavan paljon, kun ottaa huomioon, että jaossa on paikkoja kaikkiaan noin 12 500.

Puolueille on tuottanut kerta kerralta suurempia vaikeuksia saada listoilleen riittävästi nimiä. Rekrytoinnissa on jouduttu laadun sijasta keskittymään määrään. Tässäkin vuoden 1996 vaalit taisivat lähennellä jonkinlaista pohjanoteerausta.

Viime kunnallisvaalien alhaista äänestysintoa on selitetty muun muassa sillä, että samassa yhteydessä järjestetyt EU:n parlamenttivaalit vetivät aktiivisuutta alaspäin. Tätä tulkintaa vahvistivat 1999 ennätyslaimeat eurovaalit, joissa prosentti jäi vaivaiseen kolmeenkymmeneen.

Alunperin euro- ja kunnallisvaalien yhteen kytkemisellä oli tarkoitus varmistaa säällinen äänestysprosentti ennen muuta edellisissä. Toisin kävi; häntä heilutti koiraa, eikä koira häntää.

Neljän vuoden takaisen tuloksen toistumista ja pahenemista pelkäävä Suomen kuntaliitto on ryhtynyt patistamaan kuntia aktiivisempaan vaalityöhön. Myös poliittiset nuoriso- ja useat ammattijärjestöt aikoivat kampanjoida syksyn äänestyslaman torjumiseksi.

Tärkeässä tavoitteessa riittää haastetta epäilemättä kaikille asianosaisille. Esimerkiksi kunnat ovat perinteisesti tyytyneet turhan passiiviseen, lähinnä vaalien teknisen toimeenpanijan rooliin. Nyt niitä rohkaistaan järjestämään vaalikeskusteluja, tiedottamaan, tekemään hallintoa tutuksi ja herättämään eri konstein kuntalaisten kiinnostus yhteisiin asioihin.

Kuntaliiton 1996 teettämän selvityksen mukaan merkittävin syy äänestämättä jättämiseen oli sopivan ehdokkaan puuttuminen. Puolueiden pitäisi ottaa ilmiselvästä viestistä vaarin ja ryhtyä ajoissa etsimään listoilleen uudenlaista, nuorekasta ja aidosti luottamustehtävään sitoutumaan haluavaa väkeä.

Uskottavan ehdokkaan lisäksi äänestäjä odottaa, että hänen äänellään on vaikutusta siihen, kuka ja kuinka päätösvaltaa kunnassa käytetään. Vaikka kunnallisessa itsehallinnossa vallan ja vastuun jako ei ole samalla tavalla parlamentaarinen kuin valtiollisessa demokratiassa, vaalien tuloksen pitäisi heijastua paitsi luottamuselinten kokonpanoon myös kunnallispolitiikan sisältöön.

Vaalikamppailun tarkoitus on esitellä politiikan vaihtoehdot äänestäjän arvioitavaksi jo ennakkoon. Se näyttää puolueilta tyystin unohtuneen; niin mitäänsanomattomiksi, ponnettomiksi ja olennaisia linjauksia väisteleviksi niiden kampanjat ovat monissa kunnissa käyneet.