Suomi 1950-kolumni/Veli Junttila
Neuvostosuhteet kuntoon

Uusi pääministeri Urho Kekkonen sai neuvostosuhteet keväällä 1950 nopeasti kuntoon K.A. Fagerholmin sos. dem. vähemmistöhallituksen jäljiltä.

Kekkonen avasi pelin armahtamalla Kemin mellakoista syytetyt viimeiset kovat kommunistit. Kekkonen katsoi, että hallituksen esitys on ulkopoliittisesti tarkoituksenmukainen, vaikka eduskunta sen hylkäisikin.

Tällä toimenpiteellä Kekkonen myötäili kommunisteja ja liensi arvostelua. Samalla hän ampui näitä selkään: venäläiset näkivät, että hallitus osaa tehdä "hyviäkin" päätöksiä ilman kommunisteja.

Kekkonen käytti hyväkseen myös 6.4. 1950 kaksi vuotta täyttävää yya-sopimusta. Kekkosen aloitteesta valtioneuvosto järjesti vastaanoton sopimuksen kunniaksi ja tästä tulikin sitten maan tapa, kertoo Juhani Suomi Kekkosen elämäkerrassa.

Pääministeri piti myös radiopuheen, jossa hän korosti yya-sopimuksen tärkeyttä.

Kekkonen muistutti keväällä lehdistöä monta kertaa neuvostosuhteiden vaalimisesta. Hän jopa hallituksen nimissä vetosi lehtiin, jotta nämä pidättäytyvät neuvostovastaisesta kirjoittelusta. Juhani Suomen mukaan Kekkoselle vakiintui tuona aikana käsitys, että tiedotusvälineillä on oma edesvastuullinen roolinsa neuvostosuhteiden edistäjänä.

Kansainvälinen rauhanliike oli tuohon aikaan aktiivinen. Tukholmassa koolla ollut Rauhanpuolustajien maailmankongressi vetosi rauhan puolesta ja atomiaseen kieltämiseksi.

Suomessa oli huhtikuussa messuhallissa oma rauhanjuhlansa. Siihen osallistui valtava väkijoukko - tietysti kommunistien liikkeelle innostama.

Kekkonen ja miltei koko hallitus allekirjoittivat rauhanliikkeen vetoomuksen. Kansakin seurasi miljoonapäisenä laumana - rauhanliikkeen taustat tuntien, mutta atomisotaa peläten. Monet olivat kuitenkin jo oppineet sitä peliä, jolla venäläiset pidetään hyvällä tuulella.

Kekkonen tietysti ensimmäisenä tiesi, mistä oli kysymys. Kotikommunistit eivät kuitenkaan olleet "yllätykseen" varautuneet. Rivimiehet ihmettelivät suureen ääneen porvarihallituksen mukaantuloa rauhanvetoomukseen. Arvostelulta oli kuitenkin pohja poissa. Hertta Kuusinenkin joutui vain sanomaan, että "hallituksen menettely oli mitä suurin voitto rauhanliikkeelle".

Maatalousministeri T.N. Vilhulan tiedetään sanoneen rehellisesti, että rauhanpelissä oli perimmältään kysymys neuvostosuhteista ja uudelleen virinneistä kauppaneuvotteluista.

Kekkosen työ kantoi hedelmää. Suomen Moskovan lähettiläs Cay Sundström oli maaliskuun lopulla tiedustellut, suostuuko Neuvostoliitto jatkamaan Fagerholmin hallituksen aikana katkenneita kauppaneuvotteluja. Sundström pääsi huhtikuussa varaulkoministeri Andrei Gromykon puheille. Pian Sundström sai ulkoministeri A.J. Vyshinskiltä vastauksen, että Neuvostoliitto ottaa vastaan Suomen kauppavaltuuskunnan.

Suomen valtuuskunnan johtoon nimitettiin kauppapolitiikkaa hoitava ulkoministeri Sakari Tuomioja. Valtuuskunta matkusti Moskovaan 20. huhtikuuta. Juhani Suomi toteaa neuvottelujen sujuneen hyvin lupaavasti.

Venäläiset esittivät pian yllättäen peräti viisivuotisen tavaranvaihtosopimuksen solmimista.

Ehdotus tuli valtuuskunnalle yllätyksenä, mutta punnittuaan asiaa valtuuskunta suositti hallitukselleen tarjouksen hyväksymistä. Ehdotus katsottiin Suomelle edulliseksi, samalla tosin todettiin, että Suomi on ensimmäinen kapitalistinen valtio, joka tekee tällaisen sopimuksen Neuvostoliiton kanssa.

Hallitus päätti jatkaa neuvotteluja ehdotetulta pohjalta. Matkaan tuli pian kuitenkin mutkia. Suomessa lisääntyi arvostelu, sillä pitkien sopimusten katsottiin sitovan meitä tiiviimmin itään. Venäläiset puolestaan pelkäsivät, että pitkät sopimukset kaataisivat Kekkosen vähemmistöhallituksen.

Keskusteluun antoi sivustatukea Pravda, joka väitti Suomen kapitalistien ja oikeistolaisten sosialistipetturien jarruttavan maiden välistä kauppapolitiikkaa ja vievän Suomea imperialistiseen lännen leiriin.

Juhani Suomen mukaan venäläisten epäluuloja vahvisti suomalaisten osallistuminen Kansainvälisen Sosialistikongressin komitean toimintaan. Komitea oli Nato-myönteinen.

SAK oli lisäksi katkaissut suhteensa Maailman Ammattiyhdistysten liittoon, johon itäblokin maat kuuluivat.

Kekkosen hallitus pysyi pystyssä ja Moskovassa valmistui alkukesästä kaksi sopimusta. Toinen vuotta 1950 koskeva tavaranvaihtosopimus ja toinen vuosia 1951-1955 koskeva runkosopimus.
Kirjoittaja Veli Junttila on Turun Sanomien toimittaja.